Metsä on tuntunut oudon hiljaiselta. Ei lintujen ääniä, eikä jälkiä maassa, vain ruokintapaikalla käy muutama tiainen ja tikka.
Mieleni tekisi liikkua metsässä talvellakin, mutta nyt sielläkin on niin paljon pehmeää, upottavaa lunta, että liikkuminen on vaikeaa.
Olin käymässä mökkipaikkakunnan keskuksessa ja hetken mielijohteesta menin sen ainoaan urheilutarvikekauppaan ja sanoin, että tarvitsen lumikengät. Niitä oli tasan yhtä mallia ja niitäkin vain kaksi paria. Myyjä vaikutti todella iloiselta kun sai toisen niistä myytyä minulle. Ostin lisäksi sauvat. Vaikka erilaisia sauvoja löytyisi varastosta.
Meni tovi opetella eri nippelien toimintaa. Miten jalkineen päällä olevat pidikkeet säädetään, miten jalkine kiinnitetään lautaan. Sain lumikengät pysymään jaloissani ja pääsin koekierrokselle.
Eivät nämä lumikengät toimi ainakaan tällaisella kelillä. Kun kenkä painui lumeen, lumi työntyi sen päälle ja teki sen nostamisen raskaaksi.
Teen dokumenttia metsästäni, sillä aion kokeilla, saisinko sen suojeltua. Tarvitsisin valokuvia, mutta nyt täytyy tyytyä vanhoihin tai tieltä ja pihalta otettuihin kuviin. En missään nimessä halua metsästäni hakkuualuetta. Naapurin entinen metsä on aavemainen kun kuu nousee sen ylle.
On metsässä elämää talvellakin. Pihalle oli ilmestynyt ensimmäiset jänöjussin jäljet.
Lähdin lumessa rämpien tutkimaan, olisiko metsässä lisää jälkiä. Olihan niitä ja runsaasti. Siellä on syötävää, kaatunut lehtipuu on kaluttu paljaaksi.
Rusakot taisivat vaan olla joululomalla, sillä nyt jälkiä on jo paljon tiellä ja pihalla. Oli niitä omenapuidenkin luona, vaikka luulisi eläinten jo tietävän, että niistä on jo kaikki syötäväksi kelpaava edellisinä talvina syöty.
Tikan naputusta metsästä välillä kuuluu, mäellä on sille mieluisia pystyyn kuolleita mäntyjä. Tikka taitaa olla tämän ihmeellisen kaivauksenkin tekijä. Pieni lintu on tehnyt paljon työtä. Lapanen maassa antaa kuvan mittakaavasta.
