perjantai 16. maaliskuuta 2018

Jotain keltaista

Keltaista väriä en suosi, mutta jotain keltaista tuvastani on. Vanha vaaka ja keittiökello  Keltainen väri ei ole suosikkejani. Ei ainakaan sisustuksessa. Kasveistakin keltaisesta mieleeni tulevat lähinnä voikukat, jotka nypin pihaltani pois mahdollisimman tarkkaan.
Pakkaset helpottivat sen verran, että uskaltauduin maalaamaan loputkin tuvan lattialaudoista harmaiksi ja sain siitä kaiken keltaisen värin peittoon. Lämpöpatterit ja puhallin työnsivät kuumaa ilmaa tupaan, mutta yritin olla ajattelematta sähkölaskua. Lattian tasossa ei muuten olisi ollut montaa lämpöastetta. Jotain keltaista tupaan kuitenkin jäi. Olin ostanut entiselle mökille vaaleankeltaisen posliinisen keittiökellon. Kotikaupunginosan nettikirppikseltä löysin sille kaveriksi vanhan keittiövaa'an. Sen malli oli erikoinen ja hauskan pullea.


Tämä on Inca-Super kotitalousvaaka. Sen valmistaja on sveitsiläinen Injecta AG ja valmistusvuosi noin 1960. Vaaka pääsi emännänkaapin päälle. Koristellut munat odottavat siellä pääsiäistä.


Kellolle löytyi paikka ulko-oven päältä. Siellä olikin valmiiksi nauloja, joissa edelliset sisustajat olivat pitäneet perinteisiä hevosenkenkiä.


Kellon on valmistanut Diehl, saksalainen jo vuonna1900 perustettu tehdas, joka aloitti kellojen valmistuksen 1947. Kelloni onkin ilmeisesti 1950-luvulta. Se ei ole alkuperäisessä kunnossa, vaan se on muutettu käymään paristoilla ja kellotapulin päälle kuuluva lasi puuttuu.


Sähköjohdot on laitettu hirsiseinään puretun levykaton mukaan. Sen alta paljastuivat katon hirret, joiden välit paneloitiin. Tupaan tuli lisää korkeutta, mutta sähköjohdoille pitää tehdä jotain. On liian suuri työ siirtää kaikkia johtoja ylöspäin. Olenkin ajatellut maalata johdot ruskeiksi.


Olen iloinnut siitä, että saataville on keväälläkin tullut hyasintteja. Löysin torilta ensimmäiset. Mutta nämä ovat kuulemma keltaisia, pääsiäistä varten kehitettyjä. Kauniimmillaan siis näin.

2 kommenttia:

  1. Missä muka keltaista???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50-luvulla suosittiin vaaleita pastellisävyjä. Väri ei erotus kuvassa hyvin.

      Poista