Kaksi asiaa oli selvää, kun ostin mökin. Tie mäelle pitäisi kunnostaa ja kaivo pitäisi saada. Molemmat toteutuivat vaikeamman kautta. On saunan nurkalla kaksikin vanhaa rengaskaivoa, mutta syyskuussa kummassakaan ei ollut vettä. Runsaiden sateiden jälkeen niissä ja myöhemmin löytyneessä kolmannessakin rengaskaivossa vettä on, mutta se on likaiselta näyttävää pintavettä. Nyt on juhlallista, kun vivusta vääntämällä vettä alkaa muutaman sekunnin kuluttua virrata. Vesikannu oli mökillä jo valmiina, vain vesi piti ennen tuoda kilometrin päästä.
Kun sateiden ja urakoitsijan konerikon jälkeen tie viimein oli kunnossa, uskalsin kutsua paikalle porakaivomiehet. Konehirviöt jyskyttivät kaivolle valitsemassani paikassa. Alku meni hienosti. Kallio löytyi nopeasti maakerroksen alta. Mutta sitten porausta jatkui yhden päivän ja toisenkin päivän. Kivituhkakasa kasvoi aina vaan ilman että vettä olisi ilmestynyt.
Kun poraus oli ulottunut 120 metriin, oli se lopetettava ja paineavauksella vesi sitten löytyi. Ja sitä onkin runsaasti. Keltaisella korkilla suljettuun reikään tuli myöhemmin myös vesiposti.
Laitoin vesipostiin pienen liiketunnistimella varustetun valaisimen. Ettei vaan kukaan pimeässä törmäisi tähän aarteeseeni.
Pakkaspävät innostivat leikkimään vedellä, jota ei enää tarvitse säästellä. Elämäni ensimmäinen jäälyhty.