Kuistin kukkia

 Lähellä olleiden koivujen kaatamisen jälkeen kuisti muuttui paljon valoisammaksi ja auringon paistaessa se oli kuuma. Hankin sen eteläikkunalle verenpisaroita, jotka viime kesänä siinä viihtyivät. Nyt ne tiputtivat nopeasti kukkansa. Kokeilin myös neilikoita, mutteivät nekään viihtyneet kuumalla kuistilla. 

Ikkunoiden kunnostuksen ajan kamarin pelargoniat olivat evakossa vierastalon edustalla. Siellä ne eivät voineet hyvin. Tajusin lopulta tuoda pelargoniat kuistille ja siellä ne innostuivat kukkimaan. Olisi pitänyt leikata niitä ja ottaa pistokkaita, mutten hennonnut. Leikkaus on vuorossa keväällä jos kukat selviävät talvesta.

Verenpisarat siirsin aittarakennuksen eteen. Siellä ne aloittivat uuden kukinnan ja nyt on menossa kolmas kukintakerta. 

Neilikat siirsin ulos maahan ja siellä ne viihtyivät.

Kunnes joku söi kukat. Toin loput nuput sisälle.

Kuistin pöydällä on ollut muurikello ja tummanpunainen pikkuruusu.

Ikkunat on nyt kunnostettu ja pelargoniat pääsivät entiselle paikalleen kamarin ikkunalle. Juuri ja juuri ne siihen mahtuivat. Kuistilla on nyt syyskukkia.

Maalauskauden päätös

 Ainakin ulkona maalaaminen on loppu, niin viileäksi ilma on muuttunut. Punamultaa vielä saattaisi voida vedellä johonkin seinään. Jotain pikkujuttuja ehdin vielä maalata. Kun sisällä olin saanut maalattua ikkunanpuitteet valkoisiksi, alkoivat siniset ovenpielet eteisessä häiritä minua. Sinistä maalia oli vedetty myös saranoihin ja päädyin rapsuttamaan niistä kaiken maalin pois. Olen miettinyt saranoiden maalaamista mustaksi, mutta toistaiseksi ne saavat olla maalittomia, ruosteisia rautasaranoja. Ovenpielissä oli pohjimmaisena jotain ihmeellistä maalia, josta valkoinen maalini hilseili pois. Jouduin kaivamaan esiin tartuntapohjamaalin ennen kuin sain pielet valkoisiksi. Lopuksi kiinnitin oven päälle Rörstrandin keramiikkakyltin kertomaan, kuka täällä asustelee.

Kun mökki nyt on saanut uuden maalipinnan, oli sen edessä oleva kukkalaatikkokin maalattava. Nyt se ei enää häiritse nuhruisuudellaan. Krysanteemien tilalle on kohta keksittävä jotain muuta. Portailla on yhden päivän kanttarellisaalis.

 

Maalauskauden ensimmäinen kohde oli puuvajan etuseinä. Sitä yritettiin myös oikaista. Puuvajan puupinot oli tehty nojaamaan etuseinää vasten ja pino oli painanut seinää eteenpäin. Seinän alahirsi oli lahonnut, samoin oven pielihirret. Ne oli laitettu suoraan maata tai kalliota vasten. Talvella tyhjensin seinän vierustat ja kun maa oli sulanut, oikaistiin seinää kiiloilla. Niillä saatiin myös ovi tukevammin paikoilleen. Oven lahonnut alaosa sahattiin pois ja nyt puuvaja näyttää siistimmältä.

Räystäskouru vielä odottaa paikoilleen laittamista. Sitten ei polttopuiden hakija kastu sateella.

Saniaispuutarha

 Pieni saniaispuutarhani saunan takana oli jäänyt lepän taimien keskelle ja vaati niiden raivaamista päästäkseen esiin. Sen ympäriltä kaadetut lepät ovat vesoneet runsaasti. Myös saniaiset ovat kasvaneet hyvin. Samoin niiden mukana siirtynyt raparperi. Vain tukkien päällä ollut alvejuuri ei selvinnyt talvesta. Sen tilalle on noussut sieni. Olin vähän myöhässä leppien poistamisessa. Se olisi pitänyt tehdä heinäkuun alussa. Mutta vielä taimissa on lehdet eikä kaikki voima vielä ole siirtynyt juuriin valmistamaan ensi kesän vesomista. Ylimääräisiä viinimarjan taimia yritin repiä maasta juurineen.

Etanat ovat syöneet reikiä raparperin lehteen. Kuunliljat ne olivat jättäneet rauhaan.

Aliarvioin aina saniaisten kasvun. Keväällä ne ovat pitkään vain mättäitä ja lehtien rullalla olevat alut eivät kerro totuutta tulevasta kasvusta. Täällä isompien jalkoihin ovat jääneet uushankinnat, metsäimarteet. Ne pitääkin siirtää muualle. Konnantatar voi tietenkin hyvin. Ja tänne, niinkuin muutamaan muuhunkin paikkaan, on ilmestynyt konnanmarjaa. Sen enempää konnia ei ole, sammakoita kasvillisuuden seasta hyppii.

Myös rantakukat jäivät kosteikkoni reunalla saniaisten varjoon. Myyriä ne eivät kiinnostaneet, mutta ne oli pakko kaivaa maasta pois saniaisten alta. Uusi paikka näillekin on keksittävä. 

Saniaisissa ja viinimarjapensaan lehdissä näkyy jo merkkejä syksyn läheisyydestä. Viinimarjapensas ei tunnu uskovan, että kasvatan siitä puumaista. 

Yksi kukkakin saniaispuutarhastani löytyi.

Retrosäveliä

 Kiinnitin huomioni tähän radioon jo kun kävin mökkiä katsomassa ennen sen ostamista ja näin sen tuvassa olleen pirtinpöydän päällä. Se on yksi niistä harvoista tavaroista, joiden jäämisestä minulle olen iloinen. ASA 967 matkaradio on 1960-luvun alkupuolelta. ASA Radio on Turussa toiminut radioita, televisioita ja muita laitteita valmistanut yritys. Vuonna 1959 se esitteli ensimmäisen transistoriradion, jossa radioputket oli vaihdettu transistoreihin.

Kokeilin radiota heti mökin oston jälkeen. Se toimi jotenkuten. Ostin uusia paristoja, mutta en onnistunut avaamaan luukkua koteloon, jossa paristot ovat. Sitten asia jäi ja nyt kun radiota kokeilin, mitään ei enää kuulunut, ei pihahdustakaan.

Naapurilla oli asiaa paikalliseen TV-radio-videohuotoliikkeeseen, jota hoitavat yli 70-vuotias isä ja hänen poikansa. Sanoin, että lähden mukaan näyttämään matkaradiotani. Poika oli liikkeessä ja hän sanoi, että radioni hoitaa isä. Se taisi olla mieluinen työ, sillä jo samana päivänä tuli soitto. Niin kuin vähän epäilinkin, radion paristot olivat hapettuneet niin pahasti, että niiden kotelo oli pilalla. Eipä hätää, radio muutettiin verkkovirralla toimivaksi. Korjaaja oli saanut myös antennit kuntoon, ihan samanlaista nuppia ei ollut löytynyt. Nyt radio toimii hienosti. Sen lopullinen paikka taitaa olla vierastalossa, sillä mökissä on pistorasioita kovin vähän enkä halua sinne jatkojohtovirityksiä.

Nyt se sai seurakseen naapurin pihalta sateen kaatamia kultapalloja. Ne ovat mielestäni aika retroja. Ehkä kirkkaan keltaisen värin vuoksi. On hienoa, että loppukesälläkin on vielä kauniita kukkia, jotka tuovat valoa maisemaan.

Seuraava käynti videokorjaamolla tapahtuI kun olimme viemässä vanhaa putki-TV:tä ja pienempää, cd-laitteella varustettua televisiota jäteasemalle. Naapuri keksi, että jospa laitteet kelpaisivat korjaajille, kun heidän liikkeensä hyllyt ovat täynnä varaosalaitteita. Ei ikinä, sanoin minä, ei kukaan huoli vanhoja televisioita. Jäin istumaan autoon. Kohta korjaajaisä innoissaan tuli katsomaan laitteita. Pienestä tv:stä hän oli innoissaan ja pyysi vielä etsimään sen kaukosäätimen ja ison TV:n sain kantaan liikkeen keräysastiaan. Säästyttiin pitkältä matkalta jäteasemalle.