Minä luulin

Kun olin talvella siivonnut ison varaston ja keväällä vienyt vanhat maali- ja muut sieltä löytyneet epämääräiset purkit ja rojut jäteasemalle, luulin, että olisin jo päässyt eroon edellisten asukkaiden roinasta. Sitten muistin vierastalon, entisen navetan, takana olevan öljytynnyrin pätkän, jota oli käytetty jätetunkiona. Keräsin siitä pullot, lasinsirpaleet, metalli- ja muovijätteet ja kaivoin tynnyrin maasta.

Sekään ei riittänyt. Suomen luonnon päivänä kävelin metsikössä lähellä naapurin rajaa ja jalan alla räsähti. Tunsin äänen, ruosteinen oluttölkki se siinä hajosi jalkani alla. Ja lisää tölkkejä löytyi, sillä aloin penkoa paikkaa. Siinä oli yksityinen kaatopaikka. Sitä toivoo, että jätteitä penkoessa löytäisi jotain käyttökelpoista. Yksi juomalasi oli säilynyt ehjänä.

Puhdistuksen jälkeen laitoin siihen ruusun, sillä juoda siitä ei oikein voi. Lasin pohjassa lukee RIHIMÄKI ja se on jotain vahaa tuotantoa.

Löytyi myös Arabian kahvikuppi, jonka mallia en ole pystynyt selvittämään. Kuppi ei ole hyvässä kunnossa, mutta harvinaista kyllä, korva on tallella.

 Rojua, tölkkejä, pulloja, lasinsiruja, muovipusseja, paristoja, kengänpohjia ja astioiden sirpaleita oli parin neliön kokoisella alueella. Puu oli ehtinyt  kasvaa pullojen päälle. 

Syntyneen kuopan reunalla kasvoi pienen pieni sinivuokko. Pelastin sen ja istutin kukkaruukkuun.

Metalliromua, pääsiassa niitä oluttölkkejä, kertyi iso jätesäkillinen. Kyläyhdistyksen metallinkeräys on päättynyt, mutta toivottavasti sellainen on ensi kesänäkin. Sekajätettä toinen iso jätesäkki, pulloja ja muuta lasia noin 7 muovikassillista. Kuvassa eivät ole kaikki pussit. Vähitellen kuljetin niitä pois metsästä ja maisemoin kuopan maa-aineksella muualta.

Lajittelin pullot ja lasitölkit ehjiin ja rikkonaisiin sen vuoksi, että ehjien työntäminen lasinkeräysastian aukosta on helpompaa, rikkinäisiä pitää varoa enemmän, ettei haavoita käsiään. Poimin erilleen muutaman pullon. Kahden sivussa lukee MEDICA, niissä on ollut lääkettä. Lääketehtaan toiminta alkoi vuonna 1924 nimellä  Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratorio Oy. Nimi muutettiin pian Medicaksi. Se valmisti mm. matolääkkeitä. Vuonna 1988 lääketehdas yhdistettiin Huhtamäen omistamaan Leirakseen. Silloin Medica oli Suomen vanhin täysin oikeuksin toiminut lääketehdas. Pulloja en saanut aivan puhtaiksi, pulloharja ei mahtunut niiden suuaukosta sisään. Kokeilin vanhaa konstiakin: hiekkaa, vettä ja hölskyttelyä.

Pyydän luonnolta anteeksi mökin edellisten asukkaiden puolesta ja yritän korvata heidän pahoja tekojaan. Ja toivon, en luule, ettei jätettä enää suuria määriä löydy.

Omena-aika

 Nyt on omenoita ja paljon. Pienemmän vanhan puun hedelmien maku on mieto, hapokkuutta puuttuu, mutta kyllä ne syötäviä ovat. Olen tehnyt niistä hiukan hilloa ja siitä vispipuuroa, mutta mitä muuta?

Etsin reseptejä ja löysin helpon ja nopean jälkiruokareseptin.

Koriin keräämistäni omenoista tuli lisää tätä jälkiruokaa, kauraomenapaistos sekä sosetta uunissa kypsyneistä omenan lohkoista. Hyvä ja helppo tapa tehdä sosetta, siihen ei tarvinnut lisätä yhtään sokeria. Sadepäivänä jatkoin sisälle aiemmin kerättyjen omenien työstämistä.

Jopa uusi omenapuu, Huvitus, teki hedelmiä. Niitä oli yhteensä 19 ja kävin laskemassa, ettei mikään olento niitä veisi ja etteivät ne putoaisi huomaamattani maahan. Vain ampiainen kävi maistelemassa yhtä omenaa. Nyt ne kaikki on syöty, hyvän makuisia olivatkin.

Metsässä olevan ison puun alusta on täynnä omenoita. Viime vuonna olin nähnyt, että siihen oli tulossa omenia, mutta kun lähdin niitä maistamaan, yhtään ei ollut jäljellä. Toivottavasta metsän väki huolehtii tänäkin vuonna hedelmistä. Niidenkin maku on mieto.

Isompi vanha omenapuu on niin täynnä, että sen oksat ovat painuneet maata kohti. Oksia on lyhennettävä, kun sato on kerätty. Se taitaa olla talviomenapuu, hedelmät ovat vielä kovia vaikka siemenet ovat jo ruskeita. Saan lisäaikaa sadon selvittämiseen. Pitää vaan kerätä omenat sisälle kypsymään.

Omenoissa ei ole reikiä eikä matoja. Pitää kiittää pihlajia, jotka kukkivat runsaasti ja tarjosivat ötököille vaihtoehdon. Ja kiitos myös pölyttäjille.

Restaurointia

Olimme heinäkuussa läheisen kirkonkylän maalaismarkkinoilla. Mukana ollut ystävä ihaili myyjän koristetuulimyllyjä, joiden siivet pyörivät hurjaa vauhtia. "Tuollainen sinullakin pitäisi olla mökillä", sanoi hän. Minä vastasin, että on minulla tuulimylly.

Mökiltä oli todellakin löytynyt myös tuulimylly, mutta se ei ollut kunnossa. Siivet eivät pyörineen eikä se pysynyt suorassa. Seitsemän vuotta sitten, ensimmäisenä kesänä tällä mökillä, se oli pihalla, mutta sitten siirsin sen varastoon ja siirtelyissä se oli mennyt vieläkin huonompaan kuntoon, siivet olivat vääntyneet ja katkenneet ja osia oli irronnut. Mutta kun olin sitä mainostanut, oli ryhdyttävä restaurointityöhön. Sen ensimmäisen kesän ensimmäiset vieraat lähettivät kiitokseksi valokuvan myllystä ja minusta. Siitä sai mallia, miten siivet ja peräsin olivat sijainneet.

Ensiksi myllyn osat matkasivat naapurin verstaalle, jossa se saatiin tuettua suurinpiirtein suoraan asentoon ja siivet suoristettiin.

Sadepäivinä rapsuttelin vanhat maalit pois ja kiinnitin osia. Vierastalosta tuli taas verstas. Siipien korjaamiseksi tein uusia tukipalikoita, mutta ne ja liima eivät riittäneet. Ruuvailin varastosta löytyneitä metallitukia siipiin niiden lisäksi. Löytyi maalipurkki, jonka pohjalla oli tarpeeksi valkoista maalia. Punamultaa löytyi myös. Puuosat ovat hauraita, mutta maali lahon puun kaunistaa.

Viimeistelyä vielä päivänvalossa vesivärisiveltimellä.

Siivet vielä paikoilleen. Tuuleen ja tuiskuun en myllyä voi laittaa, mutta löysin sille paikan vierastalon parvekkeen alta. Purin edellisten omistajien tekemän kukkapenkin ja siinä oli niin paljon tiiliä, että tein niistä myllylle alustan. Siinä se nauttii loppukesän auringosta. Tehkööt vaikka linnut siihen pesän.

Trimmeri ja muita mokia

 Hoidan pihaa yleensä viikatteella ja sirpillä. On minulla yhden naisvoiman ruohonleikkurikin, mutta sillä olen raksuttanut vain tietä ja polkuja. Vanha trimmeri oli raskas ja sen käytössä kipeytyivät kädet ja olkapäät. Käynnillä lähikaupungissa ostin uuden, kevyen ja kauniin akkutrimmerin. Päätin pitää siitä hyvää huolta, pesin sen ensimmäisen käytön jälkeen ja toisenkin käytön jälkeen. Sitten se ei enää käynnistynytkään.

Paikallinen konehuolto kertoi, että heillä on ruuhkaa, mutta voivat he joskus katsoa trimmeriäni. Soitin seuraavaksi sen liikkeen huoltoon, josta laitteen olin ostanut. Sieltä luvattiin ottaa yhteyttä vielä samana päivänä. Eipä tullut soittoa silloin eikä myöhemminkään. Vein trimmerin paikalliseen liikkeeseen. Huoltomies avasi leikkauspään, poisti siitä pari roskaa ja alkoi paasata. Tämä on MOOTTORI, ei sitä saa pestä. Kun hän oli taas koonnut trimmerin, lähti se käyntiin. En muista, koska minua olisi niin pahasti moitittu. Paha moka. Siis, tätä ei saa pestä!

Virheet ja onnistumiset ovat aiheita, joista omavaraisbloggaajat kirjoittavat syyskuussa. Lisäksi aiheena on myös maanparannus. Ryhmä on Sadun (tsajut.fi) ja Heikin (korkeala.fi) perustama ryhmä, jossa omavaraisuuteen pyrkivät ihmiset kirjoittavat kuulumisiaan tai sovituista aiheista.

Trimmerimokan lisäksi paljon muutakin on mennyt pieleen. Eniten minua kismittää se, että olen suojellut ja lannoittanut ukkomansikoita kun luulin niitä polkan rönsytaimiksi. Ne saivat lähtöpassit. Ukkomansikoita löytyy vanhoilta pihoilta. Ystäväni, mies, sanoo sen nimen olevan sukupuolisyrjintää, mutta minusta nimi sopii kasville, joka koreilee kukilla, mutta ei tee marjoja. Tilalle ostin puutarhalta oikeita polkan taimia. Monia niitäkin kasveja, jotka olen istuttanut vääriin paikkoihin, olen joutunut siirtelemään.

Sipulinviljely ei onnistunut. Kun ostin istukassipulit, en ollut loppuun saakka ajatellut, minne ne istuttaisin. Niitä on vähän siellä ja täällä. Satoa ei voi kehua. Nekin tarvitsevat kunnon kasvualustan. Minulla on muhimassa kompostien pohjia. Ehkä niistä saan maanparannusainetta. Olen lukenut, miten perunoita voi kasvattaa vaikka lehtikasoissa ja istutin niitä lavaan, jossa oli vain oksia, puutarhajätettä ja kompostia. Ja kyllä siitäkin perunoita tuli. Mutta sipulit kasvoivat siinä yhtä huonosti kuin muuallakin. Varsinaisella perunamaalla harrastan vuoroviljelyä. Välillä hernettä ja sitten taas perunaa.

Mutta vasta kolmannella kerralla, tänä vuonna, onnistuin toimimaan kesäkurpitsojen keinosiementäjänäkin. Välillä tunnelma oli, että kesäkurpitsaa vaikka väkisin, niin paljon niitä tuli. Meni se lehtien alla valtavaksi kasvanut yksilönkin keitossa. Kurkkuja ja tomaatteja on tullut mukavasti. Niistä taimista, jotka hain luottopuutarhalta. Taimiin kannattaa panostaa, jos satoa haluaa. Kastelua ne ovat vaatineet.

Iloa tuottivat myös liljat, joiden sipulit olin ostanut jostain poistomyynnistä ajattelematta niillekkään paikkaa. Laitoin ne pihlajan alle ja unohdin ne, kunnes ne alkoivat kasvaa. Liljat ovat kukkineet hienosti ja niiden tuoksu levisi koko pihalle.

Linkit kirjoituksiin alla.

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Tillin tilan Anna 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil dressmaker 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo