Vanha verhotanko

Pienemmän kamarin ohut verhotanko notkui verhojen painosta. Olin ottanut käyttöön vanhan verhotangon, joka minulla oli valmiina, mutta ei se sopinutkaan kalastajalangasta virkattujen raskaiden verhojen kanssa. Olinkin jo pitkään katsellut netin tarjontaa, mutta yleensä vanhat messinkiset verhotangot olivat liian pitkiä. Jos niitä yleensä oli kaupan. Sitten onnistui, löysin Torista sopivan mittaisen messinkisen verhotangon. Postituskin onnistui kohtuuhinnalla.

Myyjä varoitteli, että pöly ja lika kuuluvat kauppaan.

Olen lukenut useamman jutun, joissa hehkutetaan ketsupin ihmeellistä voimaa metalliesineiden puhdistuksessa. Siispä sitä piti hankkia 

Nettikaupoissa yleensä kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Tällä kertaa kannakkeet ovat erilaiset, toinen on pidempikin. Vastapainoksi mukana oli yksi ylimääräinen rengas, onneksi. Puhdistus ketsupilla onnistui muuten hyvin, mutta yksi rengas jäi vahingossa liian pitkäksi aikaa ketsuppiin. Siitä tuli oudon värinen, kuparinen. Messinki onkin tehty kuparin ja sinkin seoksesta. Renkaita on paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta hyvin ne riittävät.

Sitten tuli ongelma: miten kiinnikkeet saadaan pysymään seinässä. Niissä on vain suorakaiteen muotoinen reikä pohjassa. Onneksi joku kysyi samaa asiaa yhdessä nettiryhmässä. Tarvitaan vain koukkunaula, joka lyödään tiukasti seinään ja kiinnike pujotetaan siihen. Yhden koukkunaulan löysin kotoa, toisen mökin varastosta. Rautakaupoissa niitä ei ollut, kyselyni herätti niissä hilpeyttä. Naulan lyöminen seinään ei oikein onnistunut, mutta lopulta verhotanko on paikallaan.

 Pöydällä olevat tulppaanit eivät ole edellisjoulun tulppaaneista kasvattamiani, vaan vahingossa ostamiani. Näitä on maassakin, mutta myyrien vuoksi myös monissa ruukuissa. Kaikki eivät jaksaneet kukkia, mutta onneksi sentään osa.

Pihapuuhia

Kierrän mökillä päivittäin pitkin pihaa tutkimassa, onko jotain uutta noussut maasta. Ja yleensä jotain uutta löytyy, enimmäkseen narsissien, mutta myös muiden sipulikukkien alkuja. Pakkasyön jälkeen haravalla saa vain osan lehdistä irti jäähtyneestä maasta. Rapsuttelen lehtiä ja roskia maasta varovasti. Paras väline on paljaat sormet. Ja se näkyy sormissa ja kynsissä, mutta sillä ei ole väliä, koska olen korona-viruspakolainen, eikä edustuskelpoinen tarvitse olla. Kukkia ei pihalla vielä ole, kylmät yöt ovat hidastaneet lumikellojen avautumista. Leskenlehdetkin ja sinivuokot ovat vielä nupuillaan. Kevättyöt voi nyt kuitenkin virallisestikin aloittaa, kun on kevätpäivän tasauksen aika. Ja se on onni, koska muuten riskiryhmäläisen korona-aika olisi tuskallista.

On myös aika tutkia, mitä tuhoja pihalla on talven aikana tapahtunut. Aivan hiljakkoin on yhdestä hevoskastanjasta napsaistu latva. Kiedoin toisen hevoskastanjan teräsverkkoon, koska jäniksiä liikkuu pihapiirissä. Pienestä villiomenapuusta on jyrsitty kuorta ja yksi oksa on katkaistu. Jotta esikot ja sipulikukat säästyisivät syöjiltä, kehitin pienoiskasvihuoneita niiden suojaksi. Olen pitänyt pensasmustikoiden ostamista turhana, en edes pidä niiden mausta, mutta niiden rasiat ovat hyviä suojia. Pohjassa olevien reikien kautta kasvit saavat ilmaa ja rasiat ovat tarpeeksi korkeita. Myyrien tuhoilta on säilynyt muutamia tulppaaneja. Lopullisen tuhon laajuus selviää myöhemmin. Muutamia krookuksia on ainakin jäljellä, vaikka niiden pitäisi olla myyrien herkkua. Laitoin myyränkoloihin valkosipulin kynsiä karkoittaakseni otukset. Nyt kynnet ovat alkaneet kasvaa, Valkosipulia en ennen ole viljellytkään.

   Takapakkeja tulee, välillä on pakkasta päivälläkin. Silloin voi vaikka siistiä metsää. Touhuni levisikin pihaa laajemmalle alueelle, aloin siivota tieni varsia. Tie on tehty koneilla eikä kaivinkoneen kuljettaja ole välittänyt puista tai pensaista. Katkoin kuolleita kantajia, jotka ovat jääneet murskeen alle ja siistin rinteitä muutenkin. Näkymä kylätielle on nyt avoimempi. Alhaalla poistin  tien toiselta puolelta risuja.

Muutaman päivän kuluttua on luvassa taas lämpimiä päiviä ja silloin ehkä kukkiakin löytyy pihalta. Nyt saan tyytyä kaupasta hankittuihin helmihyasintteihin.

Hyllyn kunnostus

Kun räntäsadepäiviä riitti, otin mökin vintiltä löytämäni pienen hyllyn käsittelyyn. Se on ilmiselvästi jonkun omatekemä. Vähän kömpelö, olisiko puutyö koulusta. Yritin ensin pestä sitä, mutta ampiaisen tai jonkun muun hyönteisen jätökset ja muu lika eivät pesten lähteneet. Hioin hyllyn ja maalasin sen valkoisella huonekalumaalin lopulla. Varastosta löytyi koukkuja hyllyyn.

Hionnan jälkeen mietin hetken, että jätän hyllyn maalaamatta. Mutta kun olin sijoittamassa hyllyä vierastaloon, olisi osittan puunvärinen hylly hävinnyt kaikkeen puupintaan, jota vierastalossa riittää.

Hyllyllä on nyt lamppu, jonka kannasta painamalla saa syttymään. Yläkertaan vievät portaat ovat jyrkät ja pimeät ja hyllyltä vieraat voivat napata valoa mukaansa. Pimeää vierastalossa on muutenkin. Sähköjohtoja on paljon ja jotakin katkaisijoita, joita painamalla ei mitään tapahdu. Sähköjä on ilmeisesti suunniteltu enemmänkin, mutta työ on jäänyt kesken. 

Löysin kotoa vanhan verkkokassin. Siinä on nyt sisätossuja vieraille. 

Koukkuihin voi ripustaa vaikka avaimia tai repun.

Metsäretkellä

Helmikuu päättyi upeaan ulkoilusäähän. Yöllä oli 15 astetta pakkasta ja aamu valkeni aurinkoisena. Maa oli jäätynyt kovaksi eikä lunta ollut, paras mahdollinen tilaisuus metsäretkeen. Kuljin suon laitaa, mutten jatkanut uuteen metsää. Vettä on suolla niin paljon, että sen voisi kuvitella olevan järvi tai ainakin pieni lampi. Jään kestävyyttä en uskaltanut kokeilla.

Jatkoin kotimetsän mäelle, sen yli ja rotkon pohjan kautta sen toisella puolella olevalle kalliolle. Siellä en paljon olekaan retkeillyt. Syksyllä etsin sieltä puolukoita, mutta niiden varvuista suuren osan hellekesä oli kuivattanut mustiksi ja linnut olivat syöneet marjat muista. Kallion ympäriltä, tontin luoteiskulmasta edellinen omistaja oli lohkotuttanut ja myynyt mökkitontteja. Edellisen omistajan mökkipäiväkirjasta voi lukea, koska maanmittari ja ostajat ovat mökillä käyneet. Yksi alkuperäisistä ostajista jatkaa vieläkin mökkeilyä naapurissani. Muut naapurit ovat vaihtuneen useaankin kertaan.

Kalliolla on upeasti jäkälää, näkymä muistuttaa minusta Lappia. Sitten keksinkin mitata, miten korkealla olin. Vastapäisen mäen naapuri on mukana hirviporukassa ja häneltä sain vinkin sovelluksesta, jolla voi seurata koiraa ym. metsästykseen liittyvää, mutta sillä voi myös mitata paikan korkeuden. Tällä mäellä olin 123,1 metriä merenpinnan yläpuolella. Pyhätunturi on sentään neljä kertaa korkeampi. Toinen sovelluksen ominaisuus, jota olen käyttänyt, on veden virtauksen selvittäminen.

Pakkanen oli jäädyttänyt maahan jännittävän näköistä villaa. Paluumatkalla sitten piti tietysti mitata, kumpi vuorista on korkeampi. Oletin, että kotimetsän puolen korkein paikka olisi kivirakennelman luona. Kiviä on siististi koottu suorakaiteen muotoiseksi rakennelmaksi kun peltoa on raivattu. Vai olisiko kyseessä muinaisen rakennuksen perusta. Korkeutta paikalla oli 123,5 metriä.

Pidän näkymästä, joka aukeaa kun tulen metsästä mökille. Toki huomaa, että raivattavaa siinäkin on. Mutta lehtipuita ei juuri nyt voi katkoa, koska juuret ovat täynnä energiaa lehtien ja muun kasvattamisen varalle. Myöhemmin kesällä, kun varastot on käytetty kasvuun, eivät kannot enää verso niin paljon kuin jos raivausta tekisi nyt.

Kannattaako tämä?

Esikasvatusyritykseni kariutuvat yleensä siihen, että olen väärässä paikassa. Kaupungissa tai edempänä kun mökillä alkaa helle, joka kuivattaa taimet ja mökillä liian pitkään kun kaupungissa olevat taimet kaipaisivat vettä. Nyt olen pitänyt itseäni kurissa ja olen ostanut uusia siemeniä vain vähän. Vanhoja, lähinnä kukkien siemeniä, on jäljellä, niiden esikasvatus alkaa myöhemmin.

Toin mökille kaupungista kasvivalosysteemin, jonka jouduin ostamaan sinä vuonna kun kotitalossa oli julkisivuremontti ja kaikki ikkunani olivat peitettyinä melkein vuoden. Halusin silloin säilyttää vanhoja viherkasveja keinovaloa avulla. Keinovaloa on nyt tarjolla vierastalossa, joka on aika pimeä. Pidän siellä peruslämpöä ja sen pitäisi sopia kasvien talvettamiseen. Sen ruokapöydästä tuli kasvattamo. Siellä on ennen talvehtinut muratti. Nyt sen lisäksi talvetin kaksi verenpisaraa. Ne näyttävät olevan hengissä.

Muratti on voinut hyvin tänäkin vuonna vierastalossa.

Syksyllä kun tajusin myyrien joukkotuhon, ajattelin, että kasvatankin sipulikukat ruukuissa vierastalossa. Kasvu lähti pimeässä, peitetyissä ruukuissa hyvin alkuun, mutta kukkia kasvit eivät jaksaneet tehdä. Vain edellisvuoden jouluhyasintit jaksoivat kehittää kukintoja. Liian pimeää ja liian kylmää kasvamiseen. No, sipulit kuitenkin säästyivät myyriltä ja ehkä ne jonain muuna vuotena kukkivatkin. Osa sipulikasveista on vielä vierastalossa ruukuissa kasvamassa peitettyinä. Osan ruukuista kaivoin maahan.

Asia, jossa olen onnistunut, on maksaruohojen lisääminen. Isot oksat kasvattavat uutta juurellaan, pienemmät lisääntyvät varresta ja viimeiset ovat vielä vedessä.

Kokeilen nyt ratkaisua siihen, että majailen kahdessa paikassa. Ostin valmiina kasvatusnapeissa olevia tomaattien siemeniä. Niiden alustaan kuuluu kansi ja ajattelin, että voin kuljettaa nappeja mukanani paikasta toiseen. Tiedän, että jos onnistun kasvattamisessa, tulen taas kuulemaan kysymyksen, mikä itse kasvattamieni tomaattien yksikköhinta on. Sama koskee oman tuotannon perunoita, herneitä ja mansikoita. Tomaattien kilohinta voi marketissa olla vähän yli euron, mutta maku on eri luokkaa kuin omien tomaattien. Taloudellinen hyöty ei ole olennaista, kasvattaminen on haasteellista ja hauskaa.

Omavaraisuus-ryhmässä, #suuntanaomavaraisuus, jonka postauksia ideoivat ja hallinnoivat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi), on tällä kertaa kirjoitettu esikasvatuksesta ja rahasta. Linkit muiden kirjoituksiin löytyvät alta.

Tsasajut
Jovelassa
Urban farming kaupunkiviljely
 Metsäläisten elämää 
Korkeala
 Stellan kolmas luonto
 Rakkautta ja maanantimia
 Laura eli Javis
  Harmaa torppa
 Sarin puutarhat
 Rouva Yrttinen
Koivun juurella
 Pienenpieni farmi
 Ku ite tekee
Omavarainen
Sorakukka