Oma tupani ja tonttini on nyt korkealla mäellä metsän keskellä. Hämeessä se on edelleen, ei enää kivikkoisella tontilla humuksen tummaksi värjäämän joen varrella, jossa oma leikkimökkini ja puuhamaani ennen sijaitsi. Vanha mökki, rantasauna ja 3000 neliötä maata vaihtuivat suureen metsään ja pientilan pihapiiriin. Tarkkailen edelleen luontoa, yritän saada kasveja kasvamaan ja kunnostelen paikkoja.
perjantai 29. elokuuta 2025
Siistejä sisätöitä
perjantai 22. elokuuta 2025
Kesä on jo pitkällä
Oli niin kesäistä, aurinkoista ja lämmintä, ettei ajan kulumista huomannut. Havahduin yhtäkkiä, että elokuun on jo yli puolivälin. Tähän aikaan yleensä kerään ja kuivaan luonnonkukkia. Nyt niiden kukinta on jo loppu tai loppumaisillaan. Eipä hätää, sillä olkikukkia riittää koristeihin. Vanhoja tuttuja, pietaryrttiä ja siankärsämöä sentään löytyi. Laitoin niitä tällä kertaa kranssiin kuivumaan.
Lämpimät värisävyt luonnossa kertovat syksyn lähenemisestä. Kypsyvä ohra viljapelloilla, pihlajan marjojen punertuminen
ja elokuun pikkuaurinkojen, kultapallojen keltaisuus. Sateet kaatoivat taas niitä ja maassa makaavista varsista oli ihan pakko kerätä kukkia.
perjantai 15. elokuuta 2025
Marjat talteen
Naapuri, joka poimii marjoja myyntiin, suostui myymään mustikoita niin paljon, ettei niitä itse enää tarvitse poimia. Joku oli valittanut hänelle, että mustikat ovat mauttomia. Sateet paisuttivat marjoja ja maku laimentui, mutta ei se poimijan syy ole. Muut marjat alkoivatkin kypsyä. Punaisia viinimarjoja rastaat olivat jo käyneet poimimassa nokkiinsa.
perjantai 8. elokuuta 2025
Ilonaiheita
Toiveeni mukaisesti humala ja villiviini ovat verhoilleet ison koivun kannon suurelta osin. Piti ihan tarkistaa, mutta tasan kaksi vuotta koivun kaatamisesta vasta on.
Pienet sisiliskot viihtyivät versojen alla. Suoraa runkoa pitkin ylöspäin kasvaneille villiviinin versoille tuli ongelma, kun kanto loppui. Viisas mies lohkaisi, että osta heliumilmapallo ja laita villiviini kasvamaan sen narua pitkin. Taivutin oksat varovasti kasvamaan kaarelle ja ne jatkoivat alaspäin.
Olkikukkien kasvatus onnistui tänä vuonna. Kylvin ne syksyllä ja kylvös oli talven kasvihuoneessa. Siemenet itivät hyvin ja onnistuin koulimaan taimet ja ne pitivät paikasta lipputangon ympärillä, johon ne istutin. Tiedän, että kuivakukat pitäisi poimia nuppuisina, mutta annoin kukkien kukkia.
Nyt ensimmäiset ovat jo kuistilla kuivumassa.
Sinisarjat kukkivat ruukuissaan tänäkin vuonna kasvihuoneen edessä. Niiden kukissa on sinistä, joka on se juuri oikea sävy. Minulla oli sen värinen jakkupuku, jota käytin paljon.
Toinen sininen kukka, joka ilahduttaa minua, on ukonhattu. Se on varmasti talon alkuperäistä kantaa, muttei se ole muutamaan vuoteen kukkinut. Nytkin kukinta on vaatimatonta, mutta toivottavasti kasvi vahvistuu ja leviää. Talon ensimmäisellä emännällä oli käytettävissään kunnon lannoitteita navetasta ja kanalasta. Nyt paikka on liian kuiva ja köyhä. Siirrän kokeeksi yhden pienen taimen syksyllä parempaan paikkaan.
perjantai 1. elokuuta 2025
Mustikkametsässä
Paahteinen sää jatkui ja jatkui. Lähdin etsimään metsästä vilpoisuutta ja mustikoita. Tänä vuonna mökin viereisellä mäellä niitä on, pitkät varvut taipuvat marjojen painosta.