Uusi kulkuväline

Aloimme taas tehdä kauppoja mökkipaikkakunnalla asuvan, yli 80-vuotiaan tuttavan kanssa. Häneltä ostin emännänkaapinkin. Tämä ostos oli huomattavasti edullisempi, maksoi nolla euroa. Ehkä siksi niin edullinen, koska kyseessä on hänen anoppinsa potkukelkka. Ikää kelkalla taitaa olla aika lailla, lähemmäs sata vuotta.

Hyvin se kulki, kun sitä hänen luotaan kuljetin. Maantien hiekkaisella reunuksella oli hiukan ongelmia, mutta jäisellä kylätiellä vauhti oli jo hurjaa. Katsastuksessa kelkka ei olisi mennyt läpi, sen verran ohjauksessa oli epävakautta.

Kaupan myötä sain ohjeet, mitä kelkalle pitäisi tehdä. Minulle riitti, kun pesin sen lumella ja mäntysuovalla. Sitten haettiin kuitenkin kierretankoa ja muttereita ja niillä ja erikeeperillä ohjaus saatiin vakaammaksi. Jalasten päihin en laita tennispalloja, vaan yritän saada ne vaarattomiksi viinipullon korkeilla jos vaan niihin saa porauttua reiät.

Kyseessä on merkkituote. Kenen merkki on, siitä vaan ei enää saa selvää.

Kelkka käy huvin lisäksi myös hyötykäyttöön. Illansuussa kuljetin sillä saunapuut.

Mummolakupit

Retrot kahvikupit, varsinkin puhalluskuviokupit ovat haluttuja keräilykohteita. Hinnat alkavat olla korkeita. Onneksi en ole noihin hurahtanut, olen ajatellut. Mutta sitten kaupunginosan nettikirpputorilla tuli myyntiin mummolakuppeja, monta. Ja hintaan, jolla muualta ei saisi yhtäkään. Olin nopea ja sain kupit ja noutokin meni sutjakkaasti.

Keltaisia kuppipareja on viisi. Yhdessä hiukan vikaa, muut moitteettomia. Asettien pohjassa Arabian leima. Ja kuinka sattuikaan, kyseessä on Maija-kuppi.

Malli on RC, suunnittelija Olga Osol ja valmistuvuosi 1962-1973.

Kaapissa olii jo valmiiksi saman värinen teekannu.

Ylimääräisenä kauppaan kuului kolme sinivihreää asettia, samaa sarjaa.

Nyt sitten on haasteena etsiä niihin kupit. Ja astioille pitäisi löytää paikka mökillä. Samoin kuin tälle pikkuhyllylle, joka on jo pitkään odottanut sitä.

Kalkkimaalia sen olla pitää

Kun tarpeeksi kauan olin lukenut ja kuunnellut hehkutusta kalkkimaalin ylivertaisuudesta, niin piti minunkin sitä kokeilla. Olin vielä sattumalta huomannut kävelymatkan päässä kotoa olevan liikkeen, josta maalia ja tarvikkeita sai.

Liikkeessä kerrottiin, että maalia voisi käyttää myös viileässä. Tarkoitukseni oli maalata omalla mökilläni. Mutta maalipinnan viimeistelyyn tarvittavan vahan hankinnan jätin myöhäisempään ajankohtaan, se vaatii enemmän lämpöä. Vaha ei myöskään ole hajutonta niin kuin maali eli sen levittäminen vaatii tuuletusta. Pinnan voi kuulemma myös lakata. Katson, miten maalipinta toimii käytännössä ja päätän myöhemmin, miten pinnat viimeistelen.

Kokeilun ensimmäiseksi kohteeksi joutui pikkukaappi, jonka kunnostus jäi pohjamaaliin kun väsähdin maalaamiseen kevään ja alkukesän urakoiden jälkeen. Ensiksi puukittiä  joihinkin pikkukoloihin. 

Hionnan jälkeen sitten sutimaan. Vaikeinta oli, niinkuin yleensäkin, maalipurkin avaaminen. Maalaaminen oli todella helppoa eikä valumia päässyt syntymään. Olen ollut hiukan epäileväinen kalkkimaalin suhteen, kun yleensä sillä maalaavat haluavat jättää pintaan siveltimen jäljet. Minä en tavoittele rosoisuutta enkä aio pintaa vanhentaa hiomalla. Olen tyytyväinen tasaiseen, samettiseen pintaa. Arka pinta on ja se vaatii vahaa päälleen.

Sitten hyllypaperia hyllyille ja pitsiteippiä reunoihin. Kaappi meni niiden laittamisen jälkeenkin kiinni eli astiat kaappiin. Inventoin samalla astioita. Arabian Kauris-sarjaa on kahdenlaisia. Vanhempieni häälahjaksi saamat astiat ovat valkoisempia ja sirompia. Lahjaksi saamieni lautasten pohjasta löytyi kakkoslaadun leima, joka siis selittää, miksi ne ovat erilaisia.

Vielä vetimet oviin ja kaappi on valmis.