keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Juhannustaikoja

Juhannuksena poimin seitsemän luonnonkukkaa Nuorena tyttönä tapasin kerätä juhannusyönä seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle. Siitä nuoresta miehestä, josta näkisin unta, tulisi aviomieheni. En kovin hyvin muista uniani, en ainakaan muista nähneeni miehistä unta eikä sellaista miestä sitten ole löytynytkään, jonka kanssa papin eteen olisi menty.



Liekö syy siinä, että kukat yhden perinteen mukaan olisi pitänyt kerätä seitsemältä eri niityltä. Kun tietää, miten paljon hyttysiä on juhannuksen aikaan liikkeellä, olisi seitsemän niityn etsimisestä seurannut sellainen paukamien määrä, että tuskin olisi yöllä yhtään pystynyt nukkumaan. Haasteellista tässä taiassa oli myös se, ettei sen jälkeen, kun oli kukat poiminut, olisi saanut enää puhua. Muista minua oli kiva härnätä.



Tapa on edelleen jatkunut ja huvikseni olen kukkia keräillyt. Tämän juhannuksen kimpussa on puna-apilaa, poimulehteä, niittyleinikkiä, harakankelloa, ojakellukkaa, hiirenvirnaa ja niittynätkelmää. Hyvänä kesänä, kuten nämä vuonna, tehtävän haasteellisuutta voi lisätä ja yrittää kerätä seitsemän valkoista kukkaa.



Tietolähteeni (Emännän tietokirja vuodelta 1930) mukaan juhannuksen nykyisistä viettotavoista on vanha taikojen teko luonnollisesti hävinnyt ja juhannusta vietetään keskikesän juhlana.



Saman kirjan mukaan pihamaalle ja asuinhuoneisiin tuotujen lehtipuiden, lehvien ja köynnösten ohella ovat juhannustulet olleet tämän juhlan pääasiallisimpia tunnusmerkkejä. Sateet mahdollistavat tämän tradition jatkumisen, vaikka muuten aurinkoinen juhannus olisikin parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti