lauantai 29. kesäkuuta 2019

Pikakorjausta ja punamultaa

Aittarakennuksen kevyt kunnostus tehty vaihtamalla remontista jääneitä laudan ja listanpaloja lahonneiden tilalle. Punamultaa pintaan. Aurinkokennovalaisin seinälle ja muurikelloja edustalle Kun mummon aitta oli sisältä saatu siistittyä, alkoi aittarakennus näyttää silmissäni ulkoapäin huonolta. Ryhdyin korjaamaan lahoja seinän ja oven lautoja ja listoja remontista jääneillä jätepaloilla. Punamultaa päälle ja jo näyttää paremmalta. Etuosa ja pääty on nyt maalattu. Vieläkin näkyy se, miten seinä ja ovi ovat joskus olleet kastuneita. Pitää maalata useampaan kertaan ne osat. Nyt ne ovat pysyneet kuivina.




Hirsisen osan olisin jättänyt maalaamatta, mutta kun se joskus on maalattu, niin hirsipinnalle sitä ei enää saa. Pääty, jossa vanha juhannusruusu on, jää ainakin myöhempään. Räystäskouru vuoti ja olen yrittänyt paikata sitä muualta jääneillä pätkillä. Syksyllä nähdään, toimiiko viritys.


Aittarakennuksen on ilmeisesti suunniteltu sähköjä, mutta aie on jäänyt johdon vetämiseen päätyyn. Mistä se tulee ja missä kunnossa se on, jää arvoitukseksi. Aurinkokennovalaisin on myös arvoitus, saako se riittävästi auringonvaloa. Ja valaiseeko se riittävästi.



Koristeeksi hain marketista muurikelloja ja sijoitin ne telineisiin, jotka varastosta löysin. Telineisiin kuuluisi lasinen kehys ja oletan, että ne on tarkoitettu ulkotulille.



Muurikello (Campanula portesclagiana)

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Uskolliset kukkijat

Pihan vanha perennapenkki aloitti kukinnan päivänliljoista. Ruskoliljat seurasivat. Juhannuruusu kukki juuri juhannuksena. Pihatöille ei ole riittänyt aikaa muilta töiltä tai muut ovat olleet kiinnostavampia kuin vuohenputken kitkeminen. Se onkin vallannut isoja alueita. Yhtäkkiä sitä kasvoi pihalle. Mutta onneksi mökin edustan perennapenkki on tottunut tulemaan omillaan toimeen. Päivänlilja kukkii runsaasti.





Ruskoliljatkin aloittivat kukinnan. Niitä on karannut kukkapenkistä kauemmaksi ja pelkäsin tallanneeni niitä. Onneksi ne ovat säilyneet ja lisääntyneetkin. En uskalla siirrellä näitä uuteen turvallisempaan paikkaan.



Ja vanha juhannusruusu aloitti kukinnan juuri oikeaan aikaan, Juhannukseksi toivottamaan hyvää suven ja valon juhlaa.


Oma ruusuni on vaatimaton. Naapurin  juhannusruusun kukinta oli valtavan runsasta.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Ympäristötekoja

Puiden pitää päästä kasvamaan, jotta ne sitoisivat hiilidioksidia. Kasvua estävät puskat on raivattava. Tämä tulisi muistaa niidenkin, jotka uskovat, että pelkästään puiden istuttaminen pelastaa maailman Ilmastoahdistuksesta kärsiviä ihmisiä kehotetaan istuttamaan puita. Neuvo on vain puolet totuudesta. Sen pitäisi kuulua: Istuta ja hoida puita. Minulla puiden istuttaminen ei ole ongelma. Kuusen, männyn ja vaahteran taimia löytyy istuttamatta pitkin pihaa ja kukkapenkkejä.



Metsässä on valmiina puita, mutta niiden hoitaminen onkin ongelma. Jotta puut kasvaisivat ja sitoisivat hiilidioksidia, tulee metsää raivata. Ymmärrän sen, mutta syy miksi lähdin raivaustyöhön oli se, että paikoitellen metsän aukkoihin oli syntynyt pusikkoa, joka ei ollut siistin näköistä. Varsinkin tien laidalla oli ryteikköä, josta ei nähnyt läpi. Aloitin työt jo ennen joulua kun en ollut päässyt yhteisymmärrykseen metsäasiantuntijan kanssa. Tavoitteeni ei ollut saada valtiolta tukea, vaan siistiä  pusikoituneita paikkoja. Päätin tehdä itse raivaustyöt, ymmärtämättä, miten isosta työstä on kysymys. Raivasin vesurilla tien laitaa sen verran, että taustalla oleva kallio alkoi näkyä. Sitten tulikin talvi ja vasta nyt alkukesällä pääsin jatkamaan työtä.


Työni sai murskaavaa kritiikkiä. Puille pitää jättää paljon tilaa, jotta ne kasvavat. Aina vaan työni tulos oli liian tiheää. Kolmannella kerralla se alkoi kelvata. Eikä sekään sitten riittänyt. Pitäisi vielä katsoa, onko koivu raudus- vai hieskoivu, joita ei saa jättää. Hoikat, tiheässä kasvaneet koivut olivat monen metrin mittaisia ja niissä oli vain pieni tupsu oksia latvassa. Katso siinä sitten, millaisia lehdet ovat. Minusta kaikki koivunlehdet olivat samanlaisia. Kysymys: onko tämä raudus- va hieskoivu?


Tieltä katsottuna koivuni näyttävät vieläkin olevan tiheässä, mutta rakkoja, kipeitä lihaksia ja huti-iskuista kipeitä sormia on nyt riittävästi. Kantoni ovat pahan näköisiä kun en osu vesurilla samaan paikkaan kahta kertaa. Ja onko se nyt siistiä, kun maasto on täynnä kaadettuja puita ja pensaita? Lopuksi tuli vielä mieleen kysymys kumpi sitoo enemmän hiilidioksidia, harvat laihat koivut vai raivaamaton tiheä pusikkoa?


Kiersin koko kallioalueen läpi nähdäkseni, paljonko työtä on velä jäljellä. Onneksi olen jo voiton puolella. Samalla tuli nähtyä, missä parhaat puolukkapaikat syksyllä tulevat olemaan.