Ohjeita olkikoristeiden tekemiseen näyttää nyt joulun alla olevan useammassa lehdessä. Aika monimutkaisia kaikki. Otin tuvan puusohvan alta esiin vanhan matkalaukun, jossa säilytän olkia, jotka jäivät yli kun tein himmeleitä. Ostin silloin ohjekirjan, jossa on koristeidenkin ohjeita. Olkeni ovat paksuja eivätkä ne sovellu moniin malleihin. Enkä ryhdy silittämään olkia liottamisen jälkeen niin kuin joissain ohjeissa kehotettiin tekemään. Himmelitekniikkaan olkeni soveltuvat.
Monta vuotta sitten sain lahjaksi saksalaisen tuttavan itse tekemiä olkikoristeita. Koristelin niillä kuistin kuusen. Pikkukuusen latvaan tein tähden. Otin kuusen juurineen maasta, siksi se on purkin toisessa reunassa. Jos se selvää kevääseen, istutan sen jonnekin.
Otin myös esiin vanhan olkikoristeen.
Mökkipaikkakunnan museossa on näyttely Taivaan kudelma, jossa on esillä Riitta Koistisen himmelitaidetta. Upeita töitä teemana tähdet ja tähtikuviot. Niitä on kuusen koristeena
tauluksi koottuna
ja riippumassa katosta.
Kasvuvyöhyke 2
Kasvuvyöhyke 3









Touhulan alkuvuosina oli monesti mielessä ja haaveissa tehdä jokin olkikoriste tai peräti himmeli, mutta se jäi aina toteuttamatta.
VastaaPoistaNyt jo tiedän, ettei kärsivällisyys /tarkkuus/ taidot riitä, mutta kauniita olet sinä tehnyt ja tuo näyttelyn anti on tosi upeaa.