maanantai 28. elokuuta 2017

Kasvihuoneessa kukoistaa

Kasvihuoneessa kukkii pelargonioita ja amaryllis. Ja tomaatit jatkavat kukkimista Amaryllikset olivat sisätiloissa pitkälle kesään kun en keksinyt, mihin olisin ne sijoittanut kesää viettämään ja voimia keräämään. Kun viimeisetkin koreissa kasvaneet perunat oli syöty, keksin, että laitan amaryllikset tilalle. Ja sijoitin ne kasvihuoneseen. Olikin välillä niin kylmää, että ajattelin niiden viihtyvän siellä paremmin. Kun istutin niitä, huomasin yhdessä olevan jo nupun. Yleensä ne ovat kesän ulkona ja siirrän ne sisälle kun syksy tulee ja lehdet kuihtuvat. Nyt siis näin. Ja kaunis kukka nupusta kehittyikin.




Pelargoniat kukkivat tänäkin vuonna kasvihuoneessa. Kunhan tomaatti tai kurkku ei kaadu niiden päälle.




Ja tomaatit tietenkin jatkavat kukkimistaan.

tiistai 22. elokuuta 2017

Syksyn lähestymisen voi jo aistia

Syksyn lähestymisestä viestivät keltaiset lehdet ja punaiset marjat Ensimmäinen havainto oli elokuun alussa koivusta pudonnut keltainen lehti vihreällä ruoholla. Vielä selvemmin sen huomasi pilaantuvien lehmäntattien hajusta metsätiellä.



Sienet ovat veikeän näköisiä lyhistyessään kasaan. En ole osannut arvostaa tatteja. En edes erottaisi herkkutatteja muista. Yleensä löytämäni tatit ovat lisäksi madonsyömiä. Punaisen kärpässienen kyllä tunnen.


Keltaisia koivunlehtiä on nyt jo runsaasti puissa, vedessä ja maassa.



 Punaista väriäkin näkyy jo. Ei kuitenkaan tomaateissani. Kuusaman punaiset marjat ovat kauniita, mutta myrkyllisiä.


perjantai 18. elokuuta 2017

Kukkakimppuja luonnonkukista

 Luonnonkukkien kukinta on hiipumassa. Kaatosateet edesauttoivat kuihtumista. Mutta löytyy luonnosta vielä kukkia ja päätinkin kokeilla, saisiko niistä kimpun koottua. Yleensä pieni apulainen tuo minulle kukkia, mutta hän on nyt kotonaan ja lähdössä koulutielle. Tässä kimpussa on ketokaunokkia, mesiangervoa, maitohorsmaa, peurankelloa, siankärsämöä, törmäkukkaa ja jopa vuohenputkea. Reunuksena pajunlehtiä




Toisen kimpun tein pelkästään ketokaunokeista, joita tänä vuonna on runsaasti. Mukana on myös nuppuja. Kimalaiset eivät tainneet oikein pitää siitä, että poimin niiden ja perhosten lempiravintoa. Kimpun sidoin ruskealla villalangalla kun en muutakaan löytänyt. 





Ei kimppujen tarvitse suuria ja runsaita olla. Yhdestä tai kahdesta kukastakin saa kaunista maljakkoon.