Oma tupa, tontti ja lupa: kesäkuuta 2021

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Metsän kaunottaret

Päätin kerätä tämän vuoden seitsemän juhannuskukkaani metsästä ja kameralla. Tähän aikaan kesästä metsässä löytää todella kauniita kukkia. Olen pari kertaa yrittänyt siirtää vanamoja Varsinais-Suomesta mökin pihalle, mutta siirrot eivät ole onnistuneet. Syksyllä sitten ilokseni löysin vanamojen lehtiä metsästäni ja nyt yksi niistä kukkii. Päivällä, kun oli yli 30 astetta lämmintä, olivat hyttysetkin siestalla. Mutta illalla, kun metsässä kyykin kuvaamassa kukkia, iski verenhimoinen hyttysarmeija kimppuuni. Varsinkin nilkkoihin. Kuvista oli vaikeaa saada tarkkoja niiden häiritessä ja kiusatessa, mutta en lähtenyt hakemaan pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa.

Sananjalat ovat kallion päällä kätkeneet alleen potkuni. Oli vaikeaa löytää sitä ainoaa kohtaa, josta jyrkästä rinteestä pääsee alas. Sananjalat eivät kuki, eivät vaikka on Juhannus. Se ihme jäi tänäkin vuonna näkemättä ja ikuinen onni ja toiveiden täyttymys jäivät saamatta.

Maariankämmekät kuuluvat juhannuskukkiin. Niitä oli runsaasti alhaalla notkossa.

Sarojen seassa kukki ahomatara.

Ja kallion päällä heinätähtimö.

Oravanmarja ja metsätähti ovat jo kukkineet, nyt kukkii puolukka.

Suon viereisestä metsästä löytyi isotalvikkeja.

Suon reunalla näytti siltä kuin maassa olisi valkoisia tähtiä. Meni aikaa, ennen kuin sain selville kasvin nimen, tarvittiin Harrastajan kuvakasviota vuodelta 1969. Kyseessä on tähtitalvikki, (Moneses uniflora), se ei mökin seuduilla ole kovin yleinen ja minullekin aivan uusi tuttavuus.

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Jotain uutta vierastalossa

Oli aika siivota vierastalon ovia. Ulko-oven pintaan oli kertynyt harmaa likakerros. Yritin pestä sitä pois. Ovi kaipaa kohta uutta maalia. Kesäkoristeeseen joutaa tuoksuvadelman kukka.

Olin pitkään suunnitellut vierastalon parvekkeen oven maalaamista. Ovesta oli melkein kaikki lakka lähtenyt ja sen alta paljastunut puu alkoi jo harmaantua. Alkoi taas olla helteistä ja maalaus oli sopivan kevyttä työtä. Ovessa ei parvekkeen puolella ollut mitään vedintä. Ovi jää usein tiukasti kiinni, sen avaamiseksi sitä joutuu vetämään alalaidasta. Varastoistani löytyi kolkutin, jonka laitoin oveen. Sillä pysyy vetämään oven auki tai sitten kolkuttamalla hälyttämään jonkun sisäpuolelta apuun. Kolkutin on virolaista työtä.

Nyt huomaa epäsuhdan kun ulko-ovi ei olekaan keskellä rakennusta niin kuin parvekkeen ovi. Kestettävä on tämä epäsymmetrisyys.

Varsinainen uutuus ei ollut maali, vaan vierastalon edustalla olevien kasvien kukkiminen. Olen niitä kastellut kolme kesää ja olen miettinyt, mitähän kasveja ne ovat. Toinen on juuri sitä, mitä toivoin eli sininen kurjenmiekka, ilmeisesti saksankurjenmiekka. Edustalle laittamani isot mehitähdet eivät selvinneet talvesta, pienetkään eivät leviä, mutta kaukasianmaksaruoho viihtyy hyvin.

Tänä kesänä, jolloin kaikki kasvaa valtavasti, kukan varsi kasvoi niin pitkäksi, että raskaat kukat kaatoivat sen. Nyt kukinta on jo ohi, mutta toisella puolella odotellaan vielä, onko kukka samanlainen.

Pöydällä on kimppu kukkia, jotka otin talteen kitkennässä.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Kesäkuun tuoksuja

Voimakas pihlajankukkien tuoksu tulee vastaan pihalla. Pihlajat kukkivat tänä vuonna todella runsaasti. Kasvihuoneen takana säästämäni puu on kukassa, lisää kukkivia pihlajia on aitan päädyssä ja sen takana, mökkitien varressa sekä metsässä. On kuin oksille olisi suihkutettu jotain vaahtoa.

Tänä vuonna pihlajankukkia oli helppo saada maljakoihinkin, ei tarvinnut kurkotella tai hakea tikkaita. Laitoin niitä vierastaloon, mökissä tuoksu voisi olla liian voimakas.

Syreenin kukkien tuoksu on hienostuneempi. Vanhat pensaat kukkivat edelleen. Suunnitelmissa on niiden uudistaminen. Vain yhden, mökin takana, kasvihuoneen vieressä olleen ränsistyneen pernsaan leikkasin kokonaan pois. Uusia vesoja nousee maasta, saa nähdä millainen pensaasta tulee.

Pihan laidoilla ja metsässä tuoksuvat kielot.

Suolla on omat tuoksuvat kukkansa. On hyvä muistaa, että suopursutkin kukkivat jo kesäkuun alussa.

Taustalla kukkivat puolukat. Hyvä, että niiden kukinta-aikaan ei enää ole ollut yöpakkasia.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Sukuvika

Etsin alustaa kukkaruukulle ja ajattelin ottaa toisen peltilautasista käyttöön. Mutta ei tämä olekaan mitä tahansa peltiä, takana on hopean merkit. Ja kyseessä on palkinto peräti kansainvälisessä maatalousnäyttelyssä. Palkinnon saamisen aikaan lehmien piti tuottaa paljon ja rasvaista maitoa. Tämän vadin äiti halusi jättää minulle perinnöksi, koska olin kuulemma hoitanut palkinnon saanutta lehmää.

Kasvoin maalaistalossa. Lehmien lisäksi oli hevosia, sikoja, lampaita ja vapaana juoksevia kanoja. Elanto tuli maasta, metsästä ja eläimistä. Niitä kunnioitettiin ja niistä pidettiin huolta. Emon hylkäämät karitsat ruokittiin tuttipullolla ja sikojen porsinnan aikaan äiti valvoi yökaudet. Kuvassa lampaat leikkaavat kotitilan pihanurmikkoa.

Sukuni talo löytyi jo vuoden 1540 veroluettelosta. Nälkävuosien jälkeen se menetti perintöoikeutensa maksamattomien verojen vuoksi ja jäi autioksi. Viljeltynä oman sukuni hallussa tila on ollut vuodesta 1699. Pitkä viljelijäsukutausta velvoittaa, ei siis ole ihme, että minullakin on tarve kasvattaa jotain.

Elämä maalaistalossa oli yksinkertaista, mutta turvallista. Suuri osa ruuasta oli omaa tuotantoa. Kun saatiin mukavuuksia, kylpyhuone ja WC sisälle, laitteita ja koneita, niistä iloittiin, ne helpottivat elämää ja työtä. Kunnioitan ja arvostan niitä, jotka jaksavat viljellä tässä maassa ja tukea Suomen omavaraisuutta. Viljelyn jatkaminen ei ollut minun osani, mutta kaipaan monia asoita, kuten hernepeltoa, jossa saimme syödä herneitä niin paljon kuin jaksoimme tai porkkanamaalta napattua pientä makeaa porkkanaa. Sokerijuurikkaan harvennusta tai navetan takana ollutta ulkohuussia en ikävöi.

Suuntanaomavaraisuus-bloggaajien kesäkuun kirjoitusten aiheena on asian ydin eli omavaraisuus, mitä se itse kullekin merkitsee. Lisätietoja kirjoitussarjasta löytyy osoitteesta https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuussarja/. Ryhmää ideoivat ja kokoavat Satu (https://tsajut.fi) ja Heikki (https://korkeala.fi).

Itse olen omavarainen lähinnä vain kukkien suhteen. Siihen, mitä muuta kasvatan, vaikuttavat ihmiset, joita vaihtelevaan ruokakuntaani kuuluu. On erilaisia allergioita. Ei tomaattia, ei omenaa, ei porkkanaa, ei herneitä... ja on ennakkoluuloja ja inhon kohteita kuten vihreä salaatti ja juusto. Kumma kyllä, pizzan päällä juusto kuitenkin maistuu. Pieni ystäväni maistaa rohkeasti mitä vaan. Mutta timjamin maistamisen jälkeen hän sanoi: Maija, tätä älä laita minun ruokaani. Ruohosipulia hän syö suoraan yrttilaatikostani. Kellarin tai vastaavan säilytyspaikan puuttuminen rajoittaa myös, mitä voin kasvattaa. Pakastin täyttyy yleensä marjoista ja mehusta. Viimeisiä marjoja, karpaloita, syödään nyt.

Kaikille käy peruna, kurkku, mansikat ja raparperi - piirakassa. Näitä ruokaongelmaisia on ruokinnassa yleensä vain silloin tällöin. Normaalisti ongelmana olen minä itse, koska en syö lihaa.

Haluan tukea paikallisia tuottajia. Ensimmäiset tomaatin taimet, tanskalaiset, sain lahjaksi, itse ostan suomalaisia ja mieluiten lähiseudulta. Ostin syksyllä paikallisella torilla myymässä olleelta puutarhurilta todella hyviä sipuleita ja päätin jo silloin, että hänen puutarhastaan haen tämän vuoden taimet. Matkaa mutkaista ja mäkissä tietä pitkin oli lähes 10 kilometriä, mutta olipa upea puutarha ja ystävällinen palvelu.

Tässä on käynnissä Suomi-Tanska maaottelu. Tomaatit näyttävät olevan voitolla, keskellä oleva suomalainen kurkku häviöllä. Ennustaako tämä jalkapallon EM-kisojen ottelun tulosta? Tein lisää haketta katteeksi ja peittämään rumaa muovia. Puutarhalla näin myös, millaisia krassien taimien pitäisi olla. Omani ovat hentoja spagetteja. Ammattilaiset ovat ammattilaisia.

Omavaraisuuteni on lähinnä omatoimisuutta, pyrkimystä riippumattomuuteen. Yritän tehdä remonteista, kunnostus- ja muista töistä itse niin paljon kuin vaan pystyn. Pieni työkalupakki on sisällä valmiina, lisää työkaluja on varastossa. Käsillä pitää nopeasti olla ainakin mitta, vasara ja ruuvimeisseli.