Retki keväiseen metsään

Esittelin suojelumetsääni tuttavapariskunnalle. Retkeä oli suunniteltu pitkään ja sovitun päivän sää jännitti. Kelit ovat vaihdelleet ja säätiedotukset ovat pettäneet, esimerkiksi ennustettu sadekuuro on voinut kestää koko päivän. Mutta metsäretken päivä oli loistava. Aurinko paistoa, lämpötila nousi kevään ennätykseen, 20 asteeseen ja käet kukkuivat. Hyttysiä tai muita ötököitä ei ollut liikkeellä. Sinivuokkojen kukinta on ohi, nyt metsää kaunistavat käenkaalit.

Ihmettelimme kuusen juuria, jotka kiertyvät kiven ympärille kuin käsi tai linnun jalka.

Soistuvalla aluella on vielä märkää.

Anna on Satavuotiaan sylissä-blogissa kuvannut sieniä ja kääpiä ja kirjoittanut niistä niin, että olen itsekin ryhtynyt katselemaan niitä eri silmin. Vielä on matkaa siihen, että tunnistaisin niitä. Tähän kuuseen joku on tainnut tehdä pesäkolon.

Aurinko sai ilman täyttymään suon tuoksusta, se ei vieraille ollutkaan tuttu. Kangasmetsän puolella kukkii mustikka, toivottavasti ei liian aikaisin. Yöpakkaset saattavat pilata sadon.

Kieloja nousee maasta. Ensimmäiset niistä ovat avaamassa nuppujaan.

Metsässä onkin nyt kuljettava varoen, ettei tallo niitä tai nousemassa olevia saniaisia ja sananjalkoja. Koivun lehdet ovat jo isoja.

Sinä päivänä minulle alkoi kesä.

Yllätysvieraita

 Viime elokuun alkupuolella olin naapurin luona kun siellä joku koputti oveen ja sisään tuli kaksi hätääntyneen tuntuista naista. Kun tilannetta sitten selvitettiin, kävi ilmi, että naiset olivat jättäneet auton mökkini lähelle ja lähteneet sieneen. Kun he olivat palanneet tielle, eivät he tunnistaneet paikkaa ja olivat lähteneet väärään suuntaan. Saattelin heidät tielle ja näytin oikean suunnan. Siinä jutellessa kävi ilmi, että mökkini on ollut toisen naisen mummola. Vaihdoimme yhteystietoja ja myöhemmin jotain tietoja. Sitten olin syyskuussa touhuamassa jotain mökkini pihalla kun sinne tuli tämän naisen lisäksi kolme muuta. Kaikki mökin rakentajan jälkeläisiä, lapsenlapsia ja yksi taisi olla jo seuraavaa sukupolvea. Esittelin heille mökkiäni ja sain tietoja siitä, miten siellä ennen elettiin. 

Mökin edustan kukkapenkissä Hilda-mummolla oli ollut pioni. Hankin siihen jo syksyllä yhden uuden kuolanpionin jatkamaan perinnettä. Se on selvinnyt hyvin talvesta. Ja sitten mummolla oli ollut sitä kukkaa, joka syksyllä kaivetaan maasta, siis daalia tai joriini, joksi sitä täällä päin kutsutaan. Olen perinteen vuoksi etsinyt myös daaliaa, vaikken niitä ole osannut hoitaa. Vielä en ole löytänyt. Syreenejä on ollut jo naisten lapsuudessa, samoin kukkapenkistä levinneitä ruskoliljoja. Kuva on vuoden 2023 kesäkuulta. Vanhat omenapuut olivat vierailijoille tuttuja.

Mummon kaappi, sanoivat naiset, kun näkivät aitassa olevan vihreän kaapin.

Naiset katselivat peililipastoani ja yksi epäili sen olevan peräisin mummolasta. Ei, sanoi toinen ja nimesi henkilön, joka oli sen vienyt ja lisäsi, että se oli maalattu. 

Yksi katseli naulakko. Sen paikalla on ilmeisesti aina ollut naulakko. ”Kun mummo ryhtyi maalaamaan, ei hän ottanut edes vaatteita naulakosta”. Toinen lisäsi, että sitten pöytäkin oli maalissa. Mummolla oli kuulemma iso takapuoli ja hän kulki kädet takana sen päällä. Kun lapsia tuli kylään, mummo haki kanalasta munia ja liha- aitasta lihaa ja ryhtyi tekemään herkkuja. Kanala on ollut ilmeisesti puuvajan päässä. Jossain on ollut myös sikala.

Seinäkelloa naiset katselivat, paikalla on ilmeisesti ollut samantyyppinen kello, mutta tämän olen ostanut huutokaupasta. Kerroin, että entinen eteinen oli niin huonokuntoinen. että se jouduttiin purkamaan, mutta vanhat kiviportaat he tunnistivat.

Mummon tiskipöytä, sanoivat naiset, kun näkivät varastossa olevan vanhan tiskipöydän. Vanhoista suksista he sanoivat, että ne tuskin olivat isoisän, sillä Maurits oli pieni mies. Näytin, että olin säästänyt vanhan ulko-oven, joka on suksien takana.

Sain tiedon sukusivustosta, jolta löytyi tietoa isovanhemmista, lähinnä Mauritsin esivanhemmista. Maurits oli syntynyt 1890, Hilda vuotta myöhemmin ja hän eli 78-vuotiaaksi. 

Kasvu hyytyi

Hyytävän kylmä sää hidastaa kasvua. Narsissien ja tulppaanien nuput pysyvät supussa. Joitakin narsisseja kukkii ja ruukkunarsissit ovat säilyneet hyvin, mutta pihan väriläikkänä ovat rentukat. Ne olivat talven maassa ja sitten kasvihuoneessa, nyt vakiopaikallaan kaivon luona.

Kevätesikkojen lisäksi vanhoja esikkoja on kukassa.

Kuunliljojen, ruskoliljojen ja liljojen alkuja näkyy maassa, mutta ne pysyvät pieninä. Joidenkin saniaisten lehtien kerät ovat sentään nousseet ylös.

Viime kevään ilmestykset, rohtoimikät kukkivat. Näitä on kasvitieteellisessä puutarhassakin. Siellä on paljon sellaista, mitä haluaisin, mutta olen iloinen, ettei minulla ole valkoposkihanhia. Kasvitieteelliseen ne ovat löytäneet tiensä.

Yöpakkaset ovat palanneet ja joitakin lumihiutaleita leijaili maahan. Olen istuttanut muutaman perunan, sipuleita, kylvänyt persiljaa ja siirtänyt porkkanan taimet kasvihuoneesta ulos. Niiden päälle oli laitettava harsot.  Orvokit kestävät pienet pakkaset. Niitä onkin muutama ulkona.

Se hyvä puoli koleassa säässä on ollut, että sinivuokot, suosikkini, ovat kukkineet pitkään. Sinistä löytyy,  nämä jyrkänteen alapuolella olevassa kasvustossa.

Pientä lämpenemistä on onneksi luvassa. Loput kasvit pitäisi saada ulos kasvihuoneesta, sillä suosikkipuutarha avaa kohta ovensa. Sain lahjaksi yhden amppelitomaatin, mutta se pysyy vielä sisällä. Luonnosta löytyisi jo syötävää. Olen tarkkaillut tien penkkaa kulkiessani. Ja löytyihän näitä. Nämä eivät ole koirankakkaa, vaan korvasieniä. Liian vähän ja liian vaarallisia poimittaviksi.