Pääsiäistunnelman tuojat

 Pikkuiset tiput tuovat pääsiäistunnelmaa mökkiin. Ne istuvat oksalla ulko-ovella. Ulkonakin kuuluu jo lintujen laulua. Keltainen on pääsiäisen väri, samoin vihreä. 

Pääsiäiskukkani ovat tänä vuonna kuitenkin valkoisia. Perunanarsisseja.

Lankaköynnös on selvinnyt talvesta vihreänä leivinuunin päällä ja kasvaa kovaa vauhtia.

Kuistilla on valkoisia helmililjoja. Narsissien tavoin niiden pitäisi kestää siellä, jos taas tulee yöpakkasia. Torstaina paistoi aurinko pitkästä aikaa. Ja sää on ollut suojainen, lumet ovat alkaneet sulaa.

Lehtikuusen oksa vihertyi nopeasti.

Vanha valokuva kahdesta lapsesta on löytynyt mökiltä.

Munat kuuluvat pääsiäiseen.

Kevätsiivousta

 Pakkasten jälkeen, kun lumen pinta oli kova, vein mattoja pihalle tuulettumaan ja puhdistumaan. 

Tuvan matot vien seuraavaksi pesulaan. Niiden tilalle löytyi tuvan puusohvan uumenista puhtaat matot, puhtaalle lattialle. Se piti tietysti pestä. Vaaleamman maton on kummitätini joskus kutonut. Oli aika kun mattoihin leikattiin mukaan kuteita muovipusseista. Ne tekevät matosta kevyen, mutta muuten on hyvä, että se muoti jäi. Nyt pitää vaan muistaa, ettei ulkojalkineilla tai märillä sukilla pidä liikkua tuvassa. Turkistossut jalkaan.

Kamarien pienet kynnysmatot on pesty, myös pyöreä, veljentyttären virkkaama matto.

Ryijymaton on senkin kummitäti tehnyt.

Kevättyöt ulkona voisivat nyt alkaa, niiden aikaan ei siivoamaan ehdi.

Hanki kantoi

 Pajunkissojen etsintä oli tänä vuonna helppoa. Pakkasyön jälkeen hanki kantoi, ei kaikkialla, mutta lumikengillä pystyi liikkumaan ongelmitta. 

Aluksi sain kierrellä aika pitkään, sitten löytyi pajuja, joissa oli hiukan kissoja. Ne jätin, jotta ne tuottaisivat pölyttäjille ruokaa. Sitten pajuja löytyi enemmän. Otin vain muutaman oksan jotka lisäsin tulppaanikimppuun.

Hangella näkyi talventörröttäjiä ja paljon eri eläinten jälkiä.

Ruusunmarjat eivät olleet kelvanneet eläimille. Omenapuitani rusakot ovat taas käyneet jyrsimässä.

Lunta on vielä paljon ja hangelta pystyin keräämään lepän oksia, joihin muuten ei ulottuisi.

Kantavien hankien lisäksi liukas kylätie on merkki kevään tulosta. Sillä kulkiessa vaihdan tie puolta sen mukaan, missä pystyn kulkemaan, välillä kuljen keskellä tietä. Pitäisikö postinhakumatkallekin lähteä piikikkäillä lumikengillä tai luistimilla?

Palmujen alla

 En lentänyt yli 10 000 kilometriä Etelä-Afrikkaan päästäkseni palmujen alle, vaan kävelin kotoa pienen matkan länteen päin. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan remontista oli uutisoitu niin runsaasti, että olihan siellä pakko käydä katsomassa tulosta. 

Seinille ilmestyneet kuvat olivat hienoja ja lisäsivät tunnelmaa. Aurinkokin lisäsi sitä.

Kuvasin kukkia, kun ei niitä muualta löydy.

Lummelammessakin kukinta on alkamassa. Jättilumme on hengissä, mutta se uinuu vielä talviunta.

Samalla tuli katsastettua ulkopuutarhan tilanne. Hyvin talvista täälläkin vielä on, kasvit odottelevat kevättä. Mutta ilma on raikkaampaa kuin kaupungilla, jossa pöly ja lika lentävät.

Kasvihuoneen seinustalta sentään löytyi pieniä kasvun alkuja.

Jo vihertää

Sinisarjat ovat selvinneet talvesta ja kasvavat jo vauhdilla. Kun kasvien talvetus on onnistunut, tuntuu, että itsekin herää eloon. Tämä on niitä juttuja, jotka omavaraisuudessa minulle tuovat iloa. Samoin tietysti muutkin onnistumiset ja myös se, että aina oppii jotain uutta.

Tulppaanini ovat nekin hyvässä kasvussa, mutta niiden kukintaa saan vielä odottaa. Tuovat joka tapauksessa vihreyttä tupaan. Kirjopikarililjan ostin kaupasta. Se, niin kuin omaa tuotantoa oleva krookus, odottaa aurinkoa ja valoa näihin harmaisiin päiviin.

 

Terttuselja tuottaa nopeasti keväisen vihreitä lehtiä ja kukkia.

Omavaraisbloggaajien maaliskuun yhtenä aiheena on se, mistä omavaraisuudessa nauttii. Kevätkukkien ja muunkin kukinnan lisäksi huippuhetkiä minulle ovat omien tomaattien kypsyminen ja niiden ja muidenkin itse kasvatettujen kasvisten ja marjojen maku.

Toisena aiheena on oma yhteisö. Kylällä, jossa mökkini sijaitsee, on aktiivinen kyläyhdistys. Kylällä oli myös koulu, siitä harvinainen, ettei siinä ollut hometta. Koulua laajennettiin vielä 2000-luvun alussa. Keväällä kuusi vuotta sitten syttyneessä tulipalossa tuhoutui koulun 1930-luvulla valmistunut vanha osa, jossa toimi koulun lisäksi myös kylätalo. Vakuutusrahoilla koulun palanutta osaa ei rakennettu uudelleen, mutta muu osa, joka ei vaurioitunut pahoin, korjattiin. 

Korjauksen aikana lapset kuljetettiin takseilla koululle ja sieltä busseilla läheisen kirkonkylän kouluun. Samoin kävi viereisen päiväkodin lapsille. Ja sama meno jatkuu, sillä korjausten valmistuttua kylän koulu lopetettiin.

Kyläyhdistys sai vuokrata koulua ja siellä on järjestetty erilaista toimintaa. Kunnes kaupunki päätti myydä koulurakennuksen. Kyläyhdistyksen ja urheiluseuran kokouksessa perustettiin ryhmä, joka lähti neuvottelemaan ostosta. Kaikkea yritettiin, mutta ymmärrystä kylän toiveisiin ei löytynyt. Löytyi kuitenkin ihmisiä, joilla on tausta tai sydän kylällä ja heistä löytyi rahoittajakin ostolle. Hänen yrityksensä ja kyläläisten yhteinen tarjous oli hiukan pienempi kuin paikkakunnalla toimivan yrityksen, jonka tarjouksessa oli pitkä lista hurjia ehtoja kuten 10 000 neliön logistiikka- ja teollisuuslaitoksen rakentaminen koulu- ja päiväkotirakennusten pihapiiriin. Se oli voittamassa tarjouskilpailun. Lopulta kaupunki on nyt kääntämässä kelkkansa ja kyläläisten sekä rahoittajayrityksen tarjous on voittamassa kilpailun. Mielenkiintoista on nähdä, saadaanko toiminta koululla esitetyillä ideoilla ja suunnitelmilla kannattavaksi, mutta varmaankin kyläyhdistys saa siellä jatkaa toimintaansa.

Kuvat ovat koululla järjestetystä pikkujoulusta ja lähiseudun yrittäjien esittelytilaisuudesta.

Kyläyhdistyksen ja urheiluseuran lisäksi lisäksi paikkakunnalla toimii metsästysseura. Siihen kuuluva vastapäisen mäen asukas tuli yhtenä päivänä suksilla metsästä tielle. Hän oli tutkinut ilveksen jälkiä ja ne olivat menneet mökkiini päin. Hyvä niin, olen sanonut hänelle, ettei ilveksiä mailtani saa ampua. Eikä paikkakunnalla yhtään tappolupaa taida ollakaan.

Tie on yhdistävä tekijä. Olen auttanut tien hoitokunnan tilinpäätöksen tekemisessä ja tiestä riittää aina puhumista. Etikettiin kuuluu kaikkien morjestaminen. Hämmennystä aiheuttaa se, kun joku vaihtaa autoa, sillä autosta ihmiset tunnetaan. Jopa mopopoikakin on joskus nostanut kätensä tervehdykseen, murrosikäiset ratsatajatytöt eivät sitä tee. Jossei muita tiellä näe, niin koulutaksin ainakin. Se kulkee tiellä useammankin kerran päivässä.

#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi). Joka kuukausi kerrotaan omasta etenemisestä/haasteista ja/tai kirjoitetaan kuukauden aiheista.

Linkit muiden kuulumisiin alla.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma 

Jovela 

Tilliläntilan Anna 

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää 

Finland urban farming 

Kohti laadukkaampaa elämää 

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Evil Dressmaker 

Rakkautta ja maanantimia 

Sininen tupa 

Ihan vaan Tiia 

Kasvuvyöhyke 4

Sweet food O’Mine 

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo