Puolukan vuoro

Oli upeita, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ja puolukoiden poiminta oli helppoa ja hauskaa. Tein useampia retkiä metsään.

Aloitin suon laidalta, se on lähin marjapaikka. Mökin viereisessä kuivassa rinteessä ei tämä vuonna puolukoita ollut.

Marjoja löytyi myös vakio paikasta, notkosta loivasti nousevasta rinteestä.. Vakio poimintakaveri ei päässyt mukaan keittiöremontin vuoksi.

Paikasta löytyi suppilovahveroitakin, niitä en ennen ole näiltä mailta löytänyt. Niitä oli niin vähän, että jätin ne metsään. Kanttarelleja oli enemmän ja ne poimin pois.

Metsässä oli niin kaunista, että oli pakko välillä istahtaa ihailemaan sitä. Hirvikärpäsetkin pitivät taukoa ja jättivät minut rauhaan.

Paluumatkalla, kun astia oli jo täynnä, löytyi tietysti kaikista paras paikka. Myöhemmin palasin sinne poimimaan marjat. Ne alkoivat jo olla ylikypsiä ja sitten tulikin ensimmäinen yö kun oli  pakkasta. Talven marjat onkin nyt koossa.

Tein marjoista ensin vispipuuroa. Mielessä oli loru: "Enpä tiedä parempaa, kuin on puolukkapuuro, viisi annosta sitä söin ja nyt oon onnesta kuuro." Niin ei minulla kuitenkaan käynyt ja seuraavaksi leivoin puolukkamuffinseja. Ilman muffinsvuokaa, niin kuin näkyy.

Minä luulin

Kun olin talvella siivonnut ison varaston ja keväällä vienyt vanhat maali- ja muut sieltä löytyneet epämääräiset purkit ja rojut jäteasemalle, luulin, että olisin jo päässyt eroon edellisten asukkaiden roinasta. Sitten muistin vierastalon, entisen navetan, takana olevan öljytynnyrin pätkän, jota oli käytetty jätetunkiona. Keräsin siitä pullot, lasinsirpaleet, metalli- ja muovijätteet ja kaivoin tynnyrin maasta.

Sekään ei riittänyt. Suomen luonnon päivänä kävelin metsikössä lähellä naapurin rajaa ja jalan alla räsähti. Tunsin äänen, ruosteinen oluttölkki se siinä hajosi jalkani alla. Ja lisää tölkkejä löytyi, sillä aloin penkoa paikkaa. Siinä oli yksityinen kaatopaikka. Sitä toivoo, että jätteitä penkoessa löytäisi jotain käyttökelpoista. Yksi juomalasi oli säilynyt ehjänä.

Puhdistuksen jälkeen laitoin siihen ruusun, sillä juoda siitä ei oikein voi. Lasin pohjassa lukee RIHIMÄKI ja se on jotain vahaa tuotantoa.

Löytyi myös Arabian kahvikuppi, jonka mallia en ole pystynyt selvittämään. Kuppi ei ole hyvässä kunnossa, mutta harvinaista kyllä, korva on tallella.

 Rojua, tölkkejä, pulloja, lasinsiruja, muovipusseja, paristoja, kengänpohjia ja astioiden sirpaleita oli parin neliön kokoisella alueella. Puu oli ehtinyt  kasvaa pullojen päälle. 

Syntyneen kuopan reunalla kasvoi pienen pieni sinivuokko. Pelastin sen ja istutin kukkaruukkuun.

Metalliromua, pääsiassa niitä oluttölkkejä, kertyi iso jätesäkillinen. Kyläyhdistyksen metallinkeräys on päättynyt, mutta toivottavasti sellainen on ensi kesänäkin. Sekajätettä toinen iso jätesäkki, pulloja ja muuta lasia noin 7 muovikassillista. Kuvassa eivät ole kaikki pussit. Vähitellen kuljetin niitä pois metsästä ja maisemoin kuopan maa-aineksella muualta.

Lajittelin pullot ja lasitölkit ehjiin ja rikkonaisiin sen vuoksi, että ehjien työntäminen lasinkeräysastian aukosta on helpompaa, rikkinäisiä pitää varoa enemmän, ettei haavoita käsiään. Poimin erilleen muutaman pullon. Kahden sivussa lukee MEDICA, niissä on ollut lääkettä. Lääketehtaan toiminta alkoi vuonna 1924 nimellä  Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratorio Oy. Nimi muutettiin pian Medicaksi. Se valmisti mm. matolääkkeitä. Vuonna 1988 lääketehdas yhdistettiin Huhtamäen omistamaan Leirakseen. Silloin Medica oli Suomen vanhin täysin oikeuksin toiminut lääketehdas. Pulloja en saanut aivan puhtaiksi, pulloharja ei mahtunut niiden suuaukosta sisään. Kokeilin vanhaa konstiakin: hiekkaa, vettä ja hölskyttelyä.

Pyydän luonnolta anteeksi mökin edellisten asukkaiden puolesta ja yritän korvata heidän pahoja tekojaan. Ja toivon, en luule, ettei jätettä enää suuria määriä löydy.

Omena-aika

 Nyt on omenoita ja paljon. Pienemmän vanhan puun hedelmien maku on mieto, hapokkuutta puuttuu, mutta kyllä ne syötäviä ovat. Olen tehnyt niistä hiukan hilloa ja siitä vispipuuroa, mutta mitä muuta?

Etsin reseptejä ja löysin helpon ja nopean jälkiruokareseptin.

Koriin keräämistäni omenoista tuli lisää tätä jälkiruokaa, kauraomenapaistos sekä sosetta uunissa kypsyneistä omenan lohkoista. Hyvä ja helppo tapa tehdä sosetta, siihen ei tarvinnut lisätä yhtään sokeria. Sadepäivänä jatkoin sisälle aiemmin kerättyjen omenien työstämistä.

Jopa uusi omenapuu, Huvitus, teki hedelmiä. Niitä oli yhteensä 19 ja kävin laskemassa, ettei mikään olento niitä veisi ja etteivät ne putoaisi huomaamattani maahan. Vain ampiainen kävi maistelemassa yhtä omenaa. Nyt ne kaikki on syöty, hyvän makuisia olivatkin.

Metsässä olevan ison puun alusta on täynnä omenoita. Viime vuonna olin nähnyt, että siihen oli tulossa omenia, mutta kun lähdin niitä maistamaan, yhtään ei ollut jäljellä. Toivottavasta metsän väki huolehtii tänäkin vuonna hedelmistä. Niidenkin maku on mieto.

Isompi vanha omenapuu on niin täynnä, että sen oksat ovat painuneet maata kohti. Oksia on lyhennettävä, kun sato on kerätty. Se taitaa olla talviomenapuu, hedelmät ovat vielä kovia vaikka siemenet ovat jo ruskeita. Saan lisäaikaa sadon selvittämiseen. Pitää vaan kerätä omenat sisälle kypsymään.

Omenoissa ei ole reikiä eikä matoja. Pitää kiittää pihlajia, jotka kukkivat runsaasti ja tarjosivat ötököille vaihtoehdon. Ja kiitos myös pölyttäjille.