Metsän eläinten joulu

 Metsän eläimiä kokoontui viettämään joulua piironkini päälle. Karhut nukkuvat talviunta, mutta kettu ja metso ovat mukana.

Ihmettelinkin, minne lumisena päivänä tielläni näkemäni ketun jäljet johtivat.

Kettu on vanha tuttu, Lomonosovin posliinifiguuri, mutta puusta veistetty metso tuli mukaani kyläyhdistyksen kirpputorilta. Mahtaakohan se olla sukua metsässä tapaamalleni sen lajitoverille?

Ketun näin viimeksi lokakuussa Lahdessa kaupungilla.

Nuorten Pellervon vuoden 1935 joulunumerossa on pitkä runo. Kotieläimet ja lemmikit saavat jouluruokansa. 

Sitten muistetaan linnut.

Myös lyhteen linnuille jouluksi viemme, ne laulaahan varrella tiemme. Myös pakkastiainen talia saapi...

Kylän kekrijuhlassa arpajaisissa oli yhtenä palkintona mahtava kauralyhde. Sitä en voittanut enkä muutakaan, enkä lyhdettä muualtakaan löytänyt. Mutta vein linnuille lisää ruokaa ja oravillekin syötävää, niitä en olekaan aikoihin nähnyt. Ruoka-astia on paikassa, missä kurret käyvät syömässä käpyjä. 

Perinteitä

Vanhaan mökkiini perinteiset joulukoristeet ja kukat sopivat. Otin esiin enkelikellon, jollainen lapsuudenkodissanikin oli. Halusin välttämättä samanlaisen ja etsittyäni pitkää löysin vanhan, "kotimaista laatutyötä" olevan K. A. W. Valmisteen kynttiläkellon. Valmistajan nimi on K. A. Weisteen kauppanimi. Kynttiläkelloja valmistettiin 1950-luvulla. Kotona enkelit eivät pitkään saaneet kilistellä kelloja ennen kuin äänet kävivät jonkun hermoille. Nyt olin huolissani laitteen paloturvallisuudesta ja sijoitin sen puuhellan päälle..

Ilahduin, kun löysin vanhanajan lyhyitä sipulitulppaaneja. Vuosikymmeniä sitten ne olivat yleisiä, ensimmäisiä oli jo 1900-luvun alussa, mutta nykyään niitä saa etsiä. Ne olivat ruukussa, mutta siirsin ne vanhaan puuastiaan. Lisäsin hiukan sammalta ja männyn oksia koristeeksi.

Hyasintti on myös vanha joulukukka. Jouluuni kuuluu sen tuoksu, jota kaikki eivät kestä. Kukat myydään nuppuisina, toivottavasti tämä aukeaa jouluksi, jotta saan sen tuoksusta nauttia. Olen istuttanut hyasintteja ulos keväällä ja osa niistä on kukkinutkin. Nyt ajattelin seuraavaksi kokeilla niidenkin hyötämistä.

Joulukielojen hyötäminen on jo perinteeni. Tänä vuonna otin vain vähän juurakoita, olin liian myöhään liikkeellä, enkä löytänyt enempää. Mutta onnistuin saamaan yhden kielon kukkimaan. 

Joulutunnelmaa etsimässä

Sateisessa, lumettomassa kaupungissa joulutunnelmaan pääseminen ei ollut helppoa, pyöräilijät ja ruokalähetit suhahtelivat vauhdilla ohi ja turistit kuvasivat valkoposkihanhia. Sitten muistin yhden kaupungin keitaista, talvipuutarhan. Se oli täynnä jouluisia ja muitakin kukkia. Jo sisääntulossa kaunis asetelma toivotti tervetulleeksi.

Iso kamelia kukki. Tämä on ilmeisesti talvipuutarhan alkuperäisiä kasveja ja iältään yli 120-vuotias.

Orkideoita oli runsaasti ja monenlaisia.

Löytyi eksoottisia kukkia kuten Mustewallisia,

Punatimanttiananas ja Kirjohuisku.

Jos ei ollut kukkia, oli tonttuja tuomassa väriä, myös kaktusten seurana. Lahjoittajan vaatimuksesta pääsy puutarhaan on edelleen vapaa. Olisi pitänyt ottaa mukaan termospulloon kahvia ja eväät ja jäädä istumaan kasvien sekaan pidemmäksi aikaa niin kuin monet muut olivat tehneet.

 Ikkunasta näkyi puutarhan perustajan, Jakob Julius af Lindforsin rintakuva. Sen takana on ruusutarha, joka nyt on suljettu. Katselin, miten ruusuja on leikattu. Omiani leikkaavat yleensä kauriit.

Kotimatkalla poikkesin kasvitieteelliseen puutarhaan. Suurin osa pensaiden alustoista on katettu lehdillä. Etsin jouluruusuja ja löytyihän niitä rakennuksen seinustalta Omien jouluruusujeni nuput ja versot joku roistomainen elukka on käynyt syömässä.

Olkikoristeita

 Ohjeita olkikoristeiden tekemiseen näyttää nyt joulun alla olevan useammassa lehdessä. Aika monimutkaisia kaikki. Otin tuvan puusohvan alta esiin vanhan matkalaukun, jossa säilytän olkia, jotka jäivät yli kun tein himmeleitä. Ostin silloin ohjekirjan, jossa on koristeidenkin ohjeita. Olkeni ovat paksuja eivätkä ne sovellu moniin malleihin. Enkä ryhdy silittämään olkia liottamisen jälkeen niin kuin joissain ohjeissa kehotettiin tekemään. Himmelitekniikkaan olkeni soveltuvat.

Monta vuotta sitten sain lahjaksi saksalaisen tuttavan itse tekemiä olkikoristeita. Koristelin niillä kuistin kuusen. Pikkukuusen latvaan tein tähden. Otin kuusen juurineen maasta, siksi se on purkin toisessa reunassa. Jos se selvää kevääseen, istutan sen jonnekin.

Otin myös esiin vanhan olkikoristeen.

Mökkipaikkakunnan museossa on näyttely Taivaan kudelma, jossa on esillä Riitta Koistisen himmelitaidetta. Upeita töitä teemana tähdet ja tähtikuviot. Niitä on kuusen koristeena 

tauluksi koottuna

ja riippumassa katosta.

Itsenäisyyspäivän perinteisiin kuului ennen suvun naisten havukranssitalkoot kotipaikkakunnalla. Oman kranssini toin aina kotiin ja laitoin sen ikkunan ulkopuolelle. Nytkin tein kranssin, mutta havuja hakiessa satoi vettä enkä pahemmin valikoinut niitä. Kranssista, jonka vielä pitää olla kaksipuolinen, tuli aika huono. Yritän korjata sitä kuromalla havuja kokoon punaisella nauhalla sen jälkeen kun saan sen kotiin. Mökillä naapuri saa joululahjaksi havukranssin.

Omavaraisbloggaajien aiheena joulukuussa on mm. itse tehdyt joululahjat ja -koristeet. #suuntanaomavaraisuus.

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Kasvuvyöhyke 5

Pienikotitarvetila 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Oikutteleva talvi

 Muutamana päivänä oli pakkasta ja ehdin ottaa pari talvikuvaa. Ketokaunokkien talviasu on kuin ne olisivat puuvillan kukkia. Yhdessä yössä lumet kuitenkin hävisivät ja lämpötila nousi plussan puolelle.

Pitkät ruohot seisoivat ylväinä pystyssä.

Kun taas elettiin lumetonta aikaa, oli metsässä helppo kulkea. Piti vaan muistaa, että ennen kello 16:ta on ehdittävä pois sieltä. Pimeässä on vaarana kompastuminen oksiin tai juuriin. Saniaiset ja sananjalat ovat luovuttaneet ja kaatuneet ruskeina maahan eivätkä ne enää haittaa kulkemista. Suon lähelle on muodostunut pieni lampi kun ojat ovat kasvaneet täyteen sammalta.

Sammaleet olivat vihreitä ja väriä oli ruohoissakin. Väriläikkinä oli myös jäätyneitä kanttarelleja, jotka olivat jääneet poimimatta. Pitää muistaa niiden paikka ensi syksynä.

Olin muutaman päivän kaupungissa. Siellä tuntui melkein siltä, että valoja oli liikaa. Silmäni ovat tottuneet hämärään. 

Maalla olikin sitten taas pakkasta ja hiukan lunta. Sytyttelin lisää valoja, päivät ovat hämäriä ja illat mustia, mutta kohta pahin on ohi. 

Ulkotuli palaa turvallisella alustalla.

Illalla ei tiedä, minkälaiseen aamuun herää. Seuraavana aamuna satoi vettä ja lumet olivat hävinneet.

Pakkaspäiviä

 Aloitin lintujen ruokinnan, kun parina päivänä oli kunnolla pakkasta. Tein uudenkin ruokinta-automaatin vesipullosta. Ystävä viisasteli, että  siitähän olisi saanut 20 senttiä. 

Omia ruokintapaikkojani linnut eivät heti löytäneet. Täytin myös naapurin vanhan ruokintalaitteen ja jo seuraavana päivä sen ympärillä oli vilskettä. Se onkin lähellä kuusimetsää, jossa linnut viettävät aikaa. Talitiaiset hallitsevat syömässä käyntiä ja viipyvät sen lähistöllä. Niistä saan helposti kuvan puhelimellani, mutta töyhtötiaiset ja hömötiaiset vain käväisevät ruokintalaitteella ja ottavat siemeniä tai pähkinöitä mukaansa ja lentävät pois.

Hömötiainen

Talitiainen

Muutaman päivän kuluttua myös omilla ruokintapaikoillani alkoi käydä lintuja. Myös hömötiaisia, joista olen iloinen, sillä niiden kanta on pienentynyt huomattavasti. Perustelen lintujen ruokintaa sillä, että läheiset avohakkuut ovat rajoittaneet niiden elämänpiiriä. Hömötiaisia varten olen nostellut lahoja koivunrunkoja muita vasten varten nojopuiksi. Niihin hömötiaisten pitäisi olla helppoa tehdä pesä.

 

Tein vielä pajusta syöttölaitteen talipalloille. Ripustin sen omenapuuhun, paikkaan, jossa voin tarkkailla sitä sisältä.

Värjötteli pitkään ulkona yrittämässä ottaa kuvia linnuista palelevan sormin. Parasta kylmille sormilleni ovat siskon kutomat lapaset.

Pakkasta olivat odottaneet myös talvikylvöni. Vierastalossa oli muovikassissa valmiina multaa muovirasioissa ja siinä oli myös siemenpusseja. Olin iloinnut siitä, ettei rakennuksen yläkerrassa ollut näkynyt jälkiä hiiristä sen jälkeen, kun tungin sen kulmiin teräsvillaa. Mutta alakertaan hiiri oli löytänyt tiensä ja tietysti myös siemenpussit. Mutta vain kaksi pussia, Maatiaisesta tilattujen unikkopellon ja ruiskaunokkien pussit oli pilkottu ja siemeniä syöty. Yhteen rasiaan riitti unikon siemeniä. Kahteen muuhun kylvin siementen, paperisilpun ja mullan sekoitusta. Mukana mahdollisesti myös hiiren papanoita.

Loput siementen, mullan ja paperisilpun sekoituksesta kylvin ulos paikkaan, josta piti tulla kukkaketo. Tein vielä olkikukan ja tarhaneidon siementen kylvöjä. Rasiat saavat olla talven kasvihuoneen lattialla. Tarhaneito on minulle uusi tuttavuus. Otin siemenpussin vahingossa kun luulin siinä olevan ruiskukkaa. Taitaa olla aika uusia silmälasit. Ulkokylvöstä ei tarvinnut kastella, sillä seuraavana päivänä maan peitti ohut lumikerros.

Lisää valoa

 Lauantaina 8.11. oli vuoden harmain päivä. Ja harmaa päivä todellakin oli. Sateita ja sumuja on riittänyt, päivällä vielä selviää ilman taskulamppua, mutta illat ovat todella pimeitä. Oli aika lisätä valoa pihaan. 

Mökin ja vierastalon ovien yläpuolella on valaisimet, mutta edellinen omistaja, sähkömies, on pihavalaisimen laittanut saunalle vievän polun varteen. Se ei valaise kulkureittiäni.

Mökin nurkalle olen laittanut ”räpsyvalon”, joka syttyy liiketunnistimella ja valaisee pihapolun alun.

Paikkaan, jossa tie loppuu ja siirrytään pihalle, laitoin lyhdyt osoittamaan, mistä pihapolku alkaa. Kulkuväylät olen haravoinut, en muuta pihaa.

Yhtenä päivänä aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa. Se ei jaksanut nousta korkealle. Puolen päivän maissa se valaisi puiden runkoja lenkkipolkuni varrella.

Harmaa voi olla kaunistakin. Niin kuin nämä haituvat. Tonttu on käynyt kurkkimassa ikkunani takana olenko kiltisti. Se on lähtenyt kiireellä naapuriin ja partakarvoja on jäänyt kuusen oksiin.

Jäkälät, eri harmaan sävyissä, ovat myös kauniita.