Kalkkimaalia sen olla pitää

Kun tarpeeksi kauan olin lukenut ja kuunnellut hehkutusta kalkkimaalin ylivertaisuudesta, niin piti minunkin sitä kokeilla. Olin vielä sattumalta huomannut kävelymatkan päässä kotoa olevan liikkeen, josta maalia ja tarvikkeita sai.

Liikkeessä kerrottiin, että maalia voisi käyttää myös viileässä. Tarkoitukseni oli maalata omalla mökilläni. Mutta maalipinnan viimeistelyyn tarvittavan vahan hankinnan jätin myöhäisempään ajankohtaan, se vaatii enemmän lämpöä. Vaha ei myöskään ole hajutonta niin kuin maali eli sen levittäminen vaatii tuuletusta. Pinnan voi kuulemma myös lakata. Katson, miten maalipinta toimii käytännössä ja päätän myöhemmin, miten pinnat viimeistelen.

Kokeilun ensimmäiseksi kohteeksi joutui pikkukaappi, jonka kunnostus jäi pohjamaaliin kun väsähdin maalaamiseen kevään ja alkukesän urakoiden jälkeen. Ensiksi puukittiä  joihinkin pikkukoloihin. 

Hionnan jälkeen sitten sutimaan. Vaikeinta oli, niinkuin yleensäkin, maalipurkin avaaminen. Maalaaminen oli todella helppoa eikä valumia päässyt syntymään. Olen ollut hiukan epäileväinen kalkkimaalin suhteen, kun yleensä sillä maalaavat haluavat jättää pintaan siveltimen jäljet. Minä en tavoittele rosoisuutta enkä aio pintaa vanhentaa hiomalla. Olen tyytyväinen tasaiseen, samettiseen pintaa. Arka pinta on ja se vaatii vahaa päälleen.

Sitten hyllypaperia hyllyille ja pitsiteippiä reunoihin. Kaappi meni niiden laittamisen jälkeenkin kiinni eli astiat kaappiin. Inventoin samalla astioita. Arabian Kauris-sarjaa on kahdenlaisia. Vanhempieni häälahjaksi saamat astiat ovat valkoisempia ja sirompia. Lahjaksi saamieni lautasten pohjasta löytyi kakkoslaadun leima, joka siis selittää, miksi ne ovat erilaisia.

Vielä vetimet oviin ja kaappi on valmis.