Melkein kesä

 Olin pari lämmintä kevätpäivää kotona etelärannikolla ja ihastelin kun koivut olivat jo hiirenkorvalla ja tulppaanit kukkivat. Kun palasin maalle, oli mannerilmasto mökkipaikkakunnalla kirinyt eron keväässä kiinni. Nyt maallakin on melkein kesä.

Vaahtera kukkii ihan pian ja koivut vihertävät. Yksi vanhoista koivuista on myöhemmässä kuin muut ja se taitaa olla tiensä päässä.

Tulppaanini tuskin kuitenkaan kukkivat tänä vuonna, jänikset olivat niitä jo käyneet maistelemassa. Kruunuvuokoista oli jäljellä vain varrenpätkiä. Nyt onkin puutarhurin totuuden hetki. Jospa myöntäisin, ettei hienouksia mökkipihassa kannata kokeilla. Istuttamistani iiriksistä ei näy merkkiäkään eikä kirjopikarililjoistakaan näytä tulevan mitään. Mutta skillat voivat hyvin. Sekä lahjaksi saadut että itse istutetut.

Kukkapenkin narsissit ovat kasvaneet liian tiheäksi kasvustoksi eivätkä ne kuki. Ne on myöhemmin jaettava. Pikkunarsisseja on runsaasti ja yksittäisiä isoja, mutta valkoisten narsissieni kukintaa odotan vielä.

Jossain olen kuitenkin onnistunut. Valkovuokot ovat sittenkin selvinneet viime kesän kuivuudesta ja nyt niitä kukkii monta. Valkovuokoista on minulle muodostunut lähes pakkomielle. Mielestäni ne kuuluvat kevääseen, muttei niitä luontaisesti mökkipaikkakunnan korkeudella kasva. Syksyllä istuttamani uudet juurakot ovat myös osittain onnistuneet.

Pääsiäisenä

Pääsiäisen aika kului enimmäkseen ulkoilmassa pihatöissä upeaa kevään etenemistä ihaillen. Otin sentään esiin munakupit ja keräsin niihin ja pieniin maljakoihin kukkia, en munia.

Pihalle nousseet krookukset ihmetyttivät ja ihastuttivat tänäkin keväänä. Pihalla on alueita, joille en uskalla mennä, koska krookuksia on joka puolella. Jätän niiden alueen myös haravoimatta. Toki yksittäisiä kukkia löytää laajalta alueelta yllättävistä paikoista.

Myös perhoset pitävät krookuksista.

Tämä onkin ollut oikea perhoskevät. Sitruunaperhosten lisäksi olen nähnyt kaaliperhosia ja suruvaippoja.

Väriä vierastaloon

Tekee pienen aikamatkan, kun kulkee pihan poikki melkein 100-vuotiaasta hirsimökistä navetasta kasarihengessä remontoituun vierastaloon. Vein sinne hiukan pääsiäistunnelmaakin, vaikkei sinne vielä vieraita tulekaan. Tyynyn on minulle tehnyt yksi ystävä ja vanha matkaradio on yksi niistä tavaroista, joiden jäämisestä minulle edellisiltä omistajilta olen iloinen. Se toimii jotenkuten, viekin sen huoltoon.

Remonteista jääneiden maalien ja kittien ym. säilytys on ongelmallista, koska niitä pitää säilyttää lämpimässä tilassa. Realismia tietysti olisi viedä ne heti ongelmajätekeräykseen, koska muutaman vuoden kuluttua suurin osa niistä sinne kuitenkin päätyy. Säilytän näitä materiaaleja vierastalossa, jossa talvellakin on pieni peruslämpö. Tuvasta löytynyt vanha puuarkku on hyvä säilytyspaikka, mutta se oli vaan niin ruma. Vanhan vihreän maalin päälle oli sivuihin vedetty vaaleaa kiiltävää maalia, joka hilseili pois. Kannessa oli kolmea eri vihreää sävyä ja kulmasta sen pinnasta puuttui iso pala vaneria. Kun kerran taas satoi lunta, ryhdyin kunnostamaan arkkua. Raaputin vaalean maalin pois ja sainkin päähäni, että jätän pinnan maalaamatta. On se ainakin vanhan näköinen. Maalien lisäksi muratit ovat talvehtineet vierastalossa. Muratit lähtevät kohta ulos ja sen jälkeen vierastalossa alkaa taimien kasvatus.

 

Kannen kulman paikkasin lakkakitillä. Ja maalaisin sen kalkkimaalilla rennosti niin, että vanhaa pintaa näkyy. Hioin vielä reunoja kuluneen näköiseksi. Rautakaupasta löytyi kalkkimaali, jonka sävy on lähellä vanhaa vihreää. Arkun seuraksi toin hiukan lisää vihreää vierastaloon. Syreenin silmut kasvavat viileässä hitaasti.

Väriä löytyi vierastalon ulkopuoleltakin, aivan yllättävään paikkaa sen edessä aukeni kevään ensimmäinen krookus. 

Kasvukausi alkoi

Aloin jo hermostua, kun lumet sulavat niin hitaasti. Ripottelin kaikki löytämäni tuhkat mökin eteläpuolen kukkapenkkiin, jolle varsinaisten lumien päälle tulivat vielä lumet peltikatolta. Tuhkan oli tarkoitus sulattaa lunta kun aurinko tarttuisi siihen, mutta sen päälle tulikin sitten yhtenä yönä vajaa 10 senttiä uutta lunta. Päätin avustaa luontoäitiä. Jouluruusut sain esiin kaatamalla kastelukannukaupalla vettä niiden päällä olevan jään ja siihen juuttuneiden havujen päälle. Ja heti vapauduttuaan ne avasivat kukkansa.

Olen miettinyt, miten turhaantuneita lumikellot ovat, kun olisi niiden aika kukkia, mutta päällä on 20-30 senttiä lunta. Missä lumikerros on ohuempi, niitä onkin puskenut esiin. Lapioin varovasti lunta pois, ja siellä niitä on lisää, lumen alla, valmiina kukkimaan. Lumitöitä ei joka vuosi olekaan huhtikuussa.

Lapioin lunta pois kukkapenkinkin päältä eikä sitten mennytkään kuin pari päivää, kun narsissin alut nousivat maasta. Ainakin osa sormustinkukistakin on selvinnyt talvesta.

Krookuksenalkujakin näkyy jo lumettomilla paikoilla. Kevätesikot näyttivät aloittavan kasvuaan, mutta sitten ne olikin tuhottu. Jänikset ovat oppineet ruokailemaan pihallani ja nyt sitten kaikki kelpaa. Vierastalon edustan kukkapenkissä ei ollut vielä muuta elävää kuin kohmeinen, häntänsä menettänyt sisilisko.

Sisällä ensimmäiset kylvökset, ruiskaunokit, ovat jo itäneet.

Risusavotta

Tuli taas mieleen Jorma Eton runo Suomalainen mies. Vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata... Samaan tyyliin sähkömies jätti tulematta silloin kun oli sovittu ja nyt puunkaatomies tuli monta viikkoa aikaisemmin kuin mistä olimme puhuneet. Yhtenä lauantaina olin menossa mökille. Tienristeystä lähestyessä kuulin pahaenteistä moottorisahan ääntä. Ja kohta näkyi oranssi suojakypärä ja -liivi. Mies oli katkomassa kylätien yli kaatuneen kuusen runkoa. Yritin hänelle jotain huutaa, mutta työn touhussa ja moottorisahan melussa hän ei mitään kuullut. Kävin ylhäällä pihalla katsomassa ja siellä oli jo työt tehty. Palasin alas ja kerroin olevani se, kenen työstä on kysymys. Teki mieli sanoa, että puut olisi muutenkin voinut kaataa, mutta en uskaltanut. Minun mielipiteelläni ei ollut merkitys eikä sitä kysytty.

Yksi koivu oli kaadettu pihalleni tulevan tien yli ja sen latva oli tehnyt pahaa jälkeä kuusikkoon. Luulin, että saunan takakulman koivut kaadettaisiin metsän suuntaan. Mutta toinen makasi pilkottuna pihalla lipputankoa kohti. No, omenapuut sentään oli säästetty.

Vähitellen alkaa syntyä puupölkkypinoja, risu- ja rankakasoja.

Muutama ylipitkä viikonloppu ja siinä ne ovat. viksin vonksin pinoissa.

Ja mikä kaikista parasta, puuvajaan alkaa kertyä kunnollisia koivuklapeja kuivumaan. Olen halkonut pienempiä pölkkyjä kirveellä.

Jäniksille on ollut herkkupäivät. Niillä on papanoista päätellen ollut ihan leiri metsää kaadetun koivun latvan tietämillä ja ne ovat tuhonneet parhaat oksat. Etsin jo risutyöohjeita, mutta turhaan. Sain sentään risusydämen tehtyä. Ensimmäinen luuta on aika avuton. Minä olen lapsena nähnyt, miten luuta sidotaan oikein, mutta tämä on kaukana siitä.