Joulun kukkia

Otin pihalta vain vähän kielon juurakoita, koska huomasin, etteivät ne lähde keväällä uudelleen kasvamaan. Ensimmäisen otoksen kielo on jo kuihtunut, mutta toisen juurakon kielo avasi nuppunsa jouluaattona.

Kaikki eivät pidä hyasintin tuoksusta, jotkut saavat siitä päänsärkyä, toisille sen on vain liian vahva. Mutta minun jouluuni hyasintti kuuluu.

Ilahduin, kun tänä vuonna löysin vanhanaikaisia sipulitulppaaneja. Ne sopivat vanhaan mökkiini.

Kukkapenkin jouluruusut eivät voineet hyvin ja paransin niiden kasvualustaa. Otin jouluruusuista kaksi sisälle. Toinen niistä kukki jouluksi, mutta vähässä valossa se oli kasvattanut hurjan pitkän kukkavarren. Uusia nuppuja nousee ja jouluruusun kukinta saattaa jatkua pitkin kevättä.

Jouluvalmisteluja

Lumisade ilahdutti niitä, joille valkoinen joulu on tärkeää, mutta minulle ja monelle muullekin lumisade merkitsi työtä. Kolme päivää lumisadetta, kolmea päivää lumitöitä. Vaikka kyseessä oli kevyt pakkaslumi, se työrupeama tuntui ja päätin, että jouluna lepään. Pipareita leivon, mutta kaupan taikinasta.

Joulukuusen kotiin, pihalle, oli taloyhtiö hankkinut tänäkin vuonna ja se riittää.

Perinteisen havukranssin ripustin ikkunan ulkopuolelle. Ja perinteisesti neulasia levisi pitkin lattioita. Laitoin myös jokavuotisen koristeen oveen.

Hain taas hunajaa Tuomaan Markkinoilta.

 

Ei joulu kauppojen tuotteillakaan ihan ongelmatonta ole. Mökkipaikkakunnan pienen kalakaupan edessä oli jono. Välillä ihmisiä tuli kaupasta ulos, uusia pääsi sisään, mutta jono pysyi vakiona, sillä lisää ihmisiä tuli siihen. Yksi sisäänpääsyä odottaneista muisteli jonoja evakkomatkalle. Yleensä oltiin sitä mieltä, että näin selvitään kuitenkin helpommalla kuin itse kalastamalla.

Maalla vierastalokin sai havukranssin oveensa.

On minulla jotain itse tehtyäkin jouluksi. Oli aika maistella sitä, karpalolikööriä. Kauhistelin sokerimäärää, jonka siihen laitoin, mutta ei likööri makeaa ole, se on ihan hyvää. 

Ruokaa linnuille

 Aloitin lintujen ruokinnan jokin aikaa sitten, jotta ne tietäisivät ruokintapaikan sitten, kun maa on jäässä ja ötökät hävinneet ilmasta ja puiden rungoista. Olen miettinyt, mitä tekisin löydetyillä ja korjatuilla kahvikupeilla ja tein niistä ruoka-astioita linnuille.

Sekoitin kuorittuja auringonkukan siemeniä ja murskattuja pähkinöitä ja kaadoin niiden päälle sulaa kookosrasvaa.

Yritin myös tehdä ruokaa piparimuotilla, mutta se oli hankalaa. Tämä hävisi nopeasti, ilmeisesti orava sai sen irrotettua.

Ruoka kelpaa, mutta enimmäkseen olen nähnyt vain talitiaisia. Pihani linnut ovat arkoja, ne eivät ole tottuneet ihmisiin. Tuntuu, että ne havaitsevat lähestymiseni jo kymmenien metrien päästä. Syömisen välillä ne tarkkailevat ympäristöä. Linnut piilottelevat ison kuusen maahan saakka ulottuvien oksien alla. Ne eivät halua tulla kuvatuiksi.

Rikkinäinen kastikekulho on suosittu, siitä on syöty paljon.

Lintuja tulee varmasti lisää, kun pakkanen kiristyy. Yhden pienen tiaisen, jonka päälaki on musta, kuin sillä olisi baskeri, olen jo nähnyt. En osaa erottaa, onko se viita- vai hömötiainen. Äänestä ne pitäisi erottaa, mutta se oli hiljainen.

“Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”. Franciscus Assisilainen.