Tämä sammakko oli varmasti kuullut saman jutun, että jos sitä suutelee, siitä tulee prinssi. Se meni minua piiloon, pisti päänsä pensaaseen. Eihän se prinssien elämä nykyään mitään herkkua ole, ei ainakaan Englannissa. Enkä minä nyt sentään sammakon takapuolta ryhtynyt suutelemaan. Seuraavaksi tapasin pienen sammakon, joka pakeni nopeasti ja jutun todenperäisyys jäi todistamatta.
Minulle on jäänyt mieleen ohje, että joulukaktuksen pitää kärsiä että se kukkisi. Kaktukseni, on se joulu- tai marraskuunkaktus, oli edellisen kesän sisällä eikä se tehnyt yhtäkään nuppua. Nyt vein sen kesäksi ulos kasvihuoneen eteen ja se oli todella kärsineen näköinen. Mutta kun se oli ollut sisällä pari viikkoa, ilmestyi siihen nuppuja. Siis, kärsimyksen kautta kukkaan.
Talvella en löytänyt toisia merinovillasukkahousujani ja nehän ovat ehdottoman tärkeät talven pakkasen torjunnassa. Etsin ja etsin, turhaan. Nyt kesällä hävisivät yhdeltä yhteistyökumppanilta saamani villasukat. Suhde sukkien antajaan oli kaikkea muuta kuin hyvä ja minusta oli hauskaa työntää yrityksen logoilla merkityillä sukilla verhotut jalkani ei niin raikkaisiin kumisaappaisiini. Nämä häviämistemput toivat mieleeni, miten ollessani lapsi selitettiin, että hävinneet lelut ja muut tavarat päätyivät lattian alle muistaakseni hiirten valtakuntaan, missä ne käyttivät tavaroita omiin tarpeisiinsa.
Nykyään tavaroita vievät kuulemma haltijat, pienet tontut. Ja ilmeisesti pitäisi huoneesta lähtiessä koputtaa kolme kertaa ja sanoa: tontut, palauttakaa tavarani. Ja seuraavan kerran huoneeseen mennessä tavarat olisivat siellä. Mutta sekin juttu jäi kokeilematta. Sukkia etsiessäni, penkoessani kaikki mahdolliset paikat, löysin äidin kutomat sukat ja ne korvaavat hyvin ne kadonneet.
Kaikenlaisia juttuja ja uskomuksia on, mutta totta on se, että kesän jälkeen on tullut syksy.
