Sinivuokkometsäni

Vähitellen olen oppinut reitin mäen parhaalle sinivuokkopaikalle. Aiemmin etsin maamerkkejä sen löytämiseksi. Ensimmäinen oli kaatumaisillaan oleva kuusi. Myöhemmin sitä ei sitten löytynytkään, se oli ilmeisesti kaatunut. Seuraavaksi kasasin keon ruohoa siihen kohtaan, josta pitää kääntyä jyrkännettä kohti. Se oli hajoitettu. Metsänhaltijako sinivuokkoja suojelee?

Nyt tiedän, että matka pitää aloittaa sitä polkua pitkin, joka kulkee pienen raunion ohi. Mitä tässä on joskus ollut, on arvoitus.

Sitten pitää jatkaa melko pitkään samaa metsätietä ja sitten ensimmäisiä vuokkoja jo ruohon seasta nouseekin. Paras paikka on jyrkännettä kohti viettävä aurinkoinen rinne.

Pidemmällä metsässäni on toinen raunio, paikalleen luhistunut ja lahonnut rakennus, ehkä lato.

Siitä kun vielä jatkaa, tulee suolle. Minut on lapsena opetettu pelkäämään suonsilmiä. Joku lampi suolla on, ehkä se silmä, joka vetää lapsia syvyyksiinsä. Tien toisella puolella olevan naapurin tytär kertoi häntä pelotellun samalla tavoin kun hän oli ollut poimimassa karpaloita tällä suolla. Karpaloita en vielä ole löytänyt, mutta ilahduin, kun huomasin, että suo laidalla kasvaa suopursua.

Luulin, että ylhäällä mäellä olisi paljon sinivuokkoja, mutta sitten kävelin kylätietä ohi risteykseni. Metsääni on molemmin puolin tietä. Oikealla mäen alla kasvaa kuusia ja vuokkoja oli niidenkin alla, mutta sitten tulee aukio, jolla kasvaa koivuja ja siellä sinivuokkoja sitten vasta olikin. Joukossa oli yksi valkoinenkin yksilö.