Löytö myyjäisistä

Joulua edeltävän ajan perinteisiin kuuluu käynti naisten joulumessuilta Wanhassa satamassa. Taas kerran isot hallit olivat täynnä taidokkaita ja kekseliäitä käsitöitä ja herkkuja. Harmi, kun ei tarvitse mitään. Mutta kiertely ja katsastus kannattaa kuitenkin. Vuosi sitten löysin maton keinutuoliin. Ja löytyi jotain tänä vuonnakin: suojapussi sammutuspeitteelle.

Kun uusi, tarkka nuohooja oli kesällä tulossa, etsin sammutuspeitteen ja ripustin sen tuvan naulakkoon. Mutta ei se mikään koriste ole. Toki tarpeellinen, etenkin näin kynttilöiden polttamisen aikaan.

Nuori nainen tekee näitä pussukoita kierrätysmateriaaleista, joita hän hakee kirpputoreilta tai saa tuttavilta. Kuoseja oli monia. Onhan nykyään jo olemassa design-sammutuspeitteitä, mutta tämä vetosi minuun. Kivaa, kun rumasta välttämättömyystavarasta saa kauniin koristuksen.

Herkkujen osalta tuntui, että kaikilla oli tarjolla vain gluteiinitonta tai laktoositonta vaihtoehtoa. Nuoren myyjän kanssa ilo oli molemminpuoleista, kun hän vastasi kyllä kysymykseeni ovatko nämä ihan tavallisia. Ja hyvältä nämä lusikkaleivät ja possupiparit maistuvat, tuskin säilyvät jouluun.

Ensi vuonna taas naisten joulumessuilta.

Havukranssitalkoot

Itsenäisyyspäivän aikoihin sukumme naiset kokoontuvat joka vuosi lapsuudenkotiini havukranssitalkoisiin. Tällä kertaa mukana oli myös lapsia sekä Martta, mäyräkoira. Martta lähinnä häiriköi nappaamalla tarvikkeita ja kuljettamalla niitä pois työmaalta muualle.

Suojapeite lattialle ja sen päälle havuja metsäkuusesta ja marjakuusesta, pajuja, villa- ja rautalankaa, saksia, hansikkaita ja koristeita. Ja siitä se alkoi.

Nauhoilla ja koristeilla jokainen tekee omanlaisensa kranssin. Haudoille tehdään koristelematon. Omaani tulee aina punainen nauha. Pakko myöntää, että nahalla voi myös korjata virheitä. Kranssini, joka tulee kotiin, on haasteellinen, sillä ripustan sen ikkunaan ulkopuolelle ja sen pitäisi olla hyvännäköinen molemmilta puolilta. Ei siitä kovin hyvää tullut, lisäksi tuuli ja sade antavat sille vielä viime silauksen.

Marjakuusikranssi odottaa jääkaapissa, kunnes se pääsee mökin oveen.

Lapsuuden joulujen tunnelmaa

JOman kaupunginosani facebook-kirpputoriryhmään tuli myyntiin enkelikello. Siis kynttiläviritys, jossa kyntilöiden lämpö saa enkelit kiertämään ja kilisyttämään kelloja. Sellainen meillä kotonakin oli, muistan, kun se aina koottiin jouluaattona. Eli se piti saada. Muitakin tuli jonoon, mutta minäpä sen sain. Kellopeli oli avaamattomassa paketissa, mutta en sitä edes kokonaan avannut, sillä rakennelma paljastui kovin huteroksi.

Harmitti. Mutta kun olin syttynyt enkelikellolle, piti parampi versio saada. Netistä sellainen löytyi. Sitä vieläpä markkinointiin aitona ruotsalaisena versiona. Turkissa se oli tehty, eikä sekään vielä ollut sitä, mitä etsin. 

Kun kokosin tätä aitoa ruotsalaista, kävi ilmi, että enkeleissä olevat reijät, joihin piti kiinnittää puikot, jotka helinän saavat aikaan, olivat liian pienet.  Koukkuja ei niihin saanut pujotettua. Mutta toisesta versiosta löytyi sopivat kilkuttimet ja niin sain enkelikelloni koottua. Ehkä joskus, kirpputoreja kolutessa, löydän sen oikean enkelikellon.

Hyasintteja istutin Arabian Kauris-astiaston kastikekulhoon. Astiaston vanhempani saivat häälahjaksi ja kastikeastiasta tarjoiltiin ainakin lipeakalan kastiketta jouluna.

Kynttilöistö ja hyasintin tuoksusta alkaa joulun tunnelma syntyä.