Kitkiessäni kesäkuussa kukkapenkkiä mietin, että mitähän olen unohtanut tehdä, kun siihenkin aikaa riittää. No, siinähän se tekemätön työ oli, puupinot pihan reunalla. Oli aloitettava puutyöt.
Kaikki alkoi pihan vanhasta koivusta, jota katsellessaan kaikki miesvieraat ilmoittavat, että se on kaadettava. Itsekin hermostuin, kun taas joku alkoi kerätä pesäaineksia koivun koloon.
Remppamies oli kattohommissa naapurissa ja hän kertoi, että hänellä on apuna aloitteleva metsuri, joka kaipaisi töitä. Ja remppamies oli kuulemma ajatellut koivuani työkohteeksi. Metsuri kävi parikin kertaa katsomassa koivua, mutta ei innostunut. Ei hänellä kuulemma ole välineitäkään. Olihan minulla hänelle muitakin töitä. Talvella yksi kuusistani oli kaatunut tien poikki. Naapureiden oli pakko katkoa se päästäkseen kulkemaan tiellä. Näytin metsurille kuusen ja pienen raivattavan alueen, jota olin itse jo hiukan siivonnut. Hän löysi samasta paikasta toisenkin katkenneen kuusen. Hänestä puut pilkkoisi nopeimmin kirveellä.
Pilkkomiseen meni niin paljon aikaa, että minua alkoi hinta hirvittää. Kun metsuri kysyi, pilkkooko hän harvennusalueelta kertyneet polttopuut, sanoin reteesti, että minulla on pieni Stihl, katkon ne sillä itse ja pilkon kirveellä. Tien varteen syntyi useita kasoja pilkottavaa. Kolme peräkärryllistä tuli pihalleni. Viimeisen kuorman annoin naapurille, jonka peräkärryllä puut kuljetettiin.
Kaksi pinoa puista tuli. Peitin ne levyillä ja siihen ne jäivät odottamaan. Nyt puut ovat pilkottuina puuvajassa, aikaa siihen meni, mutta tulipa tehtyä. Kahden taaimmaisen pinon päällä sekä handmade huippuhintaiset kuusiklapit että itse pilkkomani koivut ja lepät saavat kuivua talven yli. Rauhoittaa, kun polttopuuta on varastossa näinä sähkön nousevan hinnan aikoina.
Olin huolissani, kun kuusien pilkkomispaikalla tuli lumen sulamisen jälkeen esiin sinivuokkoja. Kasasin kuusien oksat pois siltä ja nyt sinivuokot pääsevät kasvamaan.
Koivu jatkaa elämäänsä, lehdet puhkesivat ajoissa. Harva se on, mutta katsotaan, miten sen käy.
