Helmikuu, tulppaanikuu

 Etsin kaupungissa käydessäni pitkävartisia ranskalaisia tulppaaneja, kysyin ainakin kolmesta kukkakaupasta, mutta ei niitä vaan ole. Mutta tulppaaneja on, niin kuin helmikuussa kuuluukin olla. Maaseudun marketista ostin nipun punaisia suomalaisia tulppaaneja. Lunta on niin vähän, että pystyin tekemään metsäretken. Keräsin kaikenlaisia oksia kukkien joukkoon ja varpuja vihreyttä tuomaan. En tiedä, tuleeko oksiin myöhemmin lehtien alkuja. Joukossa on pihlajaa ja koivua, pihalta viinimarjaa ja syreeniä.

Vahingossa katkaisemani amarylliksen kukka sai seurakseen tulppaaneja.

Kotona selailin vanhoja puutarhoja kuvailevaa kirjaa. Siinä kerrottiin, että punaisen ja valkoisen kirjavat tulppaanit olivat hyvin suosittuja rokokooaikana. Kuva on A. F. Clasénin piirustuskirjasta 1700-luvulta. Olikohan tulppaaneja saatavilla siihen aikaankin jo helmikuussa?

Kaupungista olisi löytynyt valkoisen ja punaisen kirjavia, mutta ostin ruukkutulppaaneja. Kolme isoa sipulia oli tungettu pieneen ruukkuun, jossa ne eivät päässeet vapaasti kasvamaan. Siirsin ne isompaan astiaan. Ne saavat vierastalossa viileässä  odottaa, jotta väri-iloa tulppaaneista riittää vähän pidempään. Koska kukinnoista tulee kuulemma vaaleanpunaisia, valitsin astian alle pinkin liinan, jonka löysin kun pengoin vanhoja kirjeitä. Väri on sen verran hurja, että lahjaksi saatu liina oli jäänyt kuoreen.