Uusia kasveja ja sipuleita

Sipulien istutuspuuhissa ajattelee jo kevättä. Aina sipuleita vaan tulee ostettua lisää, vaikka kaikista niistä ei mitään keväällä nousekaan pinnalle.
Nämä sipulit ostin niin myöhään, että ne saattavat päätyä ruukkuihin

Sipulien mukana oli syvyyden mittaustyökalu. Yleensähän sanotaan, että sipulit pitää istuttaa syvyyteen, joka on kolme kertaa sipulin koko.
Maahankin olen jo ehtinyt kaivaa sipuleja.

                            

Muutamia lumikelloja, vaikka lumikellojen istutuksessa on se riski, että uusille kuoppia tehdessä kaivaa entisiä ylös. Pitäisi kai tehdä kartta siitä, missä niitä keväällä on ollut. Muutama uusi narsissi ja kymmenittäin helmililjoja.

                            

Koska Kaukasian maksaruohot ovat niin hyvin viihtyneet metsäpuutarhassani, olisin ostanut niitä lisää. Muualta en niitä löytänyt kuin netistä. Toimitus viivästyi. Postissa ne eivät olleet kauaa, mutta muuten ne olivat olleet pitkään pakkauksessa. Muutama niistä oli jo pilalla. Katsotaan, mitä näistä tulee.

                         

Aikaisemmin olin jo ostanut suikeroalpia (Lysimachia nummularia) kuivaan rinteeseen, josta talvi tuhosi pikkutalviot. Saa nähdä, ovatko suikeroalpit maineensa veroisia eli kasvavat ja levitä melkein missä vaan.

Ja ostinhan minä yhden uuden tuivion. Se oli rautakaupan alennuskorissa niin surkean näköisenä, että ajattelin voivani tarjota paremmat olot. Mutta kaiken kaikkiaan ihan kohtuullinen kesä kasvihankintojen suhteen.

Turkoosi maljakkoperhe

Olen aina ihaillut yksien tuttavien mökin seinällä olevaa käsinmaalattua Arabian maljakkoa. Olen nyt yli vuoden muuttanut mökkini sisustusta vastaamaan enemmän rakennuksen ikää ja Arabian ARA-seinämaljakot on valmistettu 40- ja 50-luvuilla eli sopisivat hyvin 40- luvulla rakennettuun mökkiini. Mutta en halunnut kukkakuvioista maljakkoa, vaan yksivärisen. Jonkun aikaa metsästykseen meni, mutta nyt seinämaljakoita on kaksi.

Arabian ARA-osasto perustettiin 1930-luvun loppupuolella ja se erikoistui pienempiin astioihin ja koriste-esineisiin. Maljakot tehtiin punaisesta fajanssista. Talveksi laitoin maljakkoon vanhat kuihtuneet ruusut. 

Mutta ei pienemmässä maljakossakaan häpeämistä ole. Sen on valmistanut Kera Oy eli entinen Grankullan Saviteollisuus Oy. Kera toimi Espoossa 1917-1958.

Sama tehdas on valmistanut lapsuudenkodistani peräisin olevan maljakon. Siinä on selkeä leima.

Isomaksaruoho (Hylotelephium telephium) kuuluu pihan viimeisiin kukkijoihin.

Kolmas turkoosi vaasi tai pikkukannu on lahja. Siinä ei ole mitään leimoja, mutta vaikuttaa saman aikakauden maljakoita kuin muutkin turkoosit yksilöt. Se sopii hyvin täydentämään maljakkoperhettäni.

Satokauden päätös

Sadonkorjuuta tai sadon kurjuutta. Arvelin jo pienet tomaatintaimet saadessani, etteivät ne ehdi tehdä satoa. Raakileita kyllä tuli, mutta ilmojen kylmettyä niissä ei enää mitään edistystä tapahtunut. Otin kokeeksi osan raakileista sisälle lämpimään. 

Seuraksi laitoin omenan, jonka sanotaan edistävän kypsymistä. Ja kyllä tomaatit alkavat saada väriä. Keräsin loputkin raakileen pois kasvihuoneesta sisään kypsymään ja siivosin kasvihuoneen.

 Omenasato hupeni ihmeellisesti. Omenat olivat vähitelln puusta vähentyneet, mutta maassa ei ollut ainuttakaan. Pienten, terävien sorkkien jäljet puun alla paljastivat omenavarkaat. Valkohäntäpeurat, kauriit olivat käyneet herkuttelemassa. Ehdi tehdä piirakan jäljellä olevista omenoista. 

                            

Helppo ja nopea piirakka: valmis voitaikina, omenaviipaleita ja fariinisokeria. Päälle valmista
vaniljakastiketta.

                           

Vettä juomaksi. Kaivovesi, josta vielä humuskin on suodatettu pois, maistuu aivan erilaiselta kuin kaupungin kemikaaleilla kyllästetty vesi.

Kun viimeiset perunatkin nyt on kaivettu maasta ja syöty, on satokausi lopussa. 

Tämän jälkeen satoa voi korjata vain pakastimesta. Puolukoita, viinimarjoja ja vadelmia sieltä löytyy.

Kamala luonto

Rannan asukas on touhunnut koko kesän. Arvasin sen jälkien perusteella majavaksi jo talvella. Sitten näinkin sen kesäkuussa, kun olin menossa lämmittämään saunaa. Komea eläin söi kasveja vastarannalla musta, märkä turkki kiiltäen. Sitten se rauhallisesti laskeutui veteen ja lähti hitaasti uimaan poispäin. Syksyn tultua se on ryhtynyt puunkaatoon. 

 

Tämä paju on kaadettu tonttini rajalta, naapurin puolelta vielä sentään.

Viikkoa myöhemmin jäljellä oli vain kanto, pajun runko oli hävinnyt.

Viikkoa aikaisemmin toisessa suunnassa oli kaadettu kaksi isoa puuta virran poikki. Seuraavaksi luulin, että padon alkua vahvistettaisiin kaadetulla pajulla. Mutta näyttää, että kaadetusta puista vain syödäänkin kuoret pois.

Kesällä rannan asukas kaiveli mutaa laiturini molemmin puolin. Ajattelin, että jos pesää siihen aiot, käy sinulle samoin kuin minulle: joka kerta kun tontilla yritän kaivaa, tulee kiviä vastaan. Se myös keräsi nuoria pajuja ja ruokoja laiturini alle. Ilmeisesti ruokavarastoksi. Poimin niitä pois ja sitten niitä ei enää tullutkaan. Kulkureitti näytti menevän saniaisten alta rantaa pitkin. Yritin totutella ajatukseen, että onhan muilla vaikkapa koiria, minulla on majava.

Talvella reitti kulki välillä laiturini yli. Suttuinen lapanen näyttää jäljen kokoluokan. Sitten jäljet jatkuivat rantaa pitkin.

Selvittelin, mitä voisi tehdä. Majavan padon purkamiseksi pitäisi ottaa yhteyttä metsästysseuraan tai metsänomistajaan. Kyselyni johtivat paikallisesta metsästäjäyhdistyksestä riistanhoitoalueen edustajaan. Mutta mökkini taitaa sijaita alueella, jolla kukaan ei metsästä pienriistaa. No, jos pato tulee siihen kohtaan, jossa sen teko on aloitettu, tulee tulva-alue ylävirran puolelle eikä saunani ole hukkumisvaarassa.

Mutta kaatohommien ulottuminen tonttini rajalle riitti. Kaivoin varastosta yli jäänyttä aitaverkkoa ja aloin hohtimilla katkoa siitä pätkiä puiden suojaksi.

Älytöntä tämä on, mutta haluan säilyttää rannan kauniit koivut. Ei minulla ole muita puita kuin ne muutamat tontilla kasvavat. Ja nyt on tutustuttava majavan sielunelämän kaikista mahdollisista lähteistä, että pysyisin mukana sen touhuissa.

Syyskukintaa

Vuorikaunokki (Centaurea montana) ehti aloittaa uuden kukinnan uudessa paikassa ennen pakkasia. Sen luvataankin kukkivan uudelleen, jos lakastuneen kukinnan leikkaa pois. En ennen ole sitä tehnyt.

Hyvin kasvi näyttää viihtyvän uudessa paikassa ja siinä se mahtuu leviämään joka suuntaan.

Rannan vakoinen alppiruusu, (Rhododendron) joka ei alkukesällä lainkaan kukkinut, aloitti kukinnan syyskuun puolivälissä. Onkohan kysessä viime kesän myöhästynyt kukinta vai luuleeko se jo olevan kesä?

Ahomasikka (Fragaria vesca) kukkii uudelleen, samoin metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum). Mansikkasatoa tuskin kuitenkaan saadaan.

Jouluruusu (Helleborus) on tehnyt nuput valmiiksi kevään kukintaa varten. Ne täytyy peitellä havuilla ennen kovia pakkasia ellei lunta ole tullut maahan. Yleensä kukat aukeavat hetin kun lumi on sulanut ja havut on poistettu. Paitsi viime keväänä, jolloin nuput ja lehdetkin olivat tuhoutuneet.

Lehdillä ei ole lunta, vaan tuhkaa, jota levittelin tontille. Pyysin nuohoojaa keräämään tuhkaa tuhka-astiaan ja sen hän tekikin.

Kotiinkin ostin viimeisiä kukkijoita siivouksen kunniaksi. Hajuherneitä (Lathyrus odoratus) möi pariskunta yhden antiikkiliikkeen edustalla. Kukat on kuulemma poimittu ulkoa.