Salaisuus kauniin kukkapenkin takana

Kotona käydessäni ihailin kaupungin upeita kukkaistutuksia. Ja näin myös, miten niitä hoidetaan. Joukko nuoria kesätyöntekijöitä kitki rikkaruohoja, poisti vanhat kukat, jotka vielä eivät olleet edes rupsahtaneet ja istutti uusia tilalle. Siinä se salaisuus. Minulla vaan ei ole nuoria reippaita apulaisia eikä puutarhaa, josta hakisin uusia kukkia läpi kesän. Niinpä kukkapenkkini näyttävät siltä, miltä näyttävät. Lemmikit olivat muuttuneet ruskeiksi kun vuorikaunokki aloitti kukintansa. Sen kukat taas olivat ruskeita kun kurjenpolvet aloittivat.

Uuteen kukkapenkkiin siirtämieni kuljenpolvien kukinta ei ollut kovin runsasta. Hajoitin juuripaakkuja liian laiskasti. Vanhaan paikkaan jääneet kuljenpolvet eivät kukkineet lainkaan. Edessä on niiden siirto tänä vuonna. Annoin penkkiin jäädä joitakin päivänkakkaroita ja harakankelloja. On siinä vaaleanpunainen lehtoakilleakin. Kukkapenkin reunalla toiselta mökiltä siirtämäni jalopähkämön kukat painuivat maata kohden.

Jalopähkämö (Stachys macrantha)
Toisessa päässä kukkapenkkiä ovat sormustinkukat. Osassa niistä erikoisia kukkia. Kello on auennut.

Mökin takana, kivien keskellä, viihtyvät tarha-alpit (Lycimachia punctata) ja harjaneilikka (Dianthus barbatus). 

Maalaisia perinneperennoja, mummolakukkia kaikki kasvini.