perjantai 9. elokuuta 2024

Marjanpoimintaa

 Kuumassa ja kosteassa ilmassa vadelmat alkoivat kypsyä nopeasti. Ne olisi voinut poimia suoraan pakastusrasioihin, mutta ötököitä oli niin paljon, että marjat oli tarkastettava. Inhottava tunne jos laittaa vadelman suuhun ja maku onkin luteen.


Marjapensaat ovat naapurin, mutta minä niistä vadelmat poimin. Kun on tämä penkkiurheilijan unelmakesä, huipentumana olympialaiset. Vadelmia kypsyy vielä elokuussakin. Myös metsävadelmia on ollut paljon. Läheiset avohakkuualueet ovat siinä vaiheessa, että niillä kasvaa sitä ja ahomansikkaa. Kesän ensimmäisistä marjoista tein piirakan valmiille voitaikinapohjalle. Sitä oli vaikea leikata, mutta se maistui vieraille, joiden lapsuuteen ahomansikan ja mustikan maut ovat kuuluneet.

 Hiukan poimin metsävattujakin, mutta mielelläni jätin ne sille naapurille, joka poimii marjoja myyntiin. Kyselin, olisiko hänellä myydä mustikoita, mutta kuulemma monet muutkin kyselevät. Sitten kerroin hänelle, että mökkini takana on hyvä paikka ja hän lupasi poimia sieltä mustikat minulle. Seitsemän litraa sieltä tuli ja hän suostui myymään enemmänkin, perattuja ja pakastettuja mustikoita kohtuuhintaan. Piirakkamarjoista ei tule puutetta.

Punaiset herukat ovat jo pakastimessa. 

Nyt vuorossa ovat olleet mustat viinimarjat, naapurin nekin. Kesän viimeiset hellepäivät olen viettänyt pensaissa, joita on paljon. Pakotin naapurin itsensäkin poimintaan, kun kisoissa oli naisten golfia.

Seuraavana vuorossa ovat karviaiset. Pakastimesta löytyi viime vuoden karviaishilloa, jonka laitoin piirakan päälle.

Täydensi jo sokerivarastoja, jotta säilöntä voi alkaa. Mutta toivon, että kohta pääsen metsään, poimimaan puolukoita ja suolle etsimään karpaloita.

4 kommenttia:

  1. Nams, mitä kuvia, vesi herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ovat todella kauniita kun rastaat ovat kerrankin jättäneet ne rauhaan. Ja maku on myös hyvä.

      Poista
  2. Kyllä elokuu on niin ihanaa aikaa kun kaikki makoisat marjat kypsyy ja kohta alkaa tulla sieniäkin. Tänään juuri sataa kaatamalla joten ennuste taitaa on hyvä.

    VastaaPoista
  3. Sataa ja ukkostaa, mutta on lämmintä. Kesä jatkuu.

    VastaaPoista