perjantai 25. huhtikuuta 2025

Lintubongausta

 Olen innoissani Muuttolintujen kevät-sovelluksesta. Minulla on ollut se puhelimessani noin vuoden. Lintuja on paljon helpompi tunnistaa sillä niiden äänestä kuin ulkonäöstä, ne kun piilottelevat puissa ja liikkuvat nopeasti. Ruokintapaikoilta niitä saa kuvattua ja toivottavasti tältä uudelta vesiastialta.


Ainakin se on merkitty niin, että selviää, mikä se on.

Viime vuonna ensimmäinen sovelluksella tunnistamani lintu oli muutenkin jo tuttu mustarastas, tänä vuonna muitakin aikaisia lintuja on löytynyt. Joutsenpariskunta palaa joka vuosi läheiselle järvelle ja jään sulamista odotellessa se tankkaa aina samalla pellolla. Joutsenet ovat koko elämänsä uskollisia puolisolleen ja nämä kaksi näyttävät olevan läheisiä edelleenkin. Laulujoutsenen äänestä ei voi erehtyä, mutta mitään laulua se ei ole.

Naapurin lammella on muutamana vuotena asustellut sorsia, viime vuonna yhdellä niistä oli pieniä poikasia seitsemän kappaletta. Tänä keväänä lammella on ollut telkkäpariskunta. Toivottavasti se jää asumaan sinne, ainakin siellä olisi ruuaksi herkullisen näköistä sammakonkutua.

Nyt on se aika, kun peipon laulua kuuluu jatkuvasti, joko yksin tai osana moniäänistä konserttia.  Yhtenä päivänä pihallani lauloi laulurastas. Siitä tai peiposta en ole saanut kuvia, mutta mustarastaat ovat suostuneet kuvattaviksi ja ne liikkuvat pihalla kuin kotonaan. Kaupungissa varpuset eivät arastele ihmisiä.

Tunnistan lintuja myös niiden tekojen perusteella. Vierastalon takaa kuului outoa räminää ja kohta sen jälkeen palokärjen huuto. Siellä korven metsuri teki selvää lahonneesta koivun kelosta. Melkoinen voimannäyttö variksen kokoiselta linnulta. Palokärki on rauhoitettu, mutta ei harvinainen.


Koivun jälkeen se iski nokkansa yhteen pölkyistä, joita olen laittanut tien reunalle muistuttamaan siitä, että putous tieltä on jyrkkä.

Tiainen kävi taas tutkimassa pönttöäni, mutta se ei tainnut kelvata tänäkään vuotena. Se olisi ilmeisesti pitänyt sisustaa sammaleella. Pitää nyt odottaa, sillä talitiainen voi pesiä kaksikin kertaa kesässä. 

Muuttolintujen kevät-sovellus on todistanut, että talitiaisen laulu on monenlaista. Sovelluksen tekoäly on tunnistanut minulle outoja lajeja kuten harmaapäätikka, hippiäinen tai varpushaukka. Oppimiseen sovellus on tarkoitettukin. Varsinkin harvinaistuneen hömötiaisen tunnistamisesta olen iloinen, sitä löytyy vielä metsästäni.

8 kommenttia:

  1. Tosiaan hyvä opaste vesiastialla. Hurjaa jälkeä palokärki saikin aikaan; olen nähnyt vain pienempiä hakkuujälkiä aiemmin. Tuommoisista luonnonilmiöistä on helppo innostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tikka tai palokärki tuhoaa talvella muurahaisten pesiä. Pihan reunan muurahaispesässä oli iso kuoppa, jota muurahaiset nyt ahkerasti korjaavat.

      Poista
  2. Hienosti olet bongaillut eri lintuja ja tuo joutsenten kuva on ihan superihana.
    Meillä on kaupungissa kaksi linnunpönttöä ja niissä on kummassakin viihtynyt hyvin yleensä talitiainen mutta nyt on toiseen pönttöön pesinyt lintu jota en vain tunnista eli tuo äänitunnistus onkin hyvä vinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös kirjosieppo tekee pesän pönttöön. Sovelluksella voi kuunnella lintujen ääninäytteitä.

      Poista
  3. Työkaverini kehui kyseistä sovellusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on helppokäyttöinen, mutta kännykkä pitää saada nopeasti käteen ja sovellus esiin, jotta linnun laulun ehtii äänittää.

      Poista
  4. Meillä on miehen kanssa tämä sovellus myös käytössä ja hän käyttää sitä todella ahkeraan. Meillä mökillä on todella rikat ja monipuolinen ympäristö erilaisille linnuille .Tänään näimme västäräkki pariskunnan pihalla ja vihdoin tänä keväänä myös puukiipijän . Mukavia lintu bongauksia sinne .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Västäräkkiä en vielä ole nähnyt enkä kuullut. Hyviä havaintoja teille.

      Poista