maanantai 1. marraskuuta 2021

Itse kasvatettu

 Tänä vuonna en etsinyt kuivakukkia toreilta tai kukkakaupoista, kasvatin niitä itse.


Esikasvatin unikkoja ja olkikukkia. Unikkojen siemenet kylvin liian tiheään enkä pystynyt koulimaan niitä kunnolla, mutta olkikukkien kanssa onnistuin paremmin. Taimia tuli runsaasti ja minulla oli niitä useammassa paikassa.


Kuivattelin kukintoja tuvassa, valaisimissa riippumassa. Huomasin, että kukat on poimittava ennen niiden avautumista täysin. Ensi vuonna haluan näitä niin paljon, että niitä jää pihallekin kukkimaan.

Olkikukkia riitti myös vierastaloon. Joukossa on kirjopikarililjan siemenkotia ja muuta pihalta poimittua.

Jovelan Johannan vinkistä yritin kuivata myös suopayrtin kukintoja. Keräsin niitä liian myöhään, eikä niistä tullut kovin hienoja. Mukana kuivuneita ruusuja.

Yleensä olen kesällä ostanut pikkuruusuja. Laitoin edellisten vuosien ruusut kasvihuoneeseen. Siellä ne viihtyivät hyvin ja kasvoivat isoiksi. Ruusuja riitti koko kesän, uusia ei tarvinnut ostaa.

En myöskään ostanut pelargonioita, keväällä ottamani pistokkaat kasvoivat hyvin ja kukkiva loppukesällä kuistilla.

Laveasti tulkiten tämä juttu sopinee suuntanaomavaraisuus-bloggaajien marraskuun aiheeksi, joksi Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi) ovat keksineet Mitä ostin ennen valmiina, mutta nykyään teen itse. Alla olevissa linkeistä löytyy juttuja aiheesta.

Vyöhyke 1

Jovela

Apilankukka

Sateenkaaria ja serpentiiniä

Vyöhyke 2

Sarin puutarhat

Vyöhyke 3

Tsajut

Mikä itä 

Evildressmaker

Vyöhyke 4

Puutarhahetki

Vyöhyke 7

Korpitalo

8 kommenttia:

  1. Upeita kimppuja olet saanut aikaan <3 Meillä ei varsinaisesti ole koskaan ollut runsaasti kukkiva piha, joten en ole sieltä vielä raaskinut sisään leikata juuri mitään. Vuosi vuodelta olen kaivannut enemmän kukkivia kasveja ja lisännyt niiden määrää. Nuo olkikukat näyttävät aivan ihanalle. Laitoin ne heti omalle haavelistallenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Haavelista on hieno idea. Jos puhuu suunnitelmasta, tuntuu, että se pitää toteuttaakin, haavella voi rajattomasti.

      Poista
  2. Ihanat värit noissa olkikukissa. Tässä on selvä puute omassa pihassani. Leikkokukiksi sopivia kasveja on meillä melko vähän enkä useinkaan raaski leikellä mitään ennekuin sitten kun ne ovat jo ränsistymään päin. Varsinaisista kuivakuvista en ihan hirveästi välitä, mutta leikkokukista maljakossa kyllä tykkään. Lisäksi haluaisin opetella talvettamaan pelargonioita, en ole siinä vielä koskaan onnistunut. Onhan se nyt ihan haaskausta heittää ne menemään ja ostaa joka vuosi uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mökillä leikkokukat ovat hankalia koska olen paljon poissa sieltä. Pelargoniat talvetan mökissä, siellä ne ovat selvinneet kuhan en kastele niitä liikaa.

      Poista
  3. Ihania olkikukkia! Mummuni niitä aina kasvatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minun mummomllani oli sormustinkukkia ja nyt niitä on minulla. Muistan Mummon aina kun poistan pelargonioista kuivia lehtiä. Mummon miniä kävi siivoamassa hänen mökkinsä ja heti siivouksen jälkeen mummo siivosi kukat. Miniä ja tädit purputtivat asiasta, mutteivat uskaltaneet mummolle mitään sanoa.

      Poista
  4. Onpa suloisia nuo olkikukat. Tekisi mieli itsekin laittaa niitä kasvamaan ensi vuonna.

    Suopisten kuivatus ei aina visuaalisesti onnistu itsellänikään. Tuntuu, että jonain vuonna kaikista tulee somia ja toisina ei kummoisia. Tänä vuonna oli molempia, mutta ei se haitannut, kun kuivaan niitä itse suopaa varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkikukkien kasvatus on yllättävän helppoa, kannattaa kokeilla.
      Kokeilen kuivakukiksi kaikenlaista. Yllättävän kauniita olivat mielestäni kirjopikarililjojen siemenkodat.

      Poista