torstai 19. kesäkuuta 2025

Juhannusta kohti

Oli aika siirtää pelargonit kuistille, mutta sitä ennen sen ikkunat oli pestävä. Ikkunanpesu ei ole suosikkipuuhiani. Enkä mökillä tee sitä joka vuosi. Nyt aloitin yhtenä sateisena päivänä kuistin sisäikkunoista. Ja pelargonit pääsivät sen ikkunalaudoille. Uusimmat niistä eivät ihan vielä kuki.


Kukkivat pelargonit jätin sisälle.

Seuraavana päivänä  pesin kuistin ikkunat ulkopuolelta. Palasina on norsukin syötävä. Jatkoin mökin muidenkin ikkunoiden pesemisellä, onhan tulossa Juhannus. Yhdeksi päiväksi hankin itselleni kaverin, lähinnä siksi, että jos tikkailta sattuisi putoamaan, olisi joku paikalla. Tikkaat kun pitää laittaa paikoilleen hiukan epäkäytännöllisesti, kun niitä ei voi laittaa kukkapenkkeihin. Apulainen pesi ikkunoita rivakasti ja kulki ronskisti pihallani välittämättä poluista. Vedin henkeä enkä huomauttanut asiasta. Hankalinta oli mökin ikkunoiden pielilautojen pesu, niissä oli mustia homepilkkuja.

Vielä puhtaat matot tuvan lattialle.

Ja sitten perinteinen seitsemän erilaisen luonnonkukan kimppu.

Juhanusruusu, vaikka ei omalta pihalta olekaan.

Ja mökki on valmiina Juhannukseen.

3 kommenttia:

  1. Touhulassakin ikkunoiden pesu on varsinainen taitolaji. Ensinnäkin lasit ovat sellaiset ohuet käsinpuhalletut (?) ja toisekseen ulkopuolelta pestessä pitää keikkua pitkisllä tikkailla epätasaisessa kaltevassa maastossa. Alkuvuosina tunnollisesti irroitin tuplat ja pesin kaikki välitkin , mutta nyt olen antanut myöten ja pesen vain sen minkä ilman suuria operaatiota saan tehtyä.
    Mutta kovin on kotoisaa ja kaunista mökissäsi ja kun on puhtaat matot lattialla ja kukkia maljakossa niin .....
    Ihanaa juhannusta Sinulle !

    VastaaPoista
  2. Juhlavaa tunnelmaa valmistelit. Talon ulkoseinä värityksineen näyttää niin tutulta; meillä on samat värit. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Ihana pieni juhannustarina! Hymyilytti tuo toteamuksesi "palasina on norsukin syötävä". Näinhän se on!
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista