Siirtymistä syksyyn

On venetsialaisten ja muiden kesän loppumiseen liittyvien perinteiden aika. Tämä ei ole vielä perinne, mutta elokuun loppua juhlistettiin brunssilla Urajärven kartanon kahvilassa. Tarjoilut olivat hyvät, ehkä tästä tulee jokavuotinen perinne.

Edellisenä päivänä oli vuorossa metsästysseuran hirvipeijaiset ja se on perinteinen tapahtuma.Tilaisuuden tarjoiluilla korvataan maanomistajille se, että he ovat vuokranneet maansa metsästysseuran käyttöön metsästykseen. Tarjolla oli hirvikeittoa, voileipiä ja kakkukahvit. Ja sahtia. Minulle riittivät voileivät ja kakku, mutta oli mukavaa olla paikallisten ihmisten seurassa nuotiotulen äärellä. Varsinkin keskustella kahdeksankymppisen viljelijän kanssa, joka on viisas ja ystävällinen ja jolla on näkemyksiä. Toinen iäkäs mies sai minut näkemään punaista, kun hän kertoi, että hänen ”oli pakko”  ostaa uusi metsä, jonka satavuotiaat kuuset hän oli heti kaadattanut.

Ilma on lämmennyt, mutta öisin on ollut vain muutama aste lämmintä. Pakkasta ei mäelläni vielä ole ollut. Siirsin ainoan tuottavan tomaatin, lahjaksi saadun amppelitomaatin, kasvihuoneeseen jatkamaan tuotantoaan ja otin muutamia muita tomaatteja sisälle kypsymään. Ehkä ne siellä saavat väriä.

Olen alkanut siistiä pihaa. Paikoin se on työlästä, sillä säästän varvut: puolukat, mustikat ja kanervat. Puolestani koko piha saisi olla varvikkoa. 

Erityisen iloinen olen siitä, että kanervat leviävät.

Eläimet, ilmeisesti rusakot, jyrsivät aitan hirsistä punamultaa. Siinä on ilmeisesti niiden tarvitsemaa suolaa. Varastosta löytyi vielä vanhaa punamultaa. Sillä voi maalata kolealla ja kosteallakin säällä. Niinpä hirret saivat uuden maalipinnan. Vauhtiin kun pääsin, maalasin myös saunan etuosaa.

.

 Ostin jo syyskukkiakin pihaa piristämään. Toinen daalia selvisi syksyyn, toinen ei kestänyt alkukesän sateita.

Omat venetsialaistuleni palavat jonain kosteana, tuulettomana iltana kun poltan loput keväällä karsimistani kuusenoksista ja kuivuneet lupiinien ja tuoksuvadelman kukat.

Siistejä sisätöitä

Muurin rappaus oli lohjennut puuhellan vierestä ja minäpä päätin korjata sen. Sopiva aika sille oli, kun helteiden alkaessa mökissä oli vielä miellyttävän viileää ja mukavampi olla kuin ulkona. En ajatellut, että muuri, niin kuin leivinuunikin, on tehty kivistä. Uusi puuhella on muurattu tasakokoisista tiilistä. Kun rapsuttelin rappausta pois, kolo suureni ja suureni. Ostin valmista laastia kun en viitsinyt sitä itse lähteä sekoittamaan, valmis tasoite on siistimpää. Ainetta kului tuubi ja toinenkin. Sitten mökkikin kuumeni ja työ keskeytyi. Vanhan navetan pohjalle tehty vierastalo oli viileämpi paikka olla. Työ jatkui sateiden ja viileämmän sään alettua. Ei muurin korjauskohdasta aivan suoraa tullut, ei se sitä ollut ennenkään. Maalia vaan päälle.

 Laitoin kupariesineitä muurille katseenvangiksijoiksi, etteivät epätasaisuudet kiinnittäisi huomiota.

Korjasin tulenkestävällä kitillä tulipesän auenneen reunan ja siistin lieden maalausta muualtakin. Vielä hellan pinnan siistiminen liesimustalla ja valmista tuli.

Sisällä ollessa tuli sisustettuakin. Kesäpäivillä kylätalolla, entisellä koululla, oli ohjelman lisäksi joitakin myyjiä. Ei tarvinnut lähteä kauas kirpputorille. Vaikka yritän olla ostamatta mitään, tuulimyllypeltipurkki piti saada. Mannaryynille ei aiemmin ollutkaan paikkaa.

Keräsin sinivalkoisia tuulimyllyesineitä aikoinaan ja niitä on mökissä paljon.

Sisätöiden aika jäi lyhyeksi, sillä ulkona oli paljon tehtävää, mutta nyt lämmityskausi voi alkaa - sitten kun sen aika on.

Kesä on jo pitkällä

 Oli niin kesäistä, aurinkoista ja lämmintä, ettei ajan kulumista huomannut. Havahduin yhtäkkiä, että  elokuun on jo yli puolivälin. Tähän aikaan yleensä kerään ja kuivaan luonnonkukkia. Nyt niiden kukinta on jo loppu tai loppumaisillaan. Eipä hätää, sillä olkikukkia riittää koristeihin. Vanhoja tuttuja, pietaryrttiä ja siankärsämöä sentään löytyi. Laitoin niitä tällä kertaa kranssiin kuivumaan.

Lämpimät värisävyt luonnossa kertovat syksyn lähenemisestä. Kypsyvä ohra viljapelloilla, pihlajan marjojen punertuminen

ja elokuun pikkuaurinkojen, kultapallojen keltaisuus. Sateet kaatoivat taas niitä ja maassa makaavista varsista oli ihan pakko kerätä kukkia.

Otin myös suopayrtin kukkia kuivumaan. Niistä tulee jännittävän näköisiä myttyjä, mutta niiden väri säilyy. Kuivattuja ja tuoreitakin kukkia voi käyttää pesuaineena ja niistä voi tehdä saippuaa. Käytetään suopayrttiä lääkkeenäkin. Onhan sen koko nimi rohtosuopayrtti.

Merkkejä syksystä ilmaantuu vähitellen lisää. Koulutaksi ajelee jo mökkitiellä, ensimmäinen hirvikärpänen teki hyökkäyksen niskaani metsässä, illat pimenevät. Mutta vielä on kesä, vaikka hetken aikaa on syksyisen kylmää.

Marjat talteen

 Naapuri, joka poimii marjoja myyntiin, suostui myymään mustikoita niin paljon, ettei niitä itse enää tarvitse poimia. Joku oli valittanut hänelle, että mustikat ovat mauttomia. Sateet paisuttivat marjoja ja maku laimentui, mutta ei se poimijan syy ole. Muut marjat alkoivatkin kypsyä. Punaisia viinimarjoja rastaat olivat jo käyneet poimimassa nokkiinsa.

Hellepäivinä vadelmat kypsyivät vauhdilla ja niitä sai kerätä päivittäin. Niidenkin pensaista rastaat pyrähtivät lentoon kun lähestyin. Linnut napsivat paloja parhaista vadelmista. Poimin naapurille hänen marjojaan. Vadelmapensaikossa hän ei enää pystyisikään liikkumaan ja osa vadelmista on levinnyt läheisen kivikon päälle.

Naapurin pojanpoika tuli auttamaan isoisäänsä. Nuori mies ja raivaussaha on tuhoava yhdistelmä. Yhtenä vuotena meni lahjaksi saatu laakakataja, toisena jasmikkeen taimi. Tänä vuonna apulainen, kun kukaan ei ollut vahtimassa, leikkasi polunvarren karviaispensaasta suuren osa. Pensas olisi ollut täynnä raakileita. Toiselta puolelta polkua lähti valkoista viinimarjaa ja juhannusruusua. 

Omat karviaiseni ovat turvassa, niitä uhkaavat vain rastaat.

Viinimarjoja kyllä riittää. Tein tuliaisiksi kaupunkilaisille kokoelman eri värisistä marjoista.

Marjan nimipäivänä, hyvän sään aikaan sain tämän vuoden herukkaurakan valmiiksi. Poimintaväsymys näkyy siinä, että lehtiä ja roskia on mukana sangossa. Mehuntekoa ne eivät haittaa.

Ilonaiheita

 Toiveeni mukaisesti humala ja villiviini ovat verhoilleet ison koivun kannon suurelta osin. Piti ihan tarkistaa, mutta tasan kaksi vuotta koivun kaatamisesta vasta on.

Pienet sisiliskot viihtyivät versojen alla. Suoraa runkoa pitkin ylöspäin kasvaneille villiviinin versoille tuli ongelma, kun kanto loppui. Viisas mies lohkaisi, että osta heliumilmapallo ja laita villiviini kasvamaan sen narua pitkin. Taivutin oksat varovasti kasvamaan kaarelle ja ne jatkoivat alaspäin.

Olkikukkien kasvatus onnistui tänä vuonna. Kylvin ne syksyllä ja kylvös oli talven kasvihuoneessa. Siemenet itivät hyvin ja onnistuin koulimaan taimet ja ne pitivät paikasta lipputangon ympärillä, johon ne istutin. Tiedän, että kuivakukat pitäisi poimia nuppuisina, mutta annoin kukkien kukkia.

Nyt ensimmäiset ovat jo kuistilla kuivumassa.

Sinisarjat kukkivat ruukuissaan tänäkin vuonna kasvihuoneen edessä. Niiden kukissa on sinistä, joka on se juuri oikea sävy. Minulla oli sen värinen jakkupuku, jota käytin paljon.

Toinen sininen kukka, joka ilahduttaa minua, on ukonhattu. Se on varmasti talon alkuperäistä kantaa, muttei se ole muutamaan vuoteen kukkinut. Nytkin kukinta on vaatimatonta, mutta toivottavasti kasvi vahvistuu ja leviää. Talon ensimmäisellä emännällä oli käytettävissään kunnon lannoitteita navetasta ja kanalasta. Nyt paikka on liian kuiva ja köyhä. Siirrän kokeeksi yhden pienen taimen syksyllä parempaan paikkaan.

Mustikkametsässä

 Paahteinen sää jatkui ja jatkui. Lähdin etsimään metsästä vilpoisuutta ja mustikoita. Tänä vuonna mökin viereisellä mäellä niitä on, pitkät varvut taipuvat marjojen painosta.

Kiersin eri paikoissa metsässä, toisissa oli marjoja, toisissa ei. 

Suon laidalla pelästytin metson, joka lähti kiireellä ja kovalla ryminällä lentoon. Marjoja sekin oli varmaan etsimässä. Vähän matkan päässä lentoon lähti pienempi ruskea lintu, rouva metso, koppelo. Metsopariskunnan tapasin jo aiemmin kesällä. Silloin uros seurasi minua ja siirtyi puusta toiseen kulkuni mukaan. Pariskunnalla taisi olla pesä jossain lähistöllä. Rouvan tunnistin äänestä. Metso on aiemmin pesinyt läheisen lapsiperheen pihalla, mutta perheen moottoriajoneuvojen lisääntyessä se on muuttanut muualle. Yhtenä kesänä pesä oli yksien mökkiläisten huussin takana. Muutto metsääni on viisas valinta, sillä siellä eivät ainakaan ihmiset metsojen elämää häiritse.

Mustikkametsästä etsin jotain muutakin. Muutama vuosi sitten mustikan varpujen  seassa

 oli outo kasvi. Se näytti hiukan isotalvikilta, mutta kuihtuneet kukat olivat erilaiset. Yövilkka (Goodyera repens), yksi Suomen kämmekkäkasveista, sen täytyi olla. Kasvi löytyykin yleensä mustikoita poimiessa. Sen sanotaan kasvavan vanhoissa kuusimetsissä, mutta myös mäntyvaltaisilla harjurinteillä, jollainen mökin viereinen metsä juuri on. Ensiksi löysin lehtiruusukkeita. Kasvi kehittää pitkiä juurakoita, joiden kärkeen lehdet ilmestyvät. Näiden pitäisi kukkia ensi vuonna. Mutta säännöllisesti tämä kämmekkälaji ei kuki.

Sitten, toisesta paikasta, mustikanvarpujen keskeltä, löytyi yksi kukinto. Kämmekkäharrastus vaatii kärsivällisyyttä.

Olihan sitten mustikkaretken päätteeksi tehtävä vuoden ensimmäinen mustikkapiirakka.

Kukkaketoja

 Mökkitien varteen oli ilmestynyt kaunis kukkaketo. Se on samassa paikassa, joka keväällä oli täynnä leskenlehtiä. Hienoa, että luonto vaihtaa kukat, kun entiset ovat kuihtuneet. Uteliaana seuraan, millaiset kukat paikkaan seuraavaksi ilmestyy.

Mökin edustalle oli ilmestynyt pieni keto niittyhumalaa (Prunella vulgaris). Näitä on muuallakin pihalla ja hyvä pihakasvi se onkin, kestää tallausta ja leikkausta samoin kuin valkoapila, jota sitäkin löytyy pihalta. Lisäksi hyöteiset pitävät siitä.

Kukka on saanut nimensä siitä, että sen kuihtunut kukinto muistuttaa humalan kukintoja.

  

Oma pihani on pääasiassa luonnontilassa, paikoin piha on kuin viidakkoa, vain kulkuväyliä ja rakennusten edustoja niitän trimmerillä. Niitettävä alue kasvaa, kun luonnonkukat kuihtuvat ja siemenet ovat pudonneet maahan. Niittäessä on varottava sammakoita, sisiliskoja ja vaskitsoja. Ja ahomansikoita, niiden makua parempaa ei ole.

Luonnonkukat ovat kastelematta kestäneet jatkuvaa paahdetta ja kuumuutta ja ne kukkivat pidempään kuin kukkapenkkien kasvit. Koriste- ja hyötykasvit kärsivät jo kun sadetta ei ole saatu.

Kukista, jotka joutuisivat trimmerin murskaamiksi, saa hyviä kukkakimppuja.

Kaupungissa ihailin kadun varressa tuulessa heiluvaa kissankelloketoa. Omat kissankellon taimeni eivät kasva. Seuraavaksi ostan sen siemeniä.

Heinäkuun värejä

 Kielot ja muut luonnonkukat valloittivat paikan, jossa yritin  kasvattaa kalliokasveja. Siirsin siitä kasveja muualle. Ketoneilikat kukkivat nyt hehkuvina kukkapenkin reunalla.

Voimakkaita värejä on muuallakin. Harjaneilikat yrittävät kukkia, vaikka muu kasvillisuus niiden ympärillä on rehevää. En keksi, miten tukisin akilleat, jotka olivat kaatuneet niiden päälle. Haluan akillean sienet talteen ja harjaneilikoiden täytyy kestää.

Maitohorsmat ovat aloittaneet kukinnan.

Horsmaa ei onneksi ole paljoa pihallani, mutta kaivon luona huopaohdakkeet saavat kukkia. Mökkitien varrelta niittokone on ne jo katkonut.

Niiden kukat ovat kuin pehmeitä tupsuja.

Sormustinkukissa on valkoisia, vaaleita ja tummempia sävyjä. 

Tässä on malvan taakse sijoittunut sävy sävyyn sen kanssa oleva sormustinkukka.

Hellepäiväivien iltoina taivaskin on hehkunut punaisena. Mutta tomaattini, ne eivät punastu.