Totta vai tarua

Kuljen usein yhden näyttelytilan ohi. Sen ikkunasta näkyi teoksia, jotka saivat minut hyvälle tuulelle. Minultahan kysytään aina kun kerron nähneeni sammakon, suutelinko sitä. Näyttelyn nimi oli Symbol ja taiteilija Ruth Schmidt.

 Tämä sammakko oli varmasti kuullut saman jutun, että jos sitä suutelee, siitä tulee prinssi. Se meni minua piiloon, pisti päänsä pensaaseen. Eihän se prinssien elämä nykyään mitään herkkua ole, ei ainakaan Englannissa. Enkä minä nyt sentään sammakon takapuolta ryhtynyt suutelemaan. Seuraavaksi tapasin pienen sammakon, joka pakeni nopeasti ja jutun todenperäisyys jäi todistamatta.

Minulle on jäänyt mieleen ohje, että joulukaktuksen pitää kärsiä että se kukkisi. Kaktukseni, on se joulu- tai marraskuunkaktus, oli edellisen kesän sisällä eikä se tehnyt yhtäkään nuppua. Nyt vein sen kesäksi ulos kasvihuoneen eteen ja se oli todella kärsineen näköinen. Mutta kun se oli ollut sisällä pari viikkoa, ilmestyi siihen nuppuja. Siis, kärsimyksen kautta kukkaan.

Talvella en löytänyt toisia merinovillasukkahousujani ja nehän ovat ehdottoman tärkeät talven pakkasen torjunnassa. Etsin ja etsin, turhaan. Nyt kesällä hävisivät yhdeltä yhteistyökumppanilta saamani villasukat. Suhde sukkien antajaan oli kaikkea muuta kuin hyvä ja minusta oli hauskaa työntää yrityksen logoilla merkityillä sukilla verhotut jalkani ei niin raikkaisiin kumisaappaisiini. Nämä häviämistemput toivat mieleeni, miten ollessani lapsi selitettiin, että hävinneet lelut ja muut tavarat päätyivät lattian alle muistaakseni hiirten valtakuntaan, missä ne käyttivät tavaroita omiin tarpeisiinsa.

Nykyään tavaroita vievät kuulemma haltijat, pienet tontut. Ja ilmeisesti pitäisi huoneesta lähtiessä koputtaa kolme kertaa ja sanoa: tontut, palauttakaa tavarani. Ja seuraavan kerran huoneeseen mennessä tavarat olisivat siellä. Mutta sekin juttu jäi kokeilematta. Sukkia etsiessäni, penkoessani kaikki mahdolliset paikat, löysin äidin kutomat sukat ja ne korvaavat hyvin ne kadonneet. 

Kaikenlaisia juttuja ja uskomuksia on, mutta totta on se, että kesän jälkeen on tullut syksy.

Puolukan vuoro

 Olen poiminut aho- ja puutarhamansikoita, vadelmia, mustikoita ja viinimarjoja. Karviaisia ehdin syödä ja hiukan poimiakin, mutta sitten ne hävisivät. Olisiko joku lintuparvi pyörähtänyt pensaissa. Mutta poimittavaa riittää, puolukat ovat nyt kypsyneet. Kun välillä oli sateeton päivä, lähdin niitä etsimään. Ja vanhoilla tutuilla paikoilla niitä riitti, pieni korini täyttyi nopeasti. Seuraavalla kerralla pitää ottaa isompi astia mukaan.

Ja vaikka ei puolukoita olisi löytynytkään, oli hienoa kulkea aurinkoisessa metsässä.

Puolukat päätyvät pakastimeen tai syötäviksi aamujugurtin kanssa. Nyt työllistävät omenat. Talviomenat ovat vielä puussa. Mutta toisesta vanhasta puusta putoaa niitä koko ajan. Kannan matoisia ja huonoja kompostiin ja parempi syön tai valmistan niistä jotain, uuniomenoita, paistosta tai piirakkaa. En ennen ole pakastanut omenaa, mutta nyt taidan kokeilla sitä.

Keräsin myös kukkien siemeniä. Purkeissa on unikkojen ja akillean kukintoja ja krassin siemeniä. Somustikukan siemeniä ja kukkavarsia olen levitellyt syreenipensaiden juurelle. Toivon, että se myrkyllisenä karkottaisi myyriä.

Muutakin poimittavaa löytyy. Kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit ja vielä löytyy kesäkurpitsaa ja kurkkujakin. Niiden suhteen olen ollut pitkään omavarainen.

Pihlajanmarjoja keräsin vain koristeeksi.

Syksy ilmoittelee jo tulostaan. Postinhakumatkalla raju sadekuuro yllätti. Mutta sen jälkeen taivaalle ilmestyi sateenkaari. Kun säätiedotuksissa on puhuttu jo yöpakkasista, hain kanttarellit pois metsästä. Suojasin harsolla kirsikkatomaatteja ja kesäkurpitsoja. Onneksi kylmän jakson on luvattu olevan vain lyhyt.

Sadonkorjuun lisäksi on aika siistiä piha kuntoon, jotta kasvu keväällä pääsee alkuun. Samoissa puuhissa ovat varmaan muut ryhmän #suuntanaomavaraisuus jäsenet. Satu (tsajut.fi) on taas kerännyt linkit postauksiin.

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Sininen tupa 

Rakkautta ja maanantimia 

Kasvuvyöhyke 6

Farmescape 

Loppukesän kukkia

Rankat sateet kaatoivat naapurin kultapallot tavallista aikaisemmin. Keräsin maasta kimpun niitä tuomaan valoisuutta hämärään tupaani. Saisin siirtää kultapalloja pihalleni, mutta en ole keksinyt paikkaa niille, ne vaatisivat hyvät tuet.

Ostin keväällä pussillisen daalian juurakoita. Daalialajitelma luki pussissa, ei muuta. Viisi daalia piti tulla ja niin monta alkoikin juurakoista kasvaa. Jännitin, millaisia kukkia ne tekisivät. Ensin kukki aurinkoisella vierastalon edustalla oranssi yksilö, sitten vaaleanpunainen kasvihuoneen edessä. Ja sitten vähän varjoisammassa paikassa kasvihuoneen takana dramaattinen tummanpunainen. Sen sisko kukki vielä mökin edustan kukkapenkissä. Yksi kukka kasvoi liian pitkäksi ja se katkesi. Se on sisällä maljakossa, jossa se onkin kukkinut pitkään. Näissä kukissa on ollut pienenä  pikanttina lisänä  valkoinen terälehti.

Vielä aukesivat yhden, vähän pienemmän daalian kukat ja niissä taitaa olla kaikista hienoin väri. Nuppuja daalioissa vielä on, mutta ei ole varmaa, ehtivätkö ne avautua ennen ilmojen kylmenemistä. 

Vielä kukkii yksi liljakin.

Ja ruusu. Tämä on yksi pikkuruusuista, joita olen ostellut sisälle ja istuttanut sen jälkeen maahan. Pikkuinen tämä ruusu ei enää ole.

Näyttää siltä, että alppiruusut kukkivat ensi keväänä, niissä on nuppuja. Paitsi että valkoinen yksilö kukkii tapojensa mukaan jo nyt.

Sininen esikkokin on aloittanut kukkimisen.

Vielä on ollut kesäisiä päiviä, vielä en myöskään osta krysanteemeja tai muita syyskukkia.

Maalauspuuhia

 Kun ostin mökin, olivat saunan takkahuoneen ikkunat surkeassa kunnossa. Vein ne varastoon ja toin sieltä löytämäni sisäikkunat tilalle. Nyt nekin ovat jo rapistuneet ja aloin kunnostaa niitä vanhoja ikkunoita. Veistin pois lahonnutta puuta, tein katolistan jäännöspalasta uudet tippanokat, kittasin puu- ja ikkunakitillä. Välillä mittasin, että ikkunat pysyivät mallissaan. Kolmisen kerrosta pellavaöljymaalia pintaan. Puhdistuksen ja pesun jälkeen koitti jännittävä hetki: saanko ikkunat takaisin paikoilleen. Siinä ne nyt ovat.

Väliaikaiset ikkunat eivät ole pari, ne ovat erilaiset. Ja saavat odottaa, innostunko korjaamaan ne. Takkahuone ei sisäikkunoita välttämättä kaipaa.

Ikkunoiden maalin kuivumista odotellessa tartuin toiseen maalaustyöhön. Olin jo viime kesänä katsellut, että vierastalon otsalaudoista irtoaa maalia, liuskoina niin kuin lateksi irtoaa. Varastosta löytyi jatkovarsi ja kaupasta siihen sopivia siveltimillä. Talo on korkea ja viisas mies sanoi, etten saa tehdä työtä tikkailta. Olinkin jo selvitellyt paikallisia maalareita. Mutta tiesin, että he ajaisivat autolla vierastalon viereen ja tiedän katseen, jolla he katsoisivat minua kun sanoisin, että älkää talloko talvikkejani. Vanha maalaushaalari taas päälle ja hommiin.

 Kiinnitin tikkaat parvekkeen kaiteeseen naruilla ja kaksinkertaisilla merimiessolmuilla ja hyvin ne pysyivät paikallaan. Jatkovarrella sain otsalautojen yläosatkin maalattua.

Eniten pelkäsin ampiaispesää, jonka huomasin räystään alapinnassa. Ampiaisen hyökätessä saattaisin tehdä hätäisiä liikkeitä. Mutta ne hyökkäsivät enimmäkseen sivellintä kohti. Vierastalon takapuolen otsalaudat olivat paremmassa kunnossa ja selvisin ehostamalla niitä hiukan. Sillä puolella ei parveketta tikkaiden kiinnittämiseksi olisikaan.

Aiemmin kesällä paikkamaalasin aittarakennuksen kattoa. Sen päädyssä kasvoi suuri koivu ja kun vihdoin suostuin kaadatuttamaan sen, tuli ilmi, että koivun oksat olivat ruostuttaneet kattoa. Olin kerran aloittanut ruosteen poistamisen, mutta sinä vuonna tuli syksy ennen kuin sain työn tehtyä. Nyt poistin ruosteen, pohjamaalasin paikat, joissa sitä oli ollut ja maalasin noin kolmasosan katon etu- ja takapuolesta. Sopivassa valossa maalattua osaa ei helposti huomaa ja vuosien mittaan erot pienevät.

Tämän kesän maalaushommat on nyt tehty, on aika palata pihatöihin.

Perhoset palasivat

Perhosia lentelee taas runsaasti. Ilmeisesti tämän kesän toukat ovat kasvaneet aikuisiksi perhosiksi ja nyt ne etsivät ruokaa. Upea keisarinviitta oli pysähtynyt lehdelle, mutta niitä se ei syö, vaan mahlaa ja hedelmiä. Keisarinviitan nimi tulee sen lentotavasta, se on suuri ja lentelee ylväästi ja siitä, että suljettuina siivet muistuttavat viittaa.

Olin ihmetellyt kahta keisarinviittaa, jotka tulivat kuistille, ensin yksi ja sitten toinen. Minulla on iso tyhjä tulitikkuaski kuistin ikkunalaudalla. Siihen pyydystän kimalaiset ja ampiaiset ja vien ne ulos. Mutta perhosen siivet rikkoontuisivat tällä menetelmällä. Ne asettuivat kuistin etelänpuoleisen ikkunan ikkunalaudalle ja kuolivat. Uteliaana uppouduin perhosten kiehtovaan elämään - väärä sananvalinta, perhosten elämään pitäisi leijailla. Kyseessä ei ole mitään suurta dramatiikkaa, näiden keisarinviittojen elämän loppuminen on luonnollista, ne eivät talvehdi perhosina. Ne lentelevät vain viikkoja ja munittuaan vetäytyvät kuolemaan. Toukat talvehtivat pieninä jossain puun tai hirren kolossa. Keväällä ne heräävät syömään orvokkeja.

Suruvaippoja leijailee taas pihallani. Ne ja niiden varjot kiertelevät minua, mutta kuvattaviksi ne eivät asetu. Suruvaippa taisi olla ensimmäinen perhonen, jonka keväällä näin. Sen sanotaan ennustavan surua ja kuolemaa ja niitähän maailma on nykyisin täynnä. Suruvaipan nimi tulee valtiollisissa hautajaisissa hevosten päällä käytetyistä vaaleareunaisista mustista suruvaatteista. Talven se viettää horroksessa jossain kolossa. Nyt lentelevät ovat ilmeisesti tänä vuonna kuoriutuneita. Keväällä lentelivät talvehtineet perhoset. Olen ihmetelly, miksi perhoset pysähtyvät tielle. Vaihtolämpöisinä ne saavat lämpöä auringon lämmittämästä hiekasta ja ne myös saavat siitä jotain mineraaleja. Lämpöä ne etsivät myös punamultaisesta hirsiseinästä niin kuin Annan Satavuotiaan seinältä.

Tämä tielle kuollut suruvaippa on varmaan talvehtinut yksilö, niin rapistuneelta se näyttää. Suruvaippa syö puiden lehtiä, mahlaa ja hedelmiä.

Toinen keväinen perhonen, jota nyt taas näkyy, on sitruunaperhonen. Keltaisen perhosen näkemisen ensimmäisenä keväällä pitäisi tietää aurinkoista ja iloista kesää. Sitruunaperhonenkin talvehtii aikuisena, maan pinnalla varpujen tai lehtien seassa. Sen elimistöön muodostuu pakkasnestettä, joka estää sen jäätymisen. Toukat syövät paatsaman lehtiä, aikuiset kukkien mettä. Nyt ne näyttävät pitävän erityisesti ketokaunokeista. Koiras on naarasta vaaleampi. 

Mustien viinimarjojen seassa tuli tämä karvainen otus. Perhonen sekin on, tuleva perhonen. Värikkäästä toukasta tulee harmaa villakarvajalkayöperhonen.

Yllättäjiä

 Olin upottanut yhden liljan ruukussaan talveksi kasvilavaan ja siellä se säästyi myyrien hampailta. Kun kaivoin sen maasta, se lähti vauhdilla kasvuun aurinkoisella paikalla vierastalon edessä. Varmuuden vuoksi sidoin sen narulla seinään kiinni kun se ylti melkein oven korkeuteen.

Mutta kun nuput alkoivat paisua ja painaa, sen molemmat varret olivat katkenneet. Ikävä yllätys, mutta etsin niille ison maljakon, vain vanha pesukannu oli riittävän suuri. Puuhellan päällä lilja on kukkinut ja tuoksunut pitkään.

Mustikan poiminnan aikaan saattaa löytää yövilkan kukan. Etsin niitä paikasta, josta viime vuonna löysin yhden kukan. Siinä ei ollut mitään, ei kuihtunutta kukintoa, ei lehtiruusuketta. Eikä mikään ihme, sillä löysin tiedon, että  kukkavarsi ja lehtiruusuke häviävät kukinnan jälkeen. Lehtiruusukkeita löytyi samasta paikasta kuin viime vuonna. Ne ovat talvehtineet vihreinä.

Lehtiruusukkeeseen pitäisi tulla kukka kun se on kolmen vuoden ikäinen. Siemeneltä on mennyt jo viisi vuotta lehtiruusukkeen kehittämiseen. Tämä kasvi vaatii sen ystävältä kärsivällisyyttä. Mutta yövilkka leviää myös laajan juurakon ja siitä leviävien rönsyjen avulla. Ja sitten, kaukana edellisestä kukasta, melkein tiellä, huomasinkin kaksi yövilkan kukintoa. Löysin niitä vielä lisää, yhden naapurin, yhden omasta metsästä. 

Olen vuosia kasvattanut kosteikkokasveja vesiastioissa olevissa ruukuissa.Talveksi kaivoin ruukut maahan. Rentukat ja rantakukat ovat kukkineet vuosittain, mutta keltakurjenmiekka vaan kasvoi ja kasvoi eikä kukkinut. Edellisvuoden syksyllä istutin sen saunan vieressä olevaan ojaan ja mielessäni sanoin sille, että enää en sen eteen tee mitään. Yhtenä päivänä yllätyin kun ojan suunnassa näkyi jotain keltaista ja kurjenmiekkahan se siellä kukki. Kärsivällisyyttä sekin vaati. 

Rentukatkin olen siirtänyt ojaan. Kaivon luona kukkivat vielä rantakukat, kovin pitkäksi ovat nekin tänä vuonna kasvaneet, mutta luonnonkukkina ne pysyvät pystyssä. Syksyllä taidan siirtää nekin ojaan.

Kurkistelen välillä jouluruusujen lehtien alle ja tänä vuonna, pitkästä aikaa, yksi teki kukan jo syksyllä. Laitoin sen päälle nopeasti suojan, jottei sitä syötäisi. 

Kumpa vielä myyrät yllättäisivät ja häipyisivät pihaltani.

Tapahtui heinäkuussa

Heinäkuussa tapahtui paljon, oli vieraita ja vierailuja, kesäteatteria, näyttelyjä ja sadonkorjuu alkoi. Sitten tuli kutsu 85-vuotispäiville Päijänteen rannalle. Päivänsankari, mies, ilmoitti, ettei toivo lahjoja, mutta kimpun luonnonkukista voi poimia tien varrelta. En tiennyt, oliko se vitsi, mutta oli tai ei, tein kimpun tien varrelta poimimistani luonnonkukista. 

Sankari ilahtui kimpustani, kyseli, mitä kukkia siinä on. Myöhemmin hän kierteli juhlapaikkaa ja etsi luonnonkukkia, mutta muut olivat tuoneet ruusuja ja muita kukkakaupan kukkia, yksi kimppu taisi olla tuojan kukkapenkin kukista. Pienet asiat voivat olla tärkeitä ihmiselle, jolla on varallisuutta, ikää ja joka lisäksi on vakavasti sairas. Juhlat onnistuivat hyvin ja pitopalvelun tarjoilut olivat maukkaita paitsi uudet perunat, jotka oli pilattu, ne olivat sisältä muusia. Vertailukohtana kun olivat omasta maasta juuri nostetut perunat, joita on jo jonkin aikaa syöty. Kurkkujakaan ei ole tarvinnut ostaa, avomaankurkkua tulee tänä vuonna hyvin. ja lymyää kasvihuoneessa jo pitkää kurkkuakin. 

Kesäkurpitsaakin on jo syöty, mutta tomaatit, ne eivät punastu, vaan kasvavat. Yksi ulottuu jo kasvihuoneen tuuletusluukusta ulos.

Tämä on hyvä vadelmavuosi. Mökin lähellä oleva avohakkuualue on siinä vaiheessa, että se kasvaa metsävadelmaa. Mäkeni alla sen vieressä olevalla kääntöpaikalla, jonka kunnostimme naapuri kanssa, on jatkuvasti ollut autoja. Suomalaiset poimivat marjoja kunhan autolla pääsee kahden metrin päähän niistä. Itse poimin naapurin puutarhavadelmaa, jota sitäkin on runsaasti ja marjat ovat puhtaita madoista eivätkä linnutkaan ole niitä nokkineet. Sateiden jälkeen ne ovat alkaneet pehmetä.

Ystäväni kauhisteli omenapuitani ja olen itsekin huolestuneena seurannut, miten oksat taas taipuvat omenien painosta. Omenat ovat matoisia ja keräsinkin huonoimpia ja pienimpiä raakileita pois, jotta oksat eivät repeytyisi.

Tämän vuoden mehuista tulee tavallista happamampia sillä äkämäpunkki on turmellut mustaherukan sadon melkein kokonaan. Punaista viinimarjaa tulee ja siihen on tyytyminen.

Heinäkuun loppupuolella oli kesäpäivät kylätalolla ja YLE 100-bussikin oli paikalla. Minulla oli kysymyksiä paikalla myös olleille jäteasiantuntijoille ja harmikseni kuulin, että poistotekstiilit pitääkin laittaa sekajätteeseen kun niille ei löydy käyttöä samoin kovamuovi sekajätteeseen.

Omavaraisuuteen pyrkivillä #suuntanaomavaraisuus alkaa olla aika saada palkinto kevään ja alkukesän uurastuksesta. Ryhmää koordinoi Satu www.tsajut.fi. 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Rakkautta ja maanantimia 

Farmescape 

Huolettomat metsäpuutarhat

Metsäpuutarhani eivät vaadi hoitoa ja samanlaisia voisivat kaikki muutkin paikat olla. Käyn kyllä välillä katsomassa, miten metsän laidalla voidaan. Perustin metsäpuutarhat kun risukasojen alta tuli esiin maata, jossa ei mitään kasvanut. Tämä vuonna olen ollut huolissani kuunliljoista, jotka myyrät turmelivat pihalla. Mutta metsäpuutarhassa ne säästyivät. Yksi on kasvanut todella isoksi ja se aikoo ainoana kukkiakin. Yleensä kaikki kuunliljat kukkivat.

Sen takana kukkii ukonkelloja. Tänä vuonna yksi niistä oli valkoinen, mutta se on jo kuihtunut.

Muut kuunliljat ovat pienempiä. En tiedä minkään niistä nimeä. Jos niissä on nimilappu ollut, on se hävinnyt. Maata pitkin kasvaa lillukkaa. Tein virheen ja istutin tännekin konnantatarta, mutta onneksi se pysyy kurissa.

Toisessa metsäpuutarhassa akilleat ovat ottaneet vallan. Ne ja ukonkellot, joita täälläkin on, ovat jo kukkineet, mutta reunalla mesiangervot aloittavat kukintaansa.

Muustialanhortensiat ovat todella sitkeitä, saatan joskus huitaista niille kanankakkaa, muuta hoitoa ne eivät saa. Eivät ne hirveästi kasva, mutta tänä vuonna ne molemmat taas kukkivat.

Kevätesikot leviävät ja uusia sinivuokkoja ilmestyy. Keväällä valkovuokkoja ja muutamia narsissejakin kukki, mutta tulppaanit ovat hävinneet.

Reunalla kasvavat saniaiset ja rohtoimikät voivat hyvin. Takana olevasta omenapuun taimesta joku on syönyt lehtiä.

.