Valkovuokkoviljelmät

Lapsuudessa valkovuokkoja poimittiin joka vuosi äidille äitienpäivänä. Niitä oli Varsinais-Suomessa helppo löytää. Myös Helsingin seudulla kevään valkovuokkokasvustot ilahduttavat, niistä tietää, että kevät on oikeasti alkanut.

Lämpö ja aurinko saivat ihmeitä aikaan ja ensimmäiset valkovuokot kukkivat jo vapunpäivänä.

Valkovuokkojen (Anemone nemorosa) levinneisyysalue loppuu jonnekin Vierumäen tienoille. Mökilläni niitä ei luonnostaan ole. Siispä ryhdyin niitä viljelemään. Joitakin toin Espoolaisen paritalon pihasta, toisia Helsingistä, yhden työpaikan takapihalta. Ja tilasin niitä taimistoilta.

Kun eräs paikallinen tuttava kuuli, että olin maksanut  valkovuokoista, ilmestyi mökin pihaan naulalaatikollinen taimia. Ne olivat matkanneet sinne hänen kotipaikastaan Loviisasta.

Sitten täytin tasavuosia ja pidettiin juhlat. Lahjaksi toivoin valkovuokkojen taimia. Niitä toivat tuttavat mm. Leppävirralta, Lahdesta, Sipoosta ja tietysti sukulaiseni Varsinais-Suomesta. Veljeni oli kuunnellut Luontoradiota ja siellä joku oli kysellyt valkovuokkojen siirtämisestä, Vastaus oli ollut, että se on ympäristörikos. Onneksi kukaan rikokseen yllyttämistäni ei jäänyt kiinni.

Helluntaina melkein kaikki vuokot ovat jo kukassa. Yksittäisiä vuokkoja löytyy aina uusista paikoista. Ja valkovuokkoviljelmät kasvavat.

Kuulin joskus radiosta osan ohjelmasta, jossa kerrottiin, että sini- ja valkovuokko harjoittavat biologista sodankäyntiä. Ne levittävät jotain ainetta, joka karkoittaa muut kasvit niiden läheisyydestä. Katsotaan, mitä pihastani tulee.

Yhtenä syksynä pihalleni yritettiin - turhaan - kaivaa kaivoa. Olin hädissäni valkovuokkojen puolesta ja tilasin uusia juurakoita. Ne olivat kuitenkin loppuneet, mutta korvaukseksi sain kerrattuja valkovuokkoja.