Jälkiviisautta

Tähän aikaan vuodesta voi jo ajatella tulevaa kesää ja miettiä, mitä pitäisi tehdä toisin. Kannattaisi esimerkiksi lukea, mitä siemenpussiin on kirjoitettu. Ensin kaupassa ja viimeistään sitten kun kylvää siemenet. Luulin kasvattavani sokeriherneitä, joista pidän yli kaiken, mutta jotain muutahan nämä ovat. Enkä tiedä, mitä niistä voisi tehdä. Eivät näytä kelpaavan muillekaan pihassa liikkuville.

Kun hankkii mökin metsän keskeltä, on hyväksyttävä se, että nautintaoikeus on myös metsän muilla asukkailla. Mansikkamaa olisi pitänyt aidata tai hankkia variksenpelätin. Aluksi vähäisillä mansikoillani herkuttelivat linnut ja viimeiset kolme mansikkaani nappaisi joku otus haukkaamalla varren poikki. Samalla tavalla kuin vierastalon edessä olevasta belliksestä napsaistaan kukat. Siitä syystä bellis on koko kesän tehnyt uusia kukkia. Otus ei ole osunut riistakameraani, mutta kerra kun lähdin pihalta, joku pitkäjalkainen loikki metsään.

Saatan itse olla syyllinen otusten vierailuun, sillä olen koko kesän tarjonnut metsän asukkaille raikasta vettä.

Kasvihuonetomaatit pitää kasvattaa kasvihuoneessa tai ainakin niillä pitää olla seinä tai muu rakennelma tukena. Kaksi vastakkain olevaa ikkunaa riittivät vain vähän aikaa taimille. Ne kasvoivat ulos eikä kolmas ikkuna paljoa auttanut. Varret roikkuvat ikkunoiden yli tai makaavat kiveä pitkin. Sato kuitenkin näyttää olevan parempi kuin viime vuonna, jolloin yksikään taimi ei kypsynyt edes kasvihuoneessa.

Julkisivun ehostus

Mökille on nyt mukavampi tulla kun sain etusivun ja päädyn ikkunat kunnostettua ulkopuolelta. On kuin mökki olisi ryhdistäytynyt, kun ikkunoissa ei enää ole roikkuvia kittejä eikä irtoilevia maalinriekaleita. Siivosin myös edustan kukkapenkkiä. Lupiinit taas kerran pois ja muutama karkulainen valeistutukseen odottamaan istutusta uuteen paikkaan.

Kauan kunnostus kesti. Ensin vanhan maalin ja huonokuntoisen kitin poisto. Sitten hiontaa, maalausta, kittausta ja taas maalausta. Välillä odottelua, että kitti tai maali kuivuu.  Päädyn ikkunoista toinen oli niin huonossa kunnossa, että jouduin askartelemaan siihen uuden alapokan. 

Eteinen koki talvella täydellisen muodonmuutoksen. Vanha rakennelma piti purkaa ja uusi on malliltaan aivan erilainen. Eteisestä tai kuistista tuli aika massiivinen. Mutta halusin sen katon olevan samassa kaltevuudesta kuin mökin katto. Erilaisista vaihtoehdoista käytiin keskustelua, tein jopa pahvista mallin haluamastani katosta, mutta aina löytyi perusteluja, miksi ratkaisuni ei ollut hyvä.

Vanhan eteisen kuvasta näkyy, että jotain todella piti tehdä.

Eteisen purkaminen ei häirinnyt humalaa, joka jatkaa kasvamistaan. Se kiipeää nyt irtonaisia rimoja pitkin, koska ikkunoita pitää vielä maalata. Olen pohtinut, millainen humalasalko sille pitäisi tehdä. 

Eteisen edusta on varjoinen. Ne isot puuni, joita en anna kaataa. Humalan puolelle paistaa ilta-aurinkoa, mutta toisella puolella tulee menestymään tuskin muu kuin kuunlilja ruukussa tai muratti. Toisen asetelman tein kukkapenkin päässä kasvaneesta männystä ja perennojen seassa kasvavista kuusentaimesta.

Edessä on vielä takasivun ikkunoiden kunnostus ulkopuolelta ennen syksyä ja sitten sisäpuolien, tuplien ja sisäpuitteiden kunnostusta ennen pakkasia. Ensimmäisiä töitä, joita viime syksynä tein ostettuani mökin, oli pihan raivaaminen niin, että ikkunoista näkee omenapuut. 

Ovat ikkunat nyt puhtaampiakin kuin silloin.

Sateen jälkeen

Kauan odotettu ja kaivattu sade tuli niin rankkana, että se iski maahan naapurin kultapallot. Yleensä ne kaatuvat myöhemmin syksyllä. Sain syyn kerätä kukista kimpun maljakkoon.

Kultapallot päätyivät kamarin peililipaston päälle uudelle pöytäliinalle, jonka juuri sain. Juoru on lähtenyt hyvään kasvuun vanhalta mökiltä ottamistani pistokkaista.

Pitkien kultapallon varsien alle jäivät myös orvokit, jotka olivat kasvaneet edellisen vuoden siemenistä. Niistä sai pienen kesäisen kimpun.

Kukkia ei muuten enää helpolla ole saatavilla, kuivuus ja kuumuus ovat tehneet sen, ettei monia luonnonkukkiakaan enää löydä. Omalla pihalla perennojen kukinta on loppunut tai ainakin katkolla. Muutama harhaileva suopayrtti kukkii ja pieni ukonhattu, jonka onneksi tunnistin syksyllä enkä repinyt sitä pois.

Happamia, sanoi kettu

Pieni kettu taitaa olla koko vuoden ainoa kevytmielinen impulssiostokset. Kaunista turhuutta. Yleensä ostokseni ovat olleet maaleja, siveltimiä, hiomapaperia, kittejä, työkaluja ja muuta sellaista. Kettu on venäläisen Lomonosovin tehtaan tuotantoa. Kovin arvokas se ei ole ja oston turhuutta keventää se, että ostin sen kierrätyskeskuksen kaupasta.

Tämä toisen kamarin nurkka alkaa olla valmis. Kirjoille ei minulla vielä ole sopivaa hyllyä. Painavat kasvikirjat saavat nyt olla lipaston päällä.

Olen syntyisin samasta pitäjästä kuin Wäinö Aaltonen. Olemme myös kaukaista sukua. En kuitenkaan pidä Aaltosen töistä. Tämä keinumorsia kuitenkin on ihan herttainen. Lautasen on valmistanut Kupittaan savi. Sitä on valmistettu 1920-luvulta lähtien eri väreissä.

Kukkia löytyy kuivuudesta johtuen vain vähän. Laitoin Arabian seinämaljakkoon pihalta kerättyjä heiniä.

Kettu ei tavoita pihlajanmarjoa, mutta en minäkään tänä vuonna. Terttuseljan marjat ovat jo pitkään loistaneet punaisina tien laidalla. Mutta pihlajanmarjoja ei näy. Pihlajan kukintakin meni keväällä nopeasti ohi, kun helteellä kaikki kasvit kukkivat saman aikaan. Mutta oli kukinta normaalia vähäisempääkin. Hakemalla sai pihlajanmarjoja etsiä. Yhdessä puussa niitä on, mutta niin korkealla.