Lenkki metsässä

 Piha on kuiva, mutta metsässä on kosteutta, lenkki siellä edellytti kumisaappaita. Metsässä on myös keväisiä lampia, jotka kuivana kesänä häviävät.

Kiersin suon. Sen takaa löytyi ensin hirven karvoja

ja suon reunalta kasa jotain naksuja tai nugetteja. Metson toilettihan siinä on. Itse se asuu ilmeisesti lähistöllä. Kuulin metson ääntelyäkin. Joku pienempi kanalintu, ehkä teeri, lähti lentoon. Ilahdun aina kun kanalinnut ilmoittavat itsestään. Elämä jatkuu, vaikka lähimetsät on hakattu.

Löytyi punaista, samanlainen punamaljakas, jollaisen Anna löysi Satavuotiaan metsästä.

Purossakin virtasi vesi.

En kyllästy metsästä löytyvien sinivuokkojen ihasteluun.

Toteutunut toive

Metsän antimia löytyy läpi vuoden. Vihreyttä pihaan, josta lumet jo ovat osittain sulaneet.

Metsästä saa paljon muutakin kuin raaka-ainetta selluun ja paperiin tai polttopuita. Talojen ja huonekalujen lisäksi puusta voi tehdä vaikka koristeita. 

Koivun tuohta voi sytykkeiden lisäksi käyttää muuhunkin. Maalatut puumunat ovat tuokkosessa, jonka löysin mökiltä. Siihen on varmaan kerätty metsämansikoita. 

Koivusta saisi mahlaa, havupuista pihkaa, kuusenkerkistä voi tehdä vaikka mitä ja kuusen neulasista teetä. Olen nähnyt yhdessä koivussa pakurikääpää. Siitä tehdään ainakin teetä. Ennen tehtiin lapsille kaarnalaivoja ja pajutöihin saa metsästä aineksia.

Omavaraisbloggaajien helmikuun aiheena on mm. metsä. Oman metsäni ostin joitakin vuosia sitten. Mökin myynti-ilmoituksen nähtyäni lähdin vakoilemaan, en rakennuksia, vaan metsää, jonka keskellä mökki on. Vaikka oli jo loppukesä, näin, että metsässä oli paljon sinivuokkoja ja se melkein ratkaisi asian ja tein tarjouksen. Näin myös edellisten omistajien teettämien hakkuiden jättämät syvät jäljet maastossa. Hakkuiden jälkeen metsää ei oltu hoidettu. Jo varhaisessa vaiheessa minulla alkoi olla selvää, etten hakkauta metsäni puitani. 

 Aluksi hoidin itse pientä metsääni. Harvensin pusikoituneita koivikkoja ja kuusikkoja tien varressa ja muuallakin kunnes vastaani tuli sellainen ryteikkö, josta totesin, etten sen raivaamisesta selviä hengissä. Metsäasiantuntijan kanssa kävimme metsän läpi. Hän työnsi käteeni kaksi rullaa nauhaa ja käski rajata mökin läheltä raivattavan alueen ja toisella värillä merkitä säästettävät puut. Hän merkitsi muut alueet. Muutamana päivänä metsästä kuului moottorisahan ääni. Muualla raivauksen seurauksena ryteiköt alkoivat näyttää metsältä ja puut pääsevät siellä kasvamaan. Mutta olin vähällä itkeä, kun näin raivauksen  tuloksen mökin lähellä, kuusia pitkin poikin toistensa päällä. Karsin ja kasasin kuuset ja oksat pinoihin. Sillä minulle ei ole iloa metsästä, ellen pääse siellä kulkemaan. 

. Metsän hoitaminen vaatii työtä, joko omaa tai ostettua. Koska en itse käytä moottorisahaa, paitsi pikkuista akkusahaa, joudun tilaamaan metsurin pätkimään myrskyn tai lumen kaatamat puut. Ja se maksaa nykyään aika paljon. Siksi viimeksi kaatuneet kuuset saivat polttopuiksi naapurit, joiden avohakkuiden jälkeen myrsky oli ne kaatanut. Saivat ne, kunhan veivät pois. Onneksi he kasasivat oksat, niin pienet taimet pääsevät kasvamaan. 

Naapurien hakkuut ja se, miltä niiden jälkeen näyttää, vaikuttivat siihen, että vaikka jo olin yhä enemmän alkanut puhua, että suojelen metsäni, ryhdyin selvittämään miten sen voisi tehdä. Viimeinen pisara oli kun sain tarjouksen omaa mökkiäni ympäröivästä puustosta. Avohakkuu, mätästys ja kuusen taimia tilalle. Kirjoitin joskus Aki Kaurismäestä, joka halusi suojella metsänsä niin, ettei sieltä tehdä edes saunavihtoja https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/03/pyhat-puut.html. Kaurismäki on lahjoittanut metsänsä jollekin luonnonsuojelujärjestölle ja minun metsästäni on nyt suuri osa suojeltu toiveeni mukaisesti.

 Suojellulta alueelta ei saa ottaa tikkuakaan eikä selkärankaisia eläimiä saa siellä tappaa, pyydystää eikä hätyyttää, eikä selkärangattomia eläimiä saa pyydystää tai kerätä. Kuljen siellä jokaisen oikeuksin. Saan edelleen poimia mustikoita, puolukoita ja karpaloita suolta sekä sienestää. Ja minulla on vielä hiukan muuta metsää, jossa voin harrastaa metsänhoitoa, kerätä polttopuita, jäkälää, sammalta, käpyjä, varpuja ja oksia ja aineksia vaikka vihtoihin. Suojelualueella minun ei tarvitse enää murehtia  kaatuvia kuusia, sillä siellä niistä tulee lahopuuta, joka on tärkeää luonnolle.

Kaikista tärkeintä minulle on metsän antama suoja, turva ja mielenrauha.

Omavaraisbloggaajien ryhmän ovat perustaneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Lisää ryhmästä: #suuntanaomavaraisuus.

Linkkejä ryhmäläisten kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Metsän kaunottaret

 Päätin kerätä tämän vuoden seitsemän juhannuskukkaani metsästä ja kameralla. Tähän aikaan kesästä metsässä löytää todella kauniita kukkia. Olen pari kertaa yrittänyt siirtää vanamoja Varsinais-Suomesta mökin pihalle, mutta siirrot eivät ole onnistuneet. Syksyllä sitten ilokseni löysin vanamojen lehtiä metsästäni ja nyt yksi niistä kukkii. Päivällä, kun oli yli 30 astetta lämmintä, olivat hyttysetkin siestalla. Mutta illalla, kun metsässä kyykin kuvaamassa kukkia, iski verenhimoinen hyttysarmeija kimppuuni. Varsinkin nilkkoihin. Kuvista oli vaikeaa saada tarkkoja niiden häiritessä ja kiusatessa, mutta en lähtenyt hakemaan pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa.

Sananjalat ovat kallion päällä kätkeneet alleen potkuni. Oli vaikeaa löytää sitä ainoaa kohtaa, josta jyrkästä rinteestä pääsee alas. Sananjalat eivät kuki, eivät vaikka on Juhannus. Se ihme jäi tänäkin vuonna näkemättä ja ikuinen onni ja toiveiden täyttymys jäivät saamatta. 

 Maariankämmekät kuuluvat juhannuskukkiin. Niitä oli runsaasti alhaalla notkossa.

Sarojen seassa kukki ahomatara.

Ja kallion päällä heinätähtimö.

Oravanmarja ja metsätähti ovat jo kukkineet, nyt kukkii puolukka.

Suon viereisestä metsästä löytyi isotalvikkeja.

Suon reunalla näytti siltä kuin maassa olisi valkoisia tähtiä. Meni aikaa, ennen kuin sain selville kasvin nimen, tarvittiin Harrastajan kuvakasviota vuodelta 1969. Kyseessä on tähtitalvikki, (Moneses uniflora), se ei mökin seuduilla ole kovin yleinen ja minullekin aivan uusi tuttavuus. 

Sinisen sävyjä

 Luvassa oli sadetta ja päätinkin käydä tervehtimässä metsän sinivuokkoja ennen sitä. Metsä oli rutikuiva ja paikkakunnalla voimassa oleva metsäpalovaroitus oli ihan paikallaan. Sinivuokkojen kukinta alkaa jo olla loppupuolella, kukkien sävyt ovat jo vaalentuneet. Eroja väreissä löytyi.

Kukinnot jaksavat nousta ruohojenkin alta. Metsässä on liikuttava varovaisesti, sillä sinisiä kukkia on toisin paikoin todella paljon. Ja aina löytyy uusia sinivuokkopaikkoja.

Ensimmäisten orvokkienkin kukinta on sekin loppupuolella. Kuistille pitää saada uusia kukkia kunhan yöpakkaset helpottavat.

 Nyt on muutenkin sinisten kukkien aika. Tummansininen esikko on aloittanut kevätkukintansa. Sillä on tapana kukkia uudelleen myös syksyisin.

 

Skilloja on nyt useammalla paikalla pihalla. Montakohan vuotta siihen menee, että ne täyttäisivät kokonaisia alueita. Niin kai käy jos ne viihtyvät paikalla. Olen kyllä tyytyväinen vähänkin määrään. 

Metsäretkellä

Helmikuu päättyi upeaan ulkoilusäähän. Yöllä oli 15 astetta pakkasta ja aamu valkeni aurinkoisena. Maa oli jäätynyt kovaksi eikä lunta ollut, paras mahdollinen tilaisuus metsäretkeen. Kuljin suon laitaa, mutten jatkanut uuteen metsää. Vettä on suolla niin paljon, että sen voisi kuvitella olevan järvi tai ainakin pieni lampi. Jään kestävyyttä en uskaltanut kokeilla.

Jatkoin kotimetsän mäelle, sen yli ja rotkon pohjan kautta sen toisella puolella olevalle kalliolle. Siellä en paljon olekaan retkeillyt. Syksyllä etsin sieltä puolukoita, mutta niiden varvuista suuren osan hellekesä oli kuivattanut mustiksi ja linnut olivat syöneet marjat muista. Kallion ympäriltä, tontin luoteiskulmasta edellinen omistaja oli lohkotuttanut ja myynyt mökkitontteja. Edellisen omistajan mökkipäiväkirjasta voi lukea, koska maanmittari ja ostajat ovat mökillä käyneet. Yksi alkuperäisistä ostajista jatkaa vieläkin mökkeilyä naapurissani. Muut naapurit ovat vaihtuneen useaankin kertaan.

Kalliolla on upeasti jäkälää, näkymä muistuttaa minusta Lappia. Sitten keksinkin mitata, miten korkealla olin. Vastapäisen mäen naapuri on mukana hirviporukassa ja häneltä sain vinkin sovelluksesta, jolla voi seurata koiraa ym. metsästykseen liittyvää, mutta sillä voi myös mitata paikan korkeuden. Tällä mäellä olin 123,1 metriä merenpinnan yläpuolella. Pyhätunturi on sentään neljä kertaa korkeampi. Toinen sovelluksen ominaisuus, jota olen käyttänyt, on veden virtauksen selvittäminen.

Pakkanen oli jäädyttänyt maahan jännittävän näköistä villaa. Paluumatkalla sitten piti tietysti mitata, kumpi vuorista on korkeampi. Oletin, että kotimetsän puolen korkein paikka olisi kivirakennelman luona. Kiviä on siististi koottu suorakaiteen muotoiseksi rakennelmaksi kun peltoa on raivattu. Vai olisiko kyseessä muinaisen rakennuksen perusta. Korkeutta paikalla oli 123,5 metriä.

Pidän näkymästä, joka aukeaa kun tulen metsästä mökille. Toki huomaa, että raivattavaa siinäkin on. Mutta lehtipuita ei juuri nyt voi katkoa, koska juuret ovat täynnä energiaa lehtien ja muun kasvattamisen varalle. Myöhemmin kesällä, kun varastot on käytetty kasvuun, eivät kannot enää verso niin paljon kuin jos raivausta tekisi nyt.