perjantai 19. huhtikuuta 2024

Kurkistus kasvihuoneeseen

 Kasvihuone on välitilassa kun olen poistanut talviset koristeet eikä tomaatteja tai kurkkuja vielä voi sinne laittaa. Siellä on nyt ruukkuja, jotka olivat talven upotettuina kasvilavoihin. Koska mitkään sipulikukista eivät vielä ole kukassa, laitoin orvokkeja pöydälle väriä tuomaan. Niiden pitäisi kestää pientä pakkastakin.

Osa talvikylvöistä on ollut talven kasvihuoneessa. Ruiskaunokit ja unikot kasvavat jo, porkkanoista tai olkikukista ei vielä näy alkuja. Näiden päälle laitan vielä muovia suojaksi, koska yöpakkaset ovat palanneet. Talvella niiden päällä olleista havuista on jäänyt neulasia.

Ruukuissa on tulppaaneja ja muita sipulikasveja. Ne eivät ole paljon isompia kuin kasvit ulkona pihalla. Ja ulos nämäkin siirrän kun ilmat taas lämpenevät. Rentukat  kasvavat. Kasvihuoneessa ne ovat turvassa, sillä ulkona joku oli jo käynyt syömässä niitä.

Valkovuokkoja nousee yhdestä ruukusta. Ne ovat varavuokkoja, joista saan niitä lisää, jos pihan kukille tapahtuu jotain. Lisäksi olen talvettanut pari mysteeriruukkua, joista toiseen olen laittanut jo pari vuotta sitten kuolanpionin siemeniä ja toisessa pitäisi kasvaa tervaleppää.


Keltakurjenmiekat voivat hyvin. Haasteena on saada ne kukkimaan. Yritän ensi kesänä lannoittaa niitä runsaasti. Myös rantakukat ovat kasvihuoneessa ruukuissaan, mutta niiden kasvu ei vielä ole päässyt alkuun.


Osa narsisseista oli kasvanut niin pitkiksi, etteivät ne enää pysyneet pystyssä. Hyvä on, ajattelin ja nyt narsissit saavat roikkua maata kohti amppelina. Sammaleeseen voi suihkuttaa niille kosteutta.


Ole harjannut lumella kasvihuoneen katolta roskia ja likaa. Ulkopuolella on vielä siivottavaa ja kun ruukut ja taimet saan ulos, on aika valmistella kasvihuone sisältäkin kesäkuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti