Happamia, sanoi kettu

Pieni kettu taitaa olla koko vuoden ainoa kevytmielinen impulssiostokset. Kaunista turhuutta. Yleensä ostokseni ovat olleet maaleja, siveltimiä, hiomapaperia, kittejä, työkaluja ja muuta sellaista. Kettu on venäläisen Lomonosovin tehtaan tuotantoa. Kovin arvokas se ei ole ja oston turhuutta keventää se, että ostin sen kierrätyskeskuksen kaupasta.

Tämä toisen kamarin nurkka alkaa olla valmis. Kirjoille ei minulla vielä ole sopivaa hyllyä. Painavat kasvikirjat saavat nyt olla lipaston päällä.

Olen syntyisin samasta pitäjästä kuin Wäinö Aaltonen. Olemme myös kaukaista sukua. En kuitenkaan pidä Aaltosen töistä. Tämä keinumorsia kuitenkin on ihan herttainen. Lautasen on valmistanut Kupittaan savi. Sitä on valmistettu 1920-luvulta lähtien eri väreissä.

Kukkia löytyy kuivuudesta johtuen vain vähän. Laitoin Arabian seinämaljakkoon pihalta kerättyjä heiniä.

Kettu ei tavoita pihlajanmarjoa, mutta en minäkään tänä vuonna. Terttuseljan marjat ovat jo pitkään loistaneet punaisina tien laidalla. Mutta pihlajanmarjoja ei näy. Pihlajan kukintakin meni keväällä nopeasti ohi, kun helteellä kaikki kasvit kukkivat saman aikaan. Mutta oli kukinta normaalia vähäisempääkin. Hakemalla sai pihlajanmarjoja etsiä. Yhdessä puussa niitä on, mutta niin korkealla.