Pääsiäisen aikaan

Joskus kai kuvittelin, että jotain valmistuisi pääsiäiseksi. Mutta vain isommassa kamarissa on tapahtunut jotain. Tuvassa lattialistoja on edelleen puusohvalla, jääkaappi ja sähköliesi  puuttuvat  ja keittiökalusteet on asentamatta. Halusin kuitenkin jotain pääsiäiseen liittyvää mökkiini.

Verhotangot ja verhot puuttuvat, matot puuttuvat, mutta hyasintit kukkivat.

Vanhan peililipaston edelliset omistajat jättivät mökille. Sen peili on himmentynyt ja siinä on kolhuja, mutta ihastuin siihen.

Maalatut puumunat ovat muistoja ajasta, jolloin ortodoksiystävien kanssa vietettiin pääsiäistä yhdessä.

 

Sunnuntaina oli upea päivä, lämpöä oli 5 astetta ja aurinko paistoi. Pystyin puhdistamaan
tuvan ulko-oven ulkopuoleltakin. Yritin myös puhdistaa hirsiseinää. Siinä riittää vielä työtä. Mutta pakkaset palasivat, tiistaina mittarissa - 15 astetta.

Kaivoin varastosta vanhan koristeen oveen. Tiput ovat kirjaimellisesti saaneet siipeensä.

Valon voimaa

Auringon paisteessa on jo voimaa, se sulattaa teiden varsia ja lunta katoilta. Mutta valo teki ihmeitä myös mökissäni. Sähkömies ehti viimein tekemään asennustöitä ja sain valaisimia toimimaan. Vielä osa niistä etsii paikkojaan, mutta tunnelmaa ne jo toivat. Mökki muuttui paljon kodikkaammaksi ja lämpimämmän tuntuiseksi.

Entisen tuvan kattovalaisin asettui hyvin uuteen paikkaansa ja ikkunanpielien kunnostaminen oli paljon hauskempaa hyvässä valossa.

 Herrahenkilöt nimesivät eteisen kattovalaisimet frisbeekiekoiksi. Ne ovat toki yläpuolelta mustia, mutta minä kävin hakemassa ne Domus Classicasta ja ne ovat hiukan arvokkaampia kuin muoviläpyskät. Enää ei tarvitse pimeässä hapuillen yrittää laittaa tuvan ovea lukkoon. 

Pienempään kamariin olin kauan etsinyt valaisinta. Liikkeistä ja netistä. Sitten tajusin, että mökkipaikkakunnallakin on valaisimia myyvä liike. Sieltä en heti sopivaa löytänyt, kunnes huomasin aivan erilaisen valaisimen kuin mitä olin etsinyt. Sen hinta oli alennettu ja ajattelin, ettei suurta vahinkoa tule, jos se ei sovikaan, mutta kyllä se kattoon asettui.

Lumia on peltikatoilta tullut alas jo useampaan kertaan. Viimeisestä ohuesta lumikerroksesta aurinko sulatti katon reunaan hienon jääpuikkoverhon. Nämä puikot ovat lämmittämättömissä rakennuksissa, eivät onneksi merkkejä lämpövuodoista, vaan kevään lähestymisestä.

Jotain keltaista

 Keltainen väri ei ole suosikkejani. Ei ainakaan sisustuksessa. Kasveistakin keltaisesta mieleeni tulevat lähinnä voikukat, jotka nypin pihaltani pois mahdollisimman tarkkaan.
Pakkaset helpottivat sen verran, että uskaltauduin maalaamaan loputkin tuvan lattialaudoista harmaiksi ja sain siitä kaiken keltaisen värin peittoon. Lämpöpatterit ja puhallin työnsivät kuumaa ilmaa tupaan, mutta yritin olla ajattelematta sähkölaskua. Lattian tasossa ei muuten olisi ollut montaa lämpöastetta. Jotain keltaista tupaan kuitenkin jäi. Olin ostanut entiselle mökille vaaleankeltaisen posliinisen keittiökellon. Kotikaupunginosan nettikirppikseltä löysin sille kaveriksi vanhan keittiövaa'an. Sen malli oli erikoinen ja hauskan pullea.

Tämä on Inca-Super kotitalousvaaka. Sen valmistaja on sveitsiläinen Injecta AG ja valmistusvuosi noin 1960. Vaaka pääsi emännänkaapin päälle. Koristellut munat odottavat siellä pääsiäistä.

Kellolle löytyi paikka ulko-oven päältä. Siellä olikin valmiiksi nauloja, joissa edelliset sisustajat olivat pitäneet perinteisiä hevosenkenkiä.

Kellon on valmistanut Diehl, saksalainen jo vuonna1900 perustettu tehdas, joka aloitti kellojen valmistuksen 1947. Kelloni onkin ilmeisesti 1950-luvulta. Se ei ole alkuperäisessä kunnossa, vaan se on muutettu käymään paristoilla ja kellotapulin päälle kuuluva lasi puuttuu.

Sähköjohdot on laitettu hirsiseinään puretun levykaton mukaan. Sen alta paljastuivat katon hirret, joiden välit paneloitiin. Tupaan tuli lisää korkeutta, mutta sähköjohdoille pitää tehdä jotain. On liian suuri työ siirtää kaikkia johtoja ylöspäin. Olenkin ajatellut maalata johdot ruskeiksi.

Olen iloinnut siitä, että saataville on keväälläkin tullut hyasintteja. Löysin torilta ensimmäiset. Mutta nämä ovat kuulemma keltaisia, pääsiäistä varten kehitettyjä. Kauniimmillaan siis näin.

Kevään valmistelua

Kun aamulla oli enää 10 astetta pakkasta, tuntui, että kevät voi tulla. Ja jopa nopeasti. Ja niin alkoi valmistautuminen siihen.  Siirsin kukkapöydän varastosta eteiseen odottamaan pelargonioita tai tomaatteja tai molempia. Niitä ei vielä ole, mutta kastelukannut ovat jo valmiusasemissa. Ja kukkateline sopi juuri siihen paikkaan, johon sen olin suunnitellut.

Pikkuisen kaapin ostin joskus antiikkiliikkeen halpislaatikosta. Se oli maalattu punertavan ruskealla maalilla. Mutta kun tarkemmin sitä tutki, maalin läpi näkyivät alla olevien kukkakuvioiden muodot. En saanut niitä ehjinä esiin, mutta yritin entisöidä kukat. Hyllyn koukkuihin voi ripustaa puutarhavälineitä. Kun niitä varastoista alkaa löytyä. Takana olevan, levytyksen alta paljastuneen mökin ulkoseinän hirret jätän näkyviin. Ilmojen lämmettyä ne on vaan pestävä ja sieinästä on nypinttävä pois joukko nauloja.

Ruukkujakin on jo valmiina odottamassa.

Siemenpusseja on alkanut kertyä.. Sen enempää suunnittelematta. Sattumalta poikkesin kaupungissa kirpputorille, kun sellainen matkan varrelta löytyi. Ja mukaani lähti sikarilaatikko, joka on juuri sopivan kokoinen siemenpussien säylyttämiseen. Ei enää käsintehtyjä nigaragualaisia sikaareja, vaan ketoneilikkaa, puistolemmikkiä, ruiskukkaa, harjaneilikkaa ja pensaskrassia.

Ensimmäiset puistolemmikit on nyt kylvety, sillä haluan niitä kukkimaan pihalle jo ensi kesänä.

Kotilieden sisustusohjeita

Olen joskus ostanut vanhan Kotiliesi-lehden. Varmaankin Martta Wendelinin piirtämän kauniin kannen huokuttelemana. Mutta vuoden 1949 Kotiliesi antaa myös sisustusneuvoja. Jutun otsikko on Pirtti, maalaiskodin viihtyisä keskus. Ja sen mukaan pienviljelijän kotiin sopii vielä nytkin tupakeittiö. No, sellaista minäkin juuri kasaan Ikean palikoista. Lehden mukaan tukeva pöytä ja penkit sekä yksinkertaiset tuolit sopivat pirttiin. Vanha keinutuoli kunnostetaan mukavaksi istuinpaikaksi. Vanha kaappikello ja perintöarkku ovat aarteita, joita hellien säilytetään vielä seuraavia sukupolvia varten. Keinutuolin lisäksi minulla on myös perintöarkku.

Oma perintöarkkuni on äitini kapiokirstu. Oletan, että se on valmistettu Kakolan pahamaineisessa vankilassa. Hienoja taiteilijoita siellä on ollut. Arkun saa lukkoon kauniilla avaimella ja taisi se lukossa ollakin äidin salaisuuksia suojana.

Äiti yritti varjella arkkua ja meitä lapsia kiellettiin istumasta sen päälle. Mutta vuosikymmenien myötä kirstu on saanut kolhuja ja maalia on pahasti rapissut pois.

Mielestäni aina puhuttiin, että arkun saa toinen siskoni. Mutta kun vanhempien kuoltua kävimme läpi tavaroita, ei hän sitä huolinutkaan. Riemuissani ilmoitin, että minulle se kyllä kelpaa. En aio yrittää korjailla arkkua. Se saa olla sellainen kuin on. Ja toivottavasti joku seuraavista sukupolvista sen aikanaan huolii.

Arkku on jo löytänyt paikkansa ja se saa pysyäkin leivinuunin edessä. Joutuu se vielä siirtymään siksi aikaa kun listat laitetaan muurin eteen. Keinutuoli on vielä väärässä paikassa. Tilaavievänä kapineena se on ollut koko ajan remontin tiellä. Mutta hyvä siihen on välillä istahtaa.