perjantai 26. maaliskuuta 2021

Kevätvalmisteluja

 Talven aikana olen puuhaillut puuvajassa. Sinne oli kerätty monta pinoa pyöreitä oksanpätkiä, laudanpaloja ja isoja pölkkyjä. Kahdessa pinossa puut olivat pitkiä, ilmeisesti ne oli tarkoitettu leivinuunissa poltettaviksi. Olen pilkkonut ja sahannut. Naulaisia laudanpätkiä ja lahonneita puita poltin polttotynnyrissäni. Isoille pölkylle pitää vielä keksiä käyttöä, kirveellä en niitä saa pilkottua. Sain esiin puuvajaan sijoitetun todella vanhan kaapin ja päätin tehdä siitä ruukkujen ja puutarhavälineiden säilytyspaikan. Puuvaja on kasvihuoneen takana, kaukaa ei siellä tarvittavia välineitä tarvitsisi hakea.


Sijoitin kaapin taakse seinälle työkaluvarastosta löytyneet herttaiset työkalut. Seinälle pääsivät myös vanhat harat - tai kuokkiako nämä ovat. Puuvaja on ollut paikka, jonne tavaraa on hukkunut tai hukutettu. Kaapin lisäksi löytyi varreton kirveenterä, varreton ja vääntynyt talikko, kumiteräsaappaan nahkavarsi, puukontuppi ja umpiruostunut taskulamppu.


Raahasin puuvajaan varastosta löytyneen pulpetin. Löytyi myös peltilevy, jonka voi sijoittaa pulpetin suojaksi. Näin sitä voi käyttää istutuspöytänä.


Ensimmäiset orvokin ovat tulleet markkinoille. Takin taskussa oli kympin seteli ja sillä sai torilta monta orvokkia.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Siivous oli pölyistä touhua, mutta nyt mullan käsittelylle on sopivampi paikka kuin tuvan lattia.

      Poista