Kukat aloittavat kevään

 Istutin syksyllä krookuksia ruukkuihin. Osan niistä kaivoin maahan, osa ruukuista talvehti sisätiloissa. Krookukset olivat ilmeisesti liian lämpimässä paikassa sisällä, koska kukkien versot alkoivat kasvaa jo tammikuussa. Olen ottanut ruukkuja valoon yksi kerrallaan, sillä krookusten kukinta on niin nopeasti ohi. Joka vuosi nämä kaunottaret aloittavat kevääni kukinnallaan.

Kaikkien krookusten väri ei ollutkaan perinteinen violetti, joukossa oli valkoisia kukkia.

Ja vanhetessa kukan väri vaalenee.

Olen katsellut ulkona lumettomia alueita, mutta onneksi siellä sipulikukat eivät vielä nouse maasta. Sillä ei talvi vielä ole loppunut. Vielä on yksi ruukku krookuksia pimeässä odottamassa pääsyä valoon ja kukintaan. Ja jo nyt harmittaa, kun en laittanut enempää sipulikukkia ruukkuihin sisälle talvehtimaan. Kohta olen ostokukkien varassa. Ensimmäisiä ovat perinteisesti esikot. Tämän vuoden ensimmäinen on hempeän värinen, yritän ostaa eri värisiä. Niitä olen sitten kesällä istuttanut eri paikkoihin pihalle, vaikka siellä parhaiten viihtyvät tavalliset kevätesikot.

Ulkona ensimmäisiä kukkijoita ovat lumikellot. Jos lumen määrä pysyisi niin vähäisenä kuin mitä se nyt on, pääsisivät ne nopeasti kukkimaan.

Toteutunut toive

Metsän antimia löytyy läpi vuoden. Vihreyttä pihaan, josta lumet jo ovat osittain sulaneet.

Metsästä saa paljon muutakin kuin raaka-ainetta selluun ja paperiin tai polttopuita. Talojen ja huonekalujen lisäksi puusta voi tehdä vaikka koristeita. 

Koivun tuohta voi sytykkeiden lisäksi käyttää muuhunkin. Maalatut puumunat ovat tuokkosessa, jonka löysin mökiltä. Siihen on varmaan kerätty metsämansikoita. 

Koivusta saisi mahlaa, havupuista pihkaa, kuusenkerkistä voi tehdä vaikka mitä ja kuusen neulasista teetä. Olen nähnyt yhdessä koivussa pakurikääpää. Siitä tehdään ainakin teetä. Ennen tehtiin lapsille kaarnalaivoja ja pajutöihin saa metsästä aineksia.

Omavaraisbloggaajien helmikuun aiheena on mm. metsä. Oman metsäni ostin joitakin vuosia sitten. Mökin myynti-ilmoituksen nähtyäni lähdin vakoilemaan, en rakennuksia, vaan metsää, jonka keskellä mökki on. Vaikka oli jo loppukesä, näin, että metsässä oli paljon sinivuokkoja ja se melkein ratkaisi asian ja tein tarjouksen. Näin myös edellisten omistajien teettämien hakkuiden jättämät syvät jäljet maastossa. Hakkuiden jälkeen metsää ei oltu hoidettu. Jo varhaisessa vaiheessa minulla alkoi olla selvää, etten hakkauta metsäni puitani. 

 Aluksi hoidin itse pientä metsääni. Harvensin pusikoituneita koivikkoja ja kuusikkoja tien varressa ja muuallakin kunnes vastaani tuli sellainen ryteikkö, josta totesin, etten sen raivaamisesta selviä hengissä. Metsäasiantuntijan kanssa kävimme metsän läpi. Hän työnsi käteeni kaksi rullaa nauhaa ja käski rajata mökin läheltä raivattavan alueen ja toisella värillä merkitä säästettävät puut. Hän merkitsi muut alueet. Muutamana päivänä metsästä kuului moottorisahan ääni. Muualla raivauksen seurauksena ryteiköt alkoivat näyttää metsältä ja puut pääsevät siellä kasvamaan. Mutta olin vähällä itkeä, kun näin raivauksen  tuloksen mökin lähellä, kuusia pitkin poikin toistensa päällä. Karsin ja kasasin kuuset ja oksat pinoihin. Sillä minulle ei ole iloa metsästä, ellen pääse siellä kulkemaan. 

. Metsän hoitaminen vaatii työtä, joko omaa tai ostettua. Koska en itse käytä moottorisahaa, paitsi pikkuista akkusahaa, joudun tilaamaan metsurin pätkimään myrskyn tai lumen kaatamat puut. Ja se maksaa nykyään aika paljon. Siksi viimeksi kaatuneet kuuset saivat polttopuiksi naapurit, joiden avohakkuiden jälkeen myrsky oli ne kaatanut. Saivat ne, kunhan veivät pois. Onneksi he kasasivat oksat, niin pienet taimet pääsevät kasvamaan. 

Naapurien hakkuut ja se, miltä niiden jälkeen näyttää, vaikuttivat siihen, että vaikka jo olin yhä enemmän alkanut puhua, että suojelen metsäni, ryhdyin selvittämään miten sen voisi tehdä. Viimeinen pisara oli kun sain tarjouksen omaa mökkiäni ympäröivästä puustosta. Avohakkuu, mätästys ja kuusen taimia tilalle. Kirjoitin joskus Aki Kaurismäestä, joka halusi suojella metsänsä niin, ettei sieltä tehdä edes saunavihtoja https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/03/pyhat-puut.html. Kaurismäki on lahjoittanut metsänsä jollekin luonnonsuojelujärjestölle ja minun metsästäni on nyt suuri osa suojeltu toiveeni mukaisesti.

 Suojellulta alueelta ei saa ottaa tikkuakaan eikä selkärankaisia eläimiä saa siellä tappaa, pyydystää eikä hätyyttää, eikä selkärangattomia eläimiä saa pyydystää tai kerätä. Kuljen siellä jokaisen oikeuksin. Saan edelleen poimia mustikoita, puolukoita ja karpaloita suolta sekä sienestää. Ja minulla on vielä hiukan muuta metsää, jossa voin harrastaa metsänhoitoa, kerätä polttopuita, jäkälää, sammalta, käpyjä, varpuja ja oksia ja aineksia vaikka vihtoihin. Suojelualueella minun ei tarvitse enää murehtia  kaatuvia kuusia, sillä siellä niistä tulee lahopuuta, joka on tärkeää luonnolle.

Kaikista tärkeintä minulle on metsän antama suoja, turva ja mielenrauha.

Omavaraisbloggaajien ryhmän ovat perustaneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Lisää ryhmästä: #suuntanaomavaraisuus.

Linkkejä ryhmäläisten kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Paratiisia etsimässä

 Viime sunnuntaina oli Heikin päivä, jonka pitäisi katkaista talven selkä. Päivät pitenevät kovin hitaasti, puoli viiden aikaan ei ulkona vieläkää pärjää ilman otsalamppua. Valoon ja kukkiin on aikaa. Lähdinkin etsimään niitä, paratiisia, Tove Janssonin tavoin. Näyttelyn esitteessä osa teoksesta Lintu sininen.

Näyttelyssä kerrotaan, että Tove Jansson etsi omaa paratiisiaan läpi elämän. Hän haaveili salaisesta piilopaikasta, suunnitteli kaukaisille saarille muuttoa ja halusi luoda ympärilleen kauneutta ja sadunomaista elämäniloa. Näyttelyssä on pääosin julkisia taideteoksia. Tove Jansson teki suuria seinäfreskoja moniin paikkoihin. 

Tove maalaamassa vuonna 1947 Helsingin kaupungintalolla. Kuva HAM

Isoista teoksista oli vaikeaa saada hyviä kuvia.

Alla Juhlat maalla. Teoksen korkeus on 203 cm ja

leveys 531 cm.

Yhdessä maalauksessa on yksityiskohta, joka aivan selvästi muistuttaa veljentyttöä, jolla myös on mäyräkoira.

Tove Jansson oli kirjailija, taidemaalari ja kuvittaja. Tämän taulun nimi on Ennen naamiaisia.

Vuoden 1949 Garm-lehden helmikuun numeron kannessa on jo muumipeikkokin mukana.

Muumi-kirjat ovat aina olleet suosikkejani, niitä löytyy kirjahyllystäni.

Niidenkin avulla pystyy pakenemaan pimeyttä.