Oikutteleva talvi

 Muutamana päivänä oli pakkasta ja ehdin ottaa pari talvikuvaa. Ketokaunokkien talviasu on kuin ne olisivat puuvillan kukkia. Yhdessä yössä lumet kuitenkin hävisivät ja lämpötila nousi plussan puolelle.

Pitkät ruohot seisoivat ylväinä pystyssä.

Kun taas elettiin lumetonta aikaa, oli metsässä helppo kulkea. Piti vaan muistaa, että ennen kello 16:ta on ehdittävä pois sieltä. Pimeässä on vaarana kompastuminen oksiin tai juuriin. Saniaiset ja sananjalat ovat luovuttaneet ja kaatuneet ruskeina maahan eivätkä ne enää haittaa kulkemista. Suon lähelle on muodostunut pieni lampi kun ojat ovat kasvaneet täyteen sammalta.

Sammaleet olivat vihreitä ja väriä oli ruohoissakin. Väriläikkinä oli myös jäätyneitä kanttarelleja, jotka olivat jääneet poimimatta. Pitää muistaa niiden paikka ensi syksynä.

Olin muutaman päivän kaupungissa. Siellä tuntui melkein siltä, että valoja oli liikaa. Silmäni ovat tottuneet hämärään. 

Maalla olikin sitten taas pakkasta ja hiukan lunta. Sytyttelin lisää valoja, päivät ovat hämäriä ja illat mustia, mutta kohta pahin on ohi. 

Ulkotuli palaa turvallisella alustalla.

Illalla ei tiedä, minkälaiseen aamuun herää. Seuraavana aamuna satoi vettä ja lumet olivat hävinneet.

Pakkaspäiviä

 Aloitin lintujen ruokinnan, kun parina päivänä oli kunnolla pakkasta. Tein uudenkin ruokinta-automaatin vesipullosta. Ystävä viisasteli, että  siitähän olisi saanut 20 senttiä. 

Omia ruokintapaikkojani linnut eivät heti löytäneet. Täytin myös naapurin vanhan ruokintalaitteen ja jo seuraavana päivä sen ympärillä oli vilskettä. Se onkin lähellä kuusimetsää, jossa linnut viettävät aikaa. Talitiaiset hallitsevat syömässä käyntiä ja viipyvät sen lähistöllä. Niistä saan helposti kuvan puhelimellani, mutta töyhtötiaiset ja hömötiaiset vain käväisevät ruokintalaitteella ja ottavat siemeniä tai pähkinöitä mukaansa ja lentävät pois.

Hömötiainen

Talitiainen

Muutaman päivän kuluttua myös omilla ruokintapaikoillani alkoi käydä lintuja. Myös hömötiaisia, joista olen iloinen, sillä niiden kanta on pienentynyt huomattavasti. Perustelen lintujen ruokintaa sillä, että läheiset avohakkuut ovat rajoittaneet niiden elämänpiiriä. Hömötiaisia varten olen nostellut lahoja koivunrunkoja muita vasten varten nojopuiksi. Niihin hömötiaisten pitäisi olla helppoa tehdä pesä.

 

Tein vielä pajusta syöttölaitteen talipalloille. Ripustin sen omenapuuhun, paikkaan, jossa voin tarkkailla sitä sisältä.

Värjötteli pitkään ulkona yrittämässä ottaa kuvia linnuista palelevan sormin. Parasta kylmille sormilleni ovat siskon kutomat lapaset.

Pakkasta olivat odottaneet myös talvikylvöni. Vierastalossa oli muovikassissa valmiina multaa muovirasioissa ja siinä oli myös siemenpusseja. Olin iloinnut siitä, ettei rakennuksen yläkerrassa ollut näkynyt jälkiä hiiristä sen jälkeen, kun tungin sen kulmiin teräsvillaa. Mutta alakertaan hiiri oli löytänyt tiensä ja tietysti myös siemenpussit. Mutta vain kaksi pussia, Maatiaisesta tilattujen unikkopellon ja ruiskaunokkien pussit oli pilkottu ja siemeniä syöty. Yhteen rasiaan riitti unikon siemeniä. Kahteen muuhun kylvin siementen, paperisilpun ja mullan sekoitusta. Mukana mahdollisesti myös hiiren papanoita.

Loput siementen, mullan ja paperisilpun sekoituksesta kylvin ulos paikkaan, josta piti tulla kukkaketo. Tein vielä olkikukan ja tarhaneidon siementen kylvöjä. Rasiat saavat olla talven kasvihuoneen lattialla. Tarhaneito on minulle uusi tuttavuus. Otin siemenpussin vahingossa kun luulin siinä olevan ruiskukkaa. Taitaa olla aika uusia silmälasit. Ulkokylvöstä ei tarvinnut kastella, sillä seuraavana päivänä maan peitti ohut lumikerros.

Lisää valoa

 Lauantaina 8.11. oli vuoden harmain päivä. Ja harmaa päivä todellakin oli. Sateita ja sumuja on riittänyt, päivällä vielä selviää ilman taskulamppua, mutta illat ovat todella pimeitä. Oli aika lisätä valoa pihaan. 

Mökin ja vierastalon ovien yläpuolella on valaisimet, mutta edellinen omistaja, sähkömies, on pihavalaisimen laittanut saunalle vievän polun varteen. Se ei valaise kulkureittiäni.

Mökin nurkalle olen laittanut ”räpsyvalon”, joka syttyy liiketunnistimella ja valaisee pihapolun alun.

Paikkaan, jossa tie loppuu ja siirrytään pihalle, laitoin lyhdyt osoittamaan, mistä pihapolku alkaa. Kulkuväylät olen haravoinut, en muuta pihaa.

Yhtenä päivänä aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa. Se ei jaksanut nousta korkealle. Puolen päivän maissa se valaisi puiden runkoja lenkkipolkuni varrella.

Harmaa voi olla kaunistakin. Niin kuin nämä haituvat. Tonttu on käynyt kurkkimassa ikkunani takana olenko kiltisti. Se on lähtenyt kiireellä naapuriin ja partakarvoja on jäänyt kuusen oksiin.

Jäkälät, eri harmaan sävyissä, ovat myös kauniita.

Syksy jatkuu

 Jos ajatellaan, että jokaisessa vuodenajassa on neljä kuukautta, niin marraskuu on vielä syyskuukausi. Ja syksyistä onkin ollut, yli 10 astetta lämmintä. Syksyinen asetelmani on säilynyt hyvänä. Jopa punaiset koristeomenat. Naapurin puusta, josta ne ovat peräisin, linnut ovat ne jo nokkineet.

Vanhassa työkalulaatikossa on tämän vuoden keijunkukka, joka vielä pitää siirtää kasvilavaan talvehtimaan. Kuistillakin on perinteisesti kanervakasveja.

Kuusentaimia on pitkin pihaa ja nypin niitä pois, metsä on metsä ja piha on piha. Isompiakin kuusia pitää poistaa, ne kasvavat pihalla nopeasti liian isoiksi. Aineksia havukoristeisiin tulee riittämään. Ensimmäisen havukranssin tein kasvihuoneeseen karsittuista oksista.

Vietyäni kurjat tomaatinvarret kompostiin ja siistittyäni kasvihuoneen, päätin vallata sen itselleni. Ruosteinen metallituoli oli tarkoitus viedä metallinkeräykseen, mutta se unohtui ja täällä se saa olla ja ruostua lisää. Siinä voi kuunnella kun sadepisarat tippuvat kattoon.

Kaupungissa kukkivat ruusut.

Puistossa marjat kaunistivat aitaa.

Sen, että ollaan marraskuussa, huomaa siitä, että pimeys tulee aikaisin. Aamuvirkuilla, jollainen en ole, valoisaa aikaa on enemmän. On taskulampun, otsalampun ja heijastimien aika. Illalla, metsätiellä kulkiessani mietin, että samanlaista syvää, hiljaista pimeyttä ei kaupungissa pysty kokemaan. Yhtenä iltana superkuu valaisi maiseman.