tiistai 22. joulukuuta 2015

Harrastuksista

Helsingin Sanomissa oli haastateltu eläkkeelle jäänyttä Krp:n entistä päällikköä. Tämä kertoi tulevaisuuden tavoitteidensa olevan kuntoilu, mummonmökin arboretum ja vanhojen kalusteiden kunnostus. Pitkästä aikaa minulla on jotain yhteistä poliisin kanssa. Eräässä vaiheessa työelämää yhteistä oli paljonkin.

Kuntoilussa minun lajini ei ole golf, vaan pallolaji, jossa pyritään osumaan lentävään palloon.
Talven työmaaksi hankin vanhan keittiökaapin, jota paikallinen tuttava oli kaupitellut kauan. Vasta kun hän piirsi ilmaan, että täällä kaapit ja tässä laatikoita, ymmärsin, mistä hienoudesta oli kysymys. Kävin toki kaappia katsomassa ennen kauppoja. Kaappi on ollut ulkovarastossa ja sitä on ilmeisesti käytetty työkalujen säilytykseen.




Tästä on lähdetty liikkeelle. Osittain päällimmäinen maali lähti iloisesti taltalla. Mutta sitkeitäkin kohtia on tullut vastaan. Ja vihreän maalin lisäksi on löytynyt sinisiä ja ruskeita kerrostumia.



Huhtikuun alkupuolella on päästy tähän. Kaksi vihreää maalikerrosta olivat todella sitkeitä, niihin ei tehonnut maalinpoistoaine eikä hiomapaperi. Raapien ja milli kerrallaan kitkuttaen maaleista lähti sen verran, että seuraavaksi kitataan ja pohjamaalataan.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Pikkunäpertelyä

Joulun tienoilla retusoin vanhan pirunpäänaulakon. Sen maali oli alkanut lohkeilla kylmässä varastotilassa ja naulakko myös kärsi melkoisesti kun revin sen irti seinästä. Nyt maali on paikkailtu, kaikki koukut ovat paikoillaan ja naulakko tuvan seinällä.



Olin aiemmin ruuvannut pääkoukut kiinni messinkiruuveilla ja tapojeni mukaan nyrhinyt ne pilalle. Niitä on turha yrittää poistaa, pitää vain sipaista hiukan hopeamaalia  niiden päälle. Hopeamaalilla maalaamani koukut ovat  kylmässä alkaneet saada juuri oikean verran patinaa. 
Mielestäni jokainen tyttö pitää opettaa vasaroimaan nauhoja ja vääntämään ruuveja. On ärsyttävää kun ei osaa perusasioita.


Sijoitin hyllyn päälle Laura Ashleyn laatikot, joissa säilytän villasukkia ja lapasia. Sen verran söpöilyä pitää sallia.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Syksyn kukat

Orkidea oli olut kesälomalla mökillä koko kesän. Kun ilmat syksyllä alkoivat viileätä, tuli aika kotiuttaa se. Yllättäen huomasin sen tehneen kaksi uutta kukkahaaraa vanhoihin kukkavarsiin. Päästyään lämpimään, puhkesi se hienosti kukkaan.




Viime joulun amaryllikset siirtyivät kesällä ulos, huomaamattoman paikkaan Tuomen alle muiden kasvien sekaan keräämään voimia. Valkoisen amarylliksen lehdet kuihtuivat jo syksyllä sen ollessa vielä maassa. Kun se oli siirretty ruukkuun uuteen multaan se sijoitettiin lämpimän keittiön alakaapin perukoille. Kerran muistin sitä kurkistaa. Seuraavalla kerralla lokakuussa siinä olikin
 jo pitkälle venähtänyt valkoinen nuppu. Valossa sen väri muuttui nopeasti vihreäksi ja myöhemmin se kukki komeasti.