sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Löytöjä

Metsästä läheltä mökkiä löytyi maariankämmeköitä. Huopa-ohdakkeitakin on ilmestynyt pihalleni. Löysin myös kuolanpionin taimia. Toiset taimet, joista luulin kasvavan pioneja, eivät sitä olekaan. Maariankämmekät kukkivat taas mökkitien varrella. Olen useasti pohtinut, siirtäisinkö niitä omalle pihalleni, vaikka ei se ehkä luvallista olisi. Sillä joka vuosi tulee lauantai, jolloin maatalon isäntä tulee traktorinsa kanssa ja niittää tienvarren kukat. Iloinen yllätys oli, kun käydessäni metsässä löysinkin kämmeköitä aivan läheltä mökkiä. Minulla on nyt omia maariankämmeköitä.



Isäntä tuli niittokoneensa kanssa. Säästi maariankämmekät, mutta upeat huopaohdakkeet ja muut tienvarren kukat kaatuivat. Onneksi huopa-ohdakkeita on ilmestynyt alas oman tieni varteen ja pihalle kaivon viereen.



Vanhalla mökillä minulla oli kuolanpioni,  jonka olin itse kasvattanut siskon joululahjaksi antamista siemenistä. Yritin siirtää siitä kasvaneen pikkutaimen nykyiselle mökille, muttei se onnistunut. Useana vuotena olin kerännyt pionin siemeniä, laittanut ne ruukkuun ja upottanut ruukun multineen naapurin perunamaahan, jossa multaa on helppo kaivaa. Koskaan ei mitään ollut lähtenyt kasvamaan ja olin ilmeisesti keväällä heittänyt ruukun sisällön maahan. Nyt kun tein naapurille perunamaata, löytyi taimia, joissa oli vielä musta siemen jäljellä. Kuolanpioneja siis. Ympyrä sulkeutui, kun sisko sai nyt taimen minulta. Hänen pioninsa oli joku sienitauti tuhonnut.


Viime syksynä löysin pieneen rasiaan tallentamiani mustia siemeniä. Laitoin ne multaan ruukkuun ja ruukun maahan. Tikkuun kirjoitin pioni, mutta eivät nämä pionin taimia ole. Toivottavasti olinkin ottanut talteen kurjemiekasta siemeniä. Aika näyttää.


Tämän kesä kasvilöytö pihalta on kelta-apila.



Kelta-apila (Trifolium aureum).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti