Pakkaspäivien puuhia

Saunan pukuhuoneen seinällä oli edellisten omistajien jäljiltä laatikoilla varustettu peili, joka oli epämääräisen näköinen, sen harmaanruskea kulahtanut väri oli aika vastenmielinen. Pyöreä peili oli sentään ehjä eikä harmaus ollut hometta. En heittänyt peiliä pois, vaan vein sen varastoon. Odottamaan, josko sille jotain voisi tehdä. Ajattelin aluksi, että vedän sen pintaan mustan petsin ja palautan sen pukuhuoneeseen. Mutta kun tutkin sen pintaa, en saanut selvää, millä se on käsitelty ja päädyin kalkkimaalin, joka tarttuu melkein mihin vaan. Valtasin kovien pakkasten aikaan naapurin autotallin verstaakseni ja aloitin maalaamisen. 

Kolme kerrosta kalkkimaalia tarvittiin. Alkuperäinen materiaali on jotain levyä ja vaneria. Maali lähti raaputtamalla ja hiomalla helposti pois.

Sijoitin peilin aluksi pienempään kamariin, mutta se on oikeastaan pöydälle liian iso ja se siirtyy myöhemmin muualla, vierastaloon tai aittaan, kun saan sen kunnostettua. Peili ei ole antiikkia eikä arvokas, ennemminkin se voisi olla kansakoulun veistotuntien tuotos. Otin hiukan tummaa pintaa esiin niin kuin kalkkimaalarit yleensä tekevät. Mutta ei tätä antiikiksi vieläkään usko.

Hyasintit ovat viihtyneet hyvin viileässä mökissäni. Nyt niiden aika alkaa olla ohi.

Siirsin 50-luvun pöytävalaisimen muualle ja toin tänne vanhan valaisimen. Sen alkuperäinen kangasvarjostin oli niin huonossa kunnossa, että korvasin sen varastosta löytyneellä lasisella.

Lumi peitti maan

Maalla olen jo tottunut siihen, että lunta tulee joka päivä, ainakin hiukan. Mutta yllättäen kotikulmillekin oli tullut paksu valkoinen lumipeite. Ainakin joksikin aikaa. Kaupungin lumi muuttuu nopeasti ruskeaksi loskaksi. Äidinrakkauden emohirvi on saanut kaulaliinan, ettei se vilustu.

Mökille mennessä ensimmäisenä tehtävänä on ollut tarttuminen harjaan ja portaiden puhdistus lumesta. Onneksi ei sentään sähkökatkoja ole ollut. Sisällä ensimmäinen tehtävä on kokeilla, syttyvätkö valot.

Puuvajan edessä ei harja enää kohta riitä, kun lumet putoavat katolta. Ulkorakennusten korjauksessa ja kunnostuksessa tulee riittämään työtä moneksi vuodeksi.

Mökille johtavasta tiestä kolasin ensin molemmat puolet, sitten vaan toisen puolen, jotta kävellen pääsi ylös. Lopulta oli kutsuttava traktori ja linko paikalle. Sitten jatkoin taas kolaamista. Ja lunta tulee koko ajan lisää.

Paksun lumikerroksen alla kasvit ovat suojassa. Mutta syreenipensaat lumi on taivuttanut maahan. Niistä ja omenapuista olen jo ravistellut lunta pois.

Suojaa on ollut sen verran, että vierastalon jyrkältä katolta lumet ovat jo lähteneet liikkelle. 

Kun lumentulo hellittää, pitää ottaa sukset esiin ja nauttia lumen hyvistä puolista.

Verhoja kuistille

Kuistin ikkunoissa on nyt verhoja. Oli suojailma ja kuistilla pystyi tekemään jotain. Tämä ratkaisu on vain tilapäisratkaisu, sillä tiedän, millaiset verhot oikeasti haluan. IKEAn kaihtimet saavat nyt toistaiseksi kelvata. Yllättävän kauan niiden ripustamiseen meni aikaa, kun kiinnityskoukkujen paikkoja piti vaihtaa etteivät ikkunanpuitteet halkeaisi. Kuistin toisen pään verhot saatiin kiinnitettyä, sitten alkoivat sormet palella. Nyt pystyn vertaamaan, onko tämä parempi ratkaisu kuin verhottomat ikkunat.

Myös eteläikkunan kukkalauta on uusi. Etsin rautakaupasta liimapuulevyä kukkalaudaksi. IKEAn kukkapöytä on liian matala, haluan kesän kukat ylemmäs ja valoon. Sopivaa levyä ei löytynyt, mutta löytyi valmis kukkalauta. Hiukan sitä kavennettiin ja vedin kalkkimaalin sen pintaan. Ja sen päälle varastosta löytynyttä vahaa, jonka purkin kyljessä luki läpikuultava. Sitä se oli, mutta ei väritöntä. Pinnasta tuli kellertävä ja jouduin vetämään vielä kerroksen valkoista kalkkimaalin senkin päälle. Kulutusta kestävä pientä täytyy tehdä myöhemmin.

Kävin kesän loppupuolella tutustumassa presidentti Svinhufvudin ja Ellen-rouvan kotiin Kotkaniemeen Luumäellä. Talon isolla kuistilla opas selosti talon historiaa ja minä katselin verhoja. Paikalliset martat olivat ne virkanneet Ellen Svinhufvudin mallin mukaan. Yhdessä talon kamareissa oli vielä  tallella Ellen-rouvan itsensäkin virkkaamat verhot.

Talossa oli paljon muitakin Ellenin tekemiä taidokkaita käsitöitä. Myynnissä oli myös pitsiverhojen virkkausmalli. Mutta minäkö virkkaisin! Ja vielä yli kuusi metriä. Mutta tavoite on asetettu. Joskus joku ehkä tekee minulle verhot. Siihen saakka IKEAn kaihtimet saavat kelvata. Ruuvit taidan vaihtaa tai maalata valkoisiksi.

Kukkapöytä löysi paikan kuistin toisesta päästä ja pikkuinen pyöreä pöytä siirtyi vierastaloon. Tuikut  ja humalankukinnot saavat vielä olla kuistilla kunnes ilmat lämpiävän.

Vuosi on vaihtunut

Syksyn kirja- ja postimerkkimessuilta löysin taas kortteja mäyräkoiran ystäville. Messuilla oli sama ruotsalainen myyjä kuin aiemminkin. Siksi uuden vuoden toivotus on ruotsiksi. Hänellä on upea kokoelma vanhoja kortteja. Onneksi hänen myyntitiskillään ei käynyt maksukortti. Mutta kaikki käteiset rahani sinne jäivät. Uusi vuosi on täynnä odotuksia ja suunnitelmia. Kevättä kohti mennään, vaikka vuoden 2019 ensimmäiset päivät kuluivatkin lumitöissä.

                                        

                      

                                                 

Mökiltä löytyy kaikenlaista. Niin kuin uuden vuoden tinahevosenkenkiä. Kaupasta näitä ei ilmeisesti enää saakkaan.

                                      

En voi väittää  pitäväni joulutähdistä. Joskus, kun sellaisen olen saanut, on se hyvin nopeasti tiputtanut lehtensä ja jäljelle on jäänyt vain kukinto varren päässä. Mutta kun marketissa oli joulutähtiä eurolla myynnissä, lähti yksi mukaani.

                                   

                                       

           Voihan sitä käyttää näin leikkokukkanakin.