Lumen alla

 En malttanut olla kurkkimatta, mitä lumen alta löytyy, joko pienet lumikellot ovat alkaneet kasvaa. Uudemmassa istutuspaikassa löytyi muutama lumikellon alku, mutta vain muutama.

Oli katsottava myös, miten on laita vanhemmalla lumikellojen alueella. Vanhoilta paikoilta niitä sielläkin alkoi löytyä. Täällä ne ovat lisääntyneet ja alkavat muodostaa mättäitä.

Olen huomannut, että lumikello on päässyt automainokseenkin. Mikä niiden ihmeellisen kasvun pakkasella ja lumen alla mahdollistaa? Onko se lämpö, mitä ne itse tuottavat, vai niiden kyky alijäädyttää kasvinesteensä sokerin avulla. Oli miten oli, ihme se on. Kellot sietävät kevään lämpötilojen vaihtelut ja tulevat yöpakkaset hyvin ja avaavat kukintonsa kun taas lämpenee.

Uusi kasvi lumikello ei ole. Jo vuonna 1762 Turun akatemian professoriksi nimitetty Pietari Gadd, josta tuli Suomen istutustoiminnanjohtaja, kasvatti lumikelloja Turussa. Niitä on varmaan löytynyt myös vanhojen kartanoiden ja linnojen puutarhoista. Myös kasvitieteellisessä puutarhassa niitä on. Siellä kukkii kauniisti jouluruusukin.

Lumen alla on tapahtunut muutakin. Vierastalon eteen on ilmestynyt multakasa, joka kasvoi ja kasvoi. Enempää en sen syytä lähtenyt tutkimaan, sillä arvaan, mikä siellä touhuilee. Ja myöhemmin keväällä paljastuu, miten laajasti alue on myllerretty.

Keväällä on jännittävää seurata, mistä kasvu pihalla alkaa. Vierastalon edustan kukkapenkit vapautuvat ensimmäiseksi lumesta. Lisäsin niihin multaa ja istutin krookuksen sipuleita. Montaa päivää ne eivät säilyneet, vaan joku otus popsi ne. Vahingossa siltä on reunaan jäänyt sipuleita, jotka nyt kasvavat. Ne ovat aika huonoja ja tuskin ne  kukkivat. Mutta suojaan ne muovipurkilla, ettei niitä syödä pois.