Metsämarjoja pomimassa

 Kun sateissa oli taukoa, lähdin poimimaan puolukoita. Osa niistä oli ylikypsiä tai oli jo pudonnut maahan, mutta löytyihän niitä poimittavaksi. 

Puolukoiden käsittely on niin paljon helpompaa kuin mustikoiden. Poimin ne käsin, vaikka omistan poimurin. Puolukan lehdet ovat ikivihreitä enkä halua riipiä niitä varvuista. Vaikka osa marjoista oli ylikypsiä, oli joukossa raakojakin. Ja aika pieniä puolukat tänä vuonna ovat. Mutta metsässä kulkemisesta nautin, vaikka en saalista saisikaan.

Poikkesin suolle katsomaan karpaloiden tilannetta ja nekin alkavat kypsyä. Kun oli taas taukopäivä sateessa, lähdin suolle. 

Tänä vuonna suolla ei hypellä lenkkareissa mättähältä mättähälle. Suo on märkä, paikoin se hyllyi jalkojen alla. Ja saappaat painuivat siihen syvälle. Kun jalan nosti, alkoi kuoppaan liristä vettä. Yritin katsella, missä eläimet olivat liikkuneet ja vältin paikkoja, joissa niiden jälkiä ei ollut. Tässä taitaa olla entinen mutahauta, josta on kaivettu ravinteikasta maata pellolle. Kuopan päälle on kasvillisuudesta muodostunut petollinen kansi. Näihin menemistä on varottava.

 Suolla on monen lajisia ja eri ikäisiä sammaleita. Kuolleesta rahkasammaleesta tulee turvetta.

Ilma viileni nopeasti. Keräsin vain hiukan karpaloita. Tein niistä mehua ja kuuma juoma puolukkapiirakan kanssa poisti vilun tunteet. Suolle palaan vielä useammankin kerran.

Olkikukista

 Sateisina päivinä oli aikaa miettiä, mitä tekisin kuivaamistani olkikukista. Ensin sai kaapin päällä oleva houkutuslintu seurakseen uudet kukat.

Sitten aloin tehdä kranssia. Olin keräillyt ulkona liikkuessani erilaisia siemenkotia ja kuivuneita kukkia. Pohjan tein pajuista, ruohoista ja humalan versoista. Tähän kranssiin en käyttänyt rautalankaa tai narua, vaan sidoin sitä kokoon pitkillä ruohoilla.

Sitten pistelin siihen siemenkodat ja kuivuneet luonnonkukkien kukinnot. Seinälle en tätä uskalla ripustaa, se saa olla lipaston päällä, jossa se pysyy koossa.

Sitten kuivuneet suopayrtin kukat mukaan ja viimeiseksi olkikukkia.

Oikeaa kynttilää tämän lähelle ei voi laittaa, mutta led-kynttilä saa kelvata.

Ja vieläkin on kuivakukkia jäljellä. Liian myöhään poimimistani ja rumiksi kuivuneista kukista irrotin siemeniä. Täytyy kokeilla, lähtevätkö ne kasvamaan.

Luonnossa tapahtuu

 Sieniä nousee maasta. Tämä näkymä on mielestäni kuin satukirjasta. Asuukohan kolossa mäyrä?

Ruotsalainen satukirjojen kirjoittaja ja kuvittaja Elsa Beskow käytti usein sieniä kuvituksissaan.

Kuva Tonttulan lapsista on lainattu netistä

Löytämäni sienilapsi kasvoi parissa päivässä aikuiseksi. Ja muutamassa päivässä se siirtyi Entisten Sienten kerhoon, jonka tuoksu kuuluu syksyiseen metsään.

Nämä helmen kokoiset ja näköiset ovat jotain minisieniä.

Löytyi isompia, golfpalloja? Känsätuhkelo tämä ilmeisesti on.

Löytyy muitakin helmiä, punaisia ja mustia. Kielon ja kalliokielon marjoja.

Lämpimänä päivänä pihalle ilmestyi vieras, jota olen odottanut, musta käärme. Se ilmestyy kesäisin yleensä yhtenä päivänä mökin lähelle, mutta en ole saanut selville, onko se musta kyy vai rantakäärme. koska en ole nähnyt sen päätä. Nyt se oli kiemurassa kuusen oksan alla ja livahti pakoon puolessa sekunnissa. En nähnyt, oliko sillä keltaiset posket. Puhumattakaan, että olisin päässyt katsomaan sitä silmiin. Silmät ovat varmin tapa tunnistaa kyy. On se kumpi tahansa, se on tervetullut. Molemmat lajit syövät hiiriä ja myyriä, joita on tänä vuonna ollut paljon. Kun niitän pihaa, esiin tulee multakasoja ja pihalle ilmestyy koloja, jopa keskelle polkua. Onkohan tarkoitus, että kompastuisin niihin.

 Toinen musta eläin, korppi, lenteli pihan yllä ja sekin on hyvä, vaikka sen ajatellaan ennustavan jotain pahaa. Sekin syö jyrsijöitä. Varikset istuvat langoilla ja tekevät matkasuunnitelmia. Suomenlahden yli vai etelämmäs vai jäisikö Suomeen. Yksi musta lintu, mustrastas, tyhjensi pihlajaa marjoista. Sitten tulivat lintuparvet ja puut olivat hetkessä tyhjiä.

Siirtymistä syksyyn

On venetsialaisten ja muiden kesän loppumiseen liittyvien perinteiden aika. Tämä ei ole vielä perinne, mutta elokuun loppua juhlistettiin brunssilla Urajärven kartanon kahvilassa. Tarjoilut olivat hyvät, ehkä tästä tulee jokavuotinen perinne.

Edellisenä päivänä oli vuorossa metsästysseuran hirvipeijaiset ja se on perinteinen tapahtuma.Tilaisuuden tarjoiluilla korvataan maanomistajille se, että he ovat vuokranneet maansa metsästysseuran käyttöön metsästykseen. Tarjolla oli hirvikeittoa, voileipiä ja kakkukahvit. Ja sahtia. Minulle riittivät voileivät ja kakku, mutta oli mukavaa olla paikallisten ihmisten seurassa nuotiotulen äärellä. Varsinkin keskustella kahdeksankymppisen viljelijän kanssa, joka on viisas ja ystävällinen ja jolla on näkemyksiä. Toinen iäkäs mies sai minut näkemään punaista, kun hän kertoi, että hänen ”oli pakko”  ostaa uusi metsä, jonka satavuotiaat kuuset hän oli heti kaadattanut.

Ilma on lämmennyt, mutta öisin on ollut vain muutama aste lämmintä. Pakkasta ei mäelläni vielä ole ollut. Siirsin ainoan tuottavan tomaatin, lahjaksi saadun amppelitomaatin, kasvihuoneeseen jatkamaan tuotantoaan ja otin muutamia muita tomaatteja sisälle kypsymään. Ehkä ne siellä saavat väriä.

Olen alkanut siistiä pihaa. Paikoin se on työlästä, sillä säästän varvut: puolukat, mustikat ja kanervat. Puolestani koko piha saisi olla varvikkoa. 

Erityisen iloinen olen siitä, että kanervat leviävät.

Eläimet, ilmeisesti rusakot, jyrsivät aitan hirsistä punamultaa. Siinä on ilmeisesti niiden tarvitsemaa suolaa. Varastosta löytyi vielä vanhaa punamultaa. Sillä voi maalata kolealla ja kosteallakin säällä. Niinpä hirret saivat uuden maalipinnan. Vauhtiin kun pääsin, maalasin myös saunan etuosaa.

.

 Ostin jo syyskukkiakin pihaa piristämään. Toinen daalia selvisi syksyyn, toinen ei kestänyt alkukesän sateita.

Omat venetsialaistuleni palavat jonain kosteana, tuulettomana iltana kun poltan loput keväällä karsimistani kuusenoksista ja kuivuneet lupiinien ja tuoksuvadelman kukat.