Uunimustalla saa puuhellan päällyksen hienoon kuntoon. Kun hankin mökin, nuohooja tarkasti uunit ja laittoi leivinuunin käyttökieltoon. Paikallinen muurari korjasi sen ja teki siihen uuden yläosan. Puhellaan täytyi ostaa uusi päällinen. Tässä mökissä leivinuuni ja muuri pysyvät tiilipintaisina. Täällä ei ole esikuvana Huvila ja huussi. Pilvisenä päivänä mökissä oli hämärää.
Stockmannilta en ostanut muuta kuin puutarhatarvikkeita. Hansikkaita kuluu. Ja aina ensimämäiseksi niistä menee rikki oikean käden etusormen kärki.
Sitten ajattelin käydä katsomassa, joko uusi Fida Roballa on avattu. Jo kaukaa näki, että rakennustelineet ovat vielä paikoillaan, mutta viereiseen rakennukseen oli avattu popup-myymälä ja vaikka siellä oli vain vähän tavaraa, löysin tupaan istuintyynyt. Niitä etsin Stockalta, mutta nyt sain aivan hyvät ihan eri hinnalla.
Sitten vielä paluumatkalla Kärkkäiseltä uudet Nokian Kontiot. Jo oli aikakin. Ehkä sateet nyt loppuvat kun minulla on ehjät saappaat.









