Siirtymistä syksyyn

On venetsialaisten ja muiden kesän loppumiseen liittyvien perinteiden aika. Tämä ei ole vielä perinne, mutta elokuun loppua juhlistettiin brunssilla Urajärven kartanon kahvilassa. Tarjoilut olivat hyvät, ehkä tästä tulee jokavuotinen perinne.

Edellisenä päivänä oli vuorossa metsästysseuran hirvipeijaiset ja se on perinteinen tapahtuma.Tilaisuuden tarjoiluilla korvataan maanomistajille se, että he ovat vuokranneet maansa metsästysseuran käyttöön metsästykseen. Tarjolla oli hirvikeittoa, voileipiä ja kakkukahvit. Ja sahtia. Minulle riittivät voileivät ja kakku, mutta oli mukavaa olla paikallisten ihmisten seurassa nuotiotulen äärellä. Varsinkin keskustella kahdeksankymppisen viljelijän kanssa, joka on viisas ja ystävällinen ja jolla on näkemyksiä. Toinen iäkäs mies sai minut näkemään punaista, kun hän kertoi, että hänen ”oli pakko”  ostaa uusi metsä, jonka satavuotiaat kuuset hän oli heti kaadattanut.

Ilma on lämmennyt, mutta öisin on ollut vain muutama aste lämmintä. Pakkasta ei mäelläni vielä ole ollut. Siirsin ainoan tuottavan tomaatin, lahjaksi saadun amppelitomaatin, kasvihuoneeseen jatkamaan tuotantoaan ja otin muutamia muita tomaatteja sisälle kypsymään. Ehkä ne siellä saavat väriä.

Olen alkanut siistiä pihaa. Paikoin se on työlästä, sillä säästän varvut: puolukat, mustikat ja kanervat. Puolestani koko piha saisi olla varvikkoa. 

Erityisen iloinen olen siitä, että kanervat leviävät.

Eläimet, ilmeisesti rusakot, jyrsivät aitan hirsistä punamultaa. Siinä on ilmeisesti niiden tarvitsemaa suolaa. Varastosta löytyi vielä vanhaa punamultaa. Sillä voi maalata kolealla ja kosteallakin säällä. Niinpä hirret saivat uuden maalipinnan. Vauhtiin kun pääsin, maalasin myös saunan etuosaa.

.

 Ostin jo syyskukkiakin pihaa piristämään. Toinen daalia selvisi syksyyn, toinen ei kestänyt alkukesän sateita.

Omat venetsialaistuleni palavat jonain kosteana, tuulettomana iltana kun poltan loput keväällä karsimistani kuusenoksista ja kuivuneet lupiinien ja tuoksuvadelman kukat.