Vielä löytyi kukkia

 Kun luvassa olivat syksyn ensimmäiset pakkasyöt, kävin keräämässä pihalta viimeisiä kukkia. Sormustinkukan varren latvasta löytyi vielä kukkia. 

Maksaruohot kukkivat. Ne kestävät pientä pakkastakin, mutta otin jo nyt pari kukintoa sisälle juurtumaan.

Orvokkeja sinnittelee eri puolilla pihaa.

Keräsin yksittäisiä kukintoja maljakoihin.

Pakkasöiden jälkeen kukkien sijaan ulkoa löytyi muuta kaunista.

Tienvarren heinikko oli houkuttelevan pehmoisen näköinen.

Hyvä uutinen

Mäki, jolla mökkini on, jatkuu naapurin puolella. Siellä on hienoa vanhaa metsää. 

Raja kulkee noin metrin etäisyydellä puuvajani seinästä. Olen usein miettinyt, mitä jos naapuri teettää tässäkin metsässä avohakkuun. Hieno metsä tuhoutuisi ja samalla maisema mökkini vieressä. Siinä menisivät myös hyvät mustikkapaikat. Olen pohtinut, että tekisin ostotarjouksen mäestä, mutta ainakaan nykyisen omistajan isä ei aikoinaan ole suostunut myymään metsää. Vuokrausta käytetään maiseman säästämiseksi tai ehdottaisinko jollekin taholle metsän suojelemista. Mutta pelästyisikö omistaja niin, että hakkauttaisi metsän heti.

Sitten yhtenä päivänä olin kävelemässä mökilleni. Naapurin portin luo oli pysäköitynä outo auto. Se jatkoi matkaa ja pysähtyi myös tien varrella olevalle ohituspaikalle. Kun tulin mökkitien ja oman tieni risteykseen, seisoi auto siinä olevalla kääntöpaikalla. Jokainen outo auto herättää epäilyksiä ja meninkin auton luo ja kysyin siinä olevilta naisilta, etsivätkö he jotain. Vanhempi nainen esittäytyi ja hänhän oli naapurimetsän omistaja. Hän oli tyttärensä kanssa tullut kiertämään metsäänsä. Minä tietysti sanoin, että tuon mäen metsä pitäisi suojella ja sain kuulla, että se onkin suojeltu. Suojelu ei näy kartoilla, koska se on määräaikaista, kestää 10 vuotta. Voi, miten hyvä uutinen.Tytär saa sen jälkeen päättää, mitä metsälle tehdään. Metsänomistaja asuu kaukana eikä usein käy metsällään eikä tien hoitamisesta päättävissä kokouksissa. Mutta hän kertoi, että hänen isänsä, sotaveteraani, oli vielä 80-kymppisenä käynyt itse  hoitamassa metsäänsä. 

Kiersin sen jälkeen kuvaamassa metsässä ja sieltähän löytyi kanttarelleja. Kun ei muuta ollut, keräsin niitä pusakan helmaan. Ne olivat sen verran kuivia, että sain taiteltua kannat irti, nehän pitää jättää metsään.

Metsässä on maa- ja pystylahopuuta. 

Joku lintu oli tiputtanut sulan metsään.

Muurahaiset olivat rakentaneet ison kodin itselleen.

Kääpiä löytyy.

Ja löytyy sieltä suppilovahveroitakin.

Värien aika

Luin lehdestä jutun, jonka mukaan ruskan alkaminen ei ole kiinni sään kylmenemisestä, vaan ajankohdasta, päivien lyhenemisestä, joka alkaa aina samaan aikaan. Juuri nyt näyttäisi olevan ruskan värien aika. Lehdenhakumatka on värikäs.

Saman jutun mukaan punainen väri on merkki siitä, että puu kärsii stressistä valon väheneminen takia. Keltainen ja oranssi väri kertovat varautumisesta. Niistä kasveista lehtivihreä on jo siirtynyt talteen runkoon. Katselin vanhoja kuvia ja lokakuussa ruskan värejä näkyy, mutta en usko, että ne tulisivat aina samana päivänä. Villiviini ilahdutti minua ja paljon aikaisemmin ruskavärillään. Sen seurana ovat humalan vaalenevat lehdet. 

Pienillä pihlajilla olisi jutun mukaan stressiä. Kaupungissa, jossa on paljon vierasperäisiä jalopuita, punaista väriä on enemmän. Niiden stressin ymmärtää.

Väriä on puissa, pensaissa ja maassa. Lepän lehdet säilyvät vihreinä.

Mustikat, lillukat ja kurjenpolvet vaihtoivat väriä.

Vaahterani hehkuu nyt eri väreissä. Parhaiten sen näkee vierastalon parvekkeelta.

 Ja pihaa täyttävät sen värikkäät lehdet.

Värit vaihtuvat nopeasti. Kirkaat värit muuttuvat ruskeiksi ja lehdet putoavat maahan. 

Katovuosi vai ei

 Monesti olen itsekseni ajatellut, että tämä oli katovuosi. Mutta eihän niin suinkaan ole. Ensimmäinen kasvihuonekurkku kypsyi syötäväksi heinäkuun loppupuolella. Se on melko suora, mutta ei taida olla EU-kelpoinen kun sillä on mittaa noin 15 cm. Kasvihuoneesta tuli lisääkin kurkkuja, viimeisin siellä vieläkin kasvaa.

Avomaankurkut, kun ne vihdoin lähtivät kasvamaan, kärsivät liiallisesta sateesta, kellastuivat eivätkä sen jälkeen toipuneet. Sato pari noin coctailkurkun kokoista yksilöä. Mutta kesäkurpitsat tuottivat satoa. Niistä tuli tehtyä gratiinia useammankin kerran. Ja niitäkin on vieläkin kasvamassa.

Hain taimet kiireiseltä puutarhalta, jossa kukaan ei ehtinyt minua neuvomaan. Poimin mukaani vahingossa keltaisia runko- ja kirsikkatomaatteja, jotka kasvattivat kyllä varsia, mutta tomaatit eivät millään kasvaneet ja kypsyneet. Ne kypsyivät sisällä paremmin kuin kasvihuoneessa tai ulkona. Kun kirsikkatomaatit alkoivat kypsyä, joku kävi nokkimassa niitä. En viitsi edes ajatella suhteessa satoon sitä vesimäärä, jota helteisinä päivinä kannoin kasvihuoneeseen ja kasvilavoihin.

Sipuleista, herneistä tai porkkanoista en kerro mitään, mutta minttu sentään kukkii vieläkin.

Joku oli syönyt perunani, löytyi muutama isompi, mutta enimmäkseen vain kovin pieniä. Lapsuudenkodissa, maalaistalossa, syötiin paljon perunaa. Kun niitä tarjoiltiin, pyysin aina maailman pienimmän perunan. Nyt niitä sain.

Omenoita on tulossa peräti kolme. Kukkia oli hiukan enemmän. Ja yksi kirsikkakin oli kypsymässä, siis tila tuotti ensimmäisen kirsikkasadon. Kaksi kirsikkapuista kukki ja se on niiden tärkein tehtävä, sillä kyseessä on todella hapan hapankirsikka. 

Raparperit voivat ja tuottivat hyvin. Karviaisista tuli hyvän makuista ja kaunista vispipuuroa. Viinimarjat odottavat vielä mehustamista. Siis huolettomat kasvit, jotka minulta eivät paljon vaadi, palkitsivat. Oli tämä katovuosi tai ei, talvella en aikaa miettiä, mitä ensi kesänä yritän kasvattaa.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat lokakuussa sadosta ja luontokokemuksista. Luonto pelasti omavaraisteluni. Onneksi on metsä, sieltä löytyi kanttarelleja ja marjoja. Kanttarellikastiketta tuli tehtyä useampi kerta. Metsän antimia on riittänyt, sieniä, mustikoita, puolukoita ja nyt suppilovahveroita ja karpaloita. Niitä olen jo poiminut useamman kerran. Lisäksi nautin liikkumisesta metsässä ja suolla.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat juttuja kerran kuukaudessa, joko yhteisestä aiheesta tai omista  kuulumisista. Satu (www.tsajut.fi) ideoi aiheita ja koordinoi julkaisuja. Alla linkit juttuihin.

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Metsämarjoja pomimassa

 Kun sateissa oli taukoa, lähdin poimimaan puolukoita. Osa niistä oli ylikypsiä tai oli jo pudonnut maahan, mutta löytyihän niitä poimittavaksi. 

Puolukoiden käsittely on niin paljon helpompaa kuin mustikoiden. Poimin ne käsin, vaikka omistan poimurin. Puolukan lehdet ovat ikivihreitä enkä halua riipiä niitä varvuista. Vaikka osa marjoista oli ylikypsiä, oli joukossa raakojakin. Ja aika pieniä puolukat tänä vuonna ovat. Mutta metsässä kulkemisesta nautin, vaikka en saalista saisikaan.

Poikkesin suolle katsomaan karpaloiden tilannetta ja nekin alkavat kypsyä. Kun oli taas taukopäivä sateessa, lähdin suolle. 

Tänä vuonna suolla ei hypellä lenkkareissa mättähältä mättähälle. Suo on märkä, paikoin se hyllyi jalkojen alla. Ja saappaat painuivat siihen syvälle. Kun jalan nosti, alkoi kuoppaan liristä vettä. Yritin katsella, missä eläimet olivat liikkuneet ja vältin paikkoja, joissa niiden jälkiä ei ollut. Tässä taitaa olla entinen mutahauta, josta on kaivettu ravinteikasta maata pellolle. Kuopan päälle on kasvillisuudesta muodostunut petollinen kansi. Näihin menemistä on varottava.

 Suolla on monen lajisia ja eri ikäisiä sammaleita. Kuolleesta rahkasammaleesta tulee turvetta.

Ilma viileni nopeasti. Keräsin vain hiukan karpaloita. Tein niistä mehua ja kuuma juoma puolukkapiirakan kanssa poisti vilun tunteet. Suolle palaan vielä useammankin kerran.

Olkikukista

 Sateisina päivinä oli aikaa miettiä, mitä tekisin kuivaamistani olkikukista. Ensin sai kaapin päällä oleva houkutuslintu seurakseen uudet kukat.

Sitten aloin tehdä kranssia. Olin keräillyt ulkona liikkuessani erilaisia siemenkotia ja kuivuneita kukkia. Pohjan tein pajuista, ruohoista ja humalan versoista. Tähän kranssiin en käyttänyt rautalankaa tai narua, vaan sidoin sitä kokoon pitkillä ruohoilla.

Sitten pistelin siihen siemenkodat ja kuivuneet luonnonkukkien kukinnot. Seinälle en tätä uskalla ripustaa, se saa olla lipaston päällä, jossa se pysyy koossa.

Sitten kuivuneet suopayrtin kukat mukaan ja viimeiseksi olkikukkia.

Oikeaa kynttilää tämän lähelle ei voi laittaa, mutta led-kynttilä saa kelvata.

Ja vieläkin on kuivakukkia jäljellä. Liian myöhään poimimistani ja rumiksi kuivuneista kukista irrotin siemeniä. Täytyy kokeilla, lähtevätkö ne kasvamaan.

Luonnossa tapahtuu

 Sieniä nousee maasta. Tämä näkymä on mielestäni kuin satukirjasta. Asuukohan kolossa mäyrä?

Ruotsalainen satukirjojen kirjoittaja ja kuvittaja Elsa Beskow käytti usein sieniä kuvituksissaan.

Kuva Tonttulan lapsista on lainattu netistä

Löytämäni sienilapsi kasvoi parissa päivässä aikuiseksi. Ja muutamassa päivässä se siirtyi Entisten Sienten kerhoon, jonka tuoksu kuuluu syksyiseen metsään.

Nämä helmen kokoiset ja näköiset ovat jotain minisieniä.

Löytyi isompia, golfpalloja? Känsätuhkelo tämä ilmeisesti on.

Löytyy muitakin helmiä, punaisia ja mustia. Kielon ja kalliokielon marjoja.

Lämpimänä päivänä pihalle ilmestyi vieras, jota olen odottanut, musta käärme. Se ilmestyy kesäisin yleensä yhtenä päivänä mökin lähelle, mutta en ole saanut selville, onko se musta kyy vai rantakäärme. koska en ole nähnyt sen päätä. Nyt se oli kiemurassa kuusen oksan alla ja livahti pakoon puolessa sekunnissa. En nähnyt, oliko sillä keltaiset posket. Puhumattakaan, että olisin päässyt katsomaan sitä silmiin. Silmät ovat varmin tapa tunnistaa kyy. On se kumpi tahansa, se on tervetullut. Molemmat lajit syövät hiiriä ja myyriä, joita on tänä vuonna ollut paljon. Kun niitän pihaa, esiin tulee multakasoja ja pihalle ilmestyy koloja, jopa keskelle polkua. Onkohan tarkoitus, että kompastuisin niihin.

 Toinen musta eläin, korppi, lenteli pihan yllä ja sekin on hyvä, vaikka sen ajatellaan ennustavan jotain pahaa. Sekin syö jyrsijöitä. Varikset istuvat langoilla ja tekevät matkasuunnitelmia. Suomenlahden yli vai etelämmäs vai jäisikö Suomeen. Yksi musta lintu, mustrastas, tyhjensi pihlajaa marjoista. Sitten tulivat lintuparvet ja puut olivat hetkessä tyhjiä.